Hartauskirjoitus Länsi-Saimaassa hiljaisella viikolla

Kun alakoulussa veisasin pääsiäisvirttä Vieraalla maalla kaukana on kumpu kivinen (VK 78), en mitenkään osannut ajatella, että vielä jonakin päivänä seisoisin tuolla vieraalla maalla ja kummulla, josta virressä veisataan. Virsi on yksi lempivirsistäni. Jo lapsena sen sanat riipaisivat sydäntäni.

Jeesuksen aikaan aluetta miehittivät roomalaiset, ja jälleen tänäkin pääsiäisenä Lähi-idässä soditaan. Uutiskuvat piirtävät silmien eteen joka päivä mittaamattoman tuhon sotatantereilta. Talojen, kylien ja ihmisten rauniot. Kun ajattelen sodan uhreja, en voi ymmärtää tuota mieletöntä ihmiskärsimystä. Mutta haluan luottaa siihen, että rauha koittaa. Ilman luottamusta ei voi elää.

Pääsiäisen sanoma avaa näköalan mahdollisuuteen säilyttää luottamus kärsimyksen keskellä, koska Jumala on syvimmässäkin ihmisyyden pimeydessä. Jumala on itse kärsinyt ja Hän kärsii kärsivien kanssa.

Pääsiäistä edeltävät tapahtumat kertovat, kuinka viaton Jumalan Poika joutui kärsimään ja kuolemaan ihmisen väkivallan ja pahuuden kourissa. Kulkemalla tuon kärsimyksen läpi Jumala muutti sen voitoksi. Paha menetti valtansa.

Ylösnousemuksen aamu kutsuu meitä luottamukseen. Me emme voi täysin ymmärtää Jeesuksen ristinkuoleman kärsimystä, saati ylösnousemusta, mutta me saamme luottaa. Luottamuksen perusta on Jumalan sanassa, joka kertoo meille hänen rakkaudestaan tätä maailmaa kohtaan.

En, rakas Jeesus, ymmärtää voi kärsimystäsi, vaan luotan, että sovitit myös minun syntini (VK 78:2).

Piipahdin usein Pyhän haudan kirkossa matkalla luterilaiseen Lunastajan kirkkoon. Golgatan kallion ja tyhjän haudan välissä on lattialla kookas kivipaasi, jolle Jeesuksen ruumis on perimätiedon mukaan laskettu. Ihmiset laskevat paadelle tuohuksia ja pieniä rukousliinoja. He pyytävät siunausta Häneltä, joka kerran on laskettu tuolle kivelle.  Häneltä, joka voitti ihmisyyden pimeyden. Häneltä, joka muutti kuoleman taivaalliseksi syntymäpäiväksi.

Pääsiäisiloa jokaiseen sydämeen siunaten!

Mari Parkkinen
Piispa