Kolumni Karjalainen-lehdessä 12.8.2016

Kauan sitten eräällä kuninkaalla oli ongelma: hänen alamaisensa olivat likaista väkeä. Tarkastusmatkoilla hänen eteensä tuli jatkuvasti naamaltaan sotkuista sakkia. Ratkaistakseen ongelman kuningas julisti suuren kasvojenpesukilpailun.

Määräaikana paikalle kuninkaan palatsiin saapui kaikenlaista yrittäjää kuka minkäkinlaisen ihmeaineen tai vekottimen kanssa. Viimeisenä paikalle tuli hieman myöhästyneenä likainen ja rähjäinen resupekka mukanaan ämpärillinen tervaa.

Ennen kuin kukaan ennätti tajuta mitään, ukkorähjä otti sudin ja sotki muiden kilpailijoiden kasvot tervalla. Kun toisten kasvot olivat tervan peitossa, niin omat näyttivät kaikessa likaisuudessaan muita puhtaammilta.

Tämä vanha tarina on etsimättä tullut mieleeni, kun olen seurannut Yhdysvaltain presidentinvaalin kampanjointia. Solvaukset sinkoilevat ja loanheitto kiihtyy. Mihin asti toisten mustamaalaamisessa vielä päästäänkään?

* * *

Ukkorähjän konsti on yhä yleisessä käytössä, myös valtameren tällä puolen. Toisten haukkuminen ja mollaaminen ovat tuttuja meillekin. Varsinkin sosiaalisessa mediassa tämä on valitettavan yleistä ja tyypillistä.

"Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu", sanoo Jeesus. Puheemme paljastavat sisimmän olemuksemme. Siksi sanamme ja kielenkäyttömme eivät ole yhdentekeviä. Tämä on tarpeen muistaa lähipiirissä, kodeissa ja perheissä, mutta yhtä hyvin julkisessa elämässä, sosiaalisen median keskusteluissa tai työpaikan kahvitauolla.

Viime aikoina en ole huomannut puhuttavan paljoakaan omastatunnosta. Syytä kyllä olisi. Toisten synneistä on aina helpompi tehdä parannusta kuin omista. Parannuksen teko ei kuitenkaan edisty toisten virheiden esiin tuomisella. Toisten mustamaalaaminen ei oikeasti kirkasta omia kasvojamme.

Vanhastaan kristityt ovat omasta kokemuksestaan kehottaneet varjelemaan erityisesti sisäistä elämää, omaatuntoa. Sananlaskuissa todetaan: ”Ennen muuta varjele sitä, mikä on sydämessäsi – siellä on koko elämäsi lähde. Älä päästä suuhusi petollisia puheita, pidä vilppi loitolla huuliltasi”. (Snl. 4:23-24).

* * *

Loanheitossa tehdään ennätyksiä ja ihmisiä vedetään puheista oikeuteen. Sanoilla lyödään ja revitään. Vastaavasti rohkaisun ja lohdutuksen sanat jäävät lausumatta.

Sanat voivat satuttaa kipeästi, mutta ne voivat olla myös parantavia. Oikeaan aikaan lausuttu hyvä sana rohkaisee, kannustaa ja ilahduttaa. Kuinka hyvältä tuntuukaan, kun joku antaa kiitosta tai myönteistä palautetta. Tai kuinka rohkaisevaa on saada tukea, myötätuntoa ja kannustusta vaikeuksien keskellä.

”Huoli masentaa ihmismielen, hyvä sana sen ilahduttaa”, sanotaan Sanalaskuissa (Snl. 12:25). Mitä tapahtuisi perheissä, työpaikoilla ja koko yhteiskunnassa, jos ottaisimme tavoitteeksi ilahduttaa toisiamme hyvillä sanoilla?