Kolumni Kotimaa-lehdessä 4.8.2016

Partiolaisten Roihu 2016 –suurleiri heinäkuussa oli osallistujille vahva kokemus. Leirielämä ohjelmineen 17 000 muun leiriläisen kanssa Evon retkeilyalueen metsässä Hämeenlinnassa painui syvälle mieleen ja muistiin.

Minulla oli mahdollisuus olla mukana leirillä muutamia päiviä. Kiertelin leirialueella, juttelin ihmisten kanssa, osallistuin ohjelmaan. Kirkon läsnäolosta paljastui kaksi erilaista todellisuutta.

Ensinnä kirkko oli luonteva osa leiriä, olihan se läsnä ennen kaikkea jäsenissään. He elivät uskoaan todeksi leirilläkin, vaikkapa sen monissa palvelutehtävissä. Sen lisäksi ohjelmassa oli kylien hartauksia, leirin yhteinen iltahartaus, uskontokasvatusta ohjelmalaaksoissa, jopa kolme 15–17-vuotiaille tarkoitettua hiljaisuuden retriittiä.

Erityisen iloinen olin siitä, että Roihulla oli useita kymmeniä seppoja eli seurakunnan partiotyöntekijöitä. Jokaiseen alaleiriin sepot olivat pystyttäneet tukikohdakseen ja leiriläisten lepo- ja kohtaamispaikaksi Lataamon. Sepot tukivat leiriläisten ja ohjaajien jaksamista sekä avustivat mitä moninaisimmissa asioissa. Erityisesti erilaisissa kriisitilanteissa seppojen merkitys korostui.

Partio on osa seurakuntien kasvatustyötä. Suomessa toimivista lippukunnista 70 prosentilla on taustayhteisönään seurakunta. Roihu osoitti, kuinka luonteva kirkon ja uskonnon paikka on partiossa, onhan se osa partioliikkeen identiteettiä. Tämän soisin jatkuvan.

Toinen todellisuus näkyi Maailmankylässä. Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla oli oma esittelypaikkansa muiden uskonnollisten toimijoiden ja vakaumusten keskellä. Se joutui kilpailemaan ohi kulkevien huomiosta ja ajasta muiden kanssa. Riparilaulut olivat oiva tapa pysäyttää leiriläiset hetkeksi laulamaan yhdessä.

Itsestäänselvyyksien aika on ohitse. Tähän emme ole riittävästi vielä kirkossa havahtuneet. Muusta yhteiskunnasta heijastuu partioonkin kriittisyys uskontoa kohtaan. Siitä on esimerkkinä keskustelu partiolupauksesta. Pitäisikö lupauksesta poistaa sana Jumala tai ainakin luoda rinnalle vaihtoehtoinen lupaus, jossa ei mainita Jumalaa? Onko silloin enää kyse siitä partiosta, jonka lordi Baden-Powell toistasataa vuotta sitten perusti?

Roihu-leirin kokemukseni liittyvät partiota laajemmin kirkon tulevaisuuteen. Yhtäältä kirkko on koko kansaa palveleva, elävä ja toimiva uskonyhteisö. Tällaista kansankirkollisuutta on syytä arvostaa.

Toisaalta kirkko elää jo nyt lähetystilanteessa. Siksi on entistä vahvemmin otettava todesta Kohtaamisen kirkko –toimintalinjauksen tavoite: ”Tulevaisuudennäky on missionaarinen. Kirkko on olemassa, jotta kristillinen sanoma eläisi kaikkialla maailmassa ja olisi tarjolla jokaiselle ihmiselle.”