Kirjoitus Länsi-Saimaa -lehdessä 10.1.2019

”Näin sanoo Herra: Pysähtykää ja katsokaa, minne olette menossa, ottakaa oppia menneistä ajoista! Valitkaa oikea tie ja kulkekaa sitä, niin löydätte rauhan.” (Jer. 6:16). Jumalan sana kansalleen Jeremian kirjassa on viisas neuvo myös uudelle Taipaleen seurakunnalle.

Neuvon mukaan on ensin tarpeen pysähtyä ja katsoa, minne ollaan menossa ja ottaa oppia menneisyydestä.

Lemillä, Taipalsaarella ja Savitaipaleella on rikas kirkollinen historia. Toimintansa aloittanut Taipaleen seurakunta ei synny tyhjästä, vaan rakentaa vankalle perustalle ja tällä seudulla tehdylle vuosisataiselle seurakuntatyölle.

Seurakunnan pitkästä traditiosta kertoo sekin, että lähes 500 vuotta sitten käytössä ollut Taipale-nimi on palannut käyttöön. Jo keskiajalla tunnettiin Taipale-niminen hallintopitäjä. Vuonna 1571 itsenäistyi Lappeen kappeliseurakuntana toiminut Taipaleen seurakunta, jonka nimeksi vakiintui Taipalsaari 1600-luvun alussa. Savitaipale erotettiin omaksi seurakunnakseen vuonna 1639 ja Taipalsaaren kappelina ollut Lemi vuonna 1807.

Vuosisatojen ajan Lemi, Savitaipale ja Taipalsaari ovat toimineet vuoroin yhtenä seurakuntana ja vuoroin itsenäisinä. Nyt tapahtunut seurakuntien yhtyminen liittyy historian jatkumoon. Tärkeää on arvostaa niitä traditioita ja vahvuuksia, joita seurakunnat tuovat uuteen Taipaleen seurakuntaan.

Jeremian kirja neuvoo myös, että on valittava oikea tie ja kuljettava sitä. Miten osaamme valita oikein? Entä jos valintamme on väärä?

Taipaleen seurakunnalla on edessään monella tavalla tuntematon tulevaisuus. Vastauksia kaikkiin kysymyksiin ei ole. Siksi on hyvä muistaa amerikkalaisen herätyssaarnaaja D.L. Moodyn viisas ajatus: ”Herran palveluksessa voimme tehdä monta erehdystä, mutta suurin niistä on se, että emme tee yhtään mitään.”

Uuteen aikaan kannustaa tietoisuus siitä, ettei mikään aika ole Jumalalle huonompi tai parempi kuin jokin toinen. Seurakunnalle jokaiseen aikakauteen sisältyy sekä uhkia että mahdollisuuksia. Voimavarat on yhdistetty seurakuntatyön turvaamiseksi. Katse on tulevaisuudessa. Kun jotkut ovet sulkeutuvat, toiset avautuvat.

Taipaleen seurakunnassa on tartuttava niihin mahdollisuuksiin, joita tämä aika ja uusi seurakunta tarjoaa. Kirkon sanomalle hyväksymisestä, anteeksiantamuksesta, armosta ja toivosta on kysyntää. Seurakunnalla on tulevaisuus, sillä Herra itse elää ja vaikuttaa kirkossaan.