Päivän vieras -kolumni Itä-Häme -lehdessä 22.6.2021

Kuntavaalit on käyty, analyysit vaaleista tehty ja jälkipuinnit hoidettu. Suurimpia yllätyksiä vaaleissa oli äänestysaktiivisuuden lasku.

Äänestämättömyyteen on varmasti monia syitä. Asia ei ole kuitenkaan yhdentekevä. Pikemminkin on hyvin huolestuttavaa, mikäli yhteisten asioiden hoitaminen kiinnostaa yhä harvempia. Yhtä vakavaa on, mikäli taustalla on kokemus siitä, että äänestäminen on turhaa.

Onneksi yhä on heitä, jotka kantavat vastuuta kotikuntansa asioista. Onneksi olkoon, uusi valtuutettu, olit sitten valtakirjasi uusinut tai sen meiltä äänestäjiltä ensimmäistä kertaa saanut. Nyt tarvitaan niitä, jotka rohkenevat luotsata kuntiamme kohti tulevaisuutta. Onnittelujeni lisäksi toivotan sinulle voimia, viisautta ja Jumalan siunausta tehtävääsi.

Valituiksi tulleilla on edessään vaalikauden mittainen tehtävä, joka sisältää monia tärkeitä, mutta samalla vaikeita päätöksiä. Kiitosta saa kuulla harvoin.

Päättäjien ja päätösten arvostelu on yksinkertaista, mutta paljon vaikeampi on ottaa vastuuta yhteisten asioittemme hoidosta. Siksi nostan hattua heille, jotka rohkenivat ottaa vastuun kannettavakseen.

YK:n pääsihteeri Dag Hammarskjöld kirjoitti päiväkirjassaan Kiinnekohtia: ”Valtaa ansaitsee vain se, joka päivittäin hankkii oikeutuksen sen käyttöön.” Tästä aukeaa kaksi tärkeää näkökulmaa.

Ensinnä valta on annettua. Se on äänestäjien valtaa, joka on luovutettu valtuutetulle lainaan. Hänen tulee hankkia oikeus hänelle uskotun vallan käyttöön. Sen valtuutettu tekee ratkaisuillaan ja päätöksillään. Se ei ole vain heidän puolestaan toimimista, jotka äänestivät valittua, vaan työn tekemistä kaikkien kuntalaisten parhaaksi.

Sana ”valtuutettu” kuvaa hyvin suhdetta valtaan. Kyse on lainavallasta, jota kuntavaaleissa valituksi tullut on valtuutettu käyttämään kuntalaisten puolesta yhteiseksi hyväksi.

Pelkkä valta ja vallan käyttäminen eivät kuitenkaan tuo vielä hyvää lopputulosta. Jotta yhteinen hyvä ja kuntalaisten paras toteutuisivat, tarvitaan hyvää päätöksentekokulttuuria. Se edellyttää ennen kaikkea luottamusta.

Pitäisikö vallankäytön näkökulma vaihtaakin luottamuksen rakentamiseksi? Nimittäin jos luottamusta ei ole, vallankäyttö muuttuu välineelliseksi omien intressiryhmien etujen ajamiseksi. Silloin yhteiset päämäärät katoavat ja seurauksena on organisaation raunioituminen sisältäpäin.

Luottamus on valtaa tärkeämpi. Valta vie ajatukset helposti voittajiin ja häviäjiin. Näin kuntavaaleista useissa medioissa on uutisoitukin. Voittamista tärkeämpää on kuitenkin luottamus.

Nyt kunnissa tarvitaan luottamusta yli erilaisten ryhmittymien. Luottamuksen rakentaminen haastaa pitkäjänteiseen yhteistyöhön.

Luottamus on vallankäytön perusta, joka vasta tekee mahdolliseksi tehokkaan päätöksenteon. Luottamus mahdollistaa yhteiseen päämäärään pyrkimisen erilaisista näkemyksistä huolimatta. Se myös ehkäisee ristiriitojen syntymistä tai ainakin niiden kärjistymistä, sillä luottamuksen vallitessa niitä rohjetaan käsitellä avoimemmin kuin epäluottamuksen ilmapiirissä.

Luottamushenkilöiden ja luottamuselinten tulisi siis ennen kaikkea tulla nimensä mukaisiksi, luottamuksen rakentajiksi. Sama koskee luonnollisesti myös viranhaltijoita ja työntekijöitä, joiden tulisi edistää luottamusta. Sitä kautta vallankäyttökin asettuu kohdalleen, yhteisen hyvän palvelukseen.