Koulujen päättyessä

Koivuissa hiirenkorvat, kädessä todistus ja kasvoilla kevään ilo. On laulettu Suvivirsi ja kiitelty opettajat. Kesän ensimmäiset päivät kutsuvat johonkin uuteen.  

Koulunsa päättävä nuori seisoo kynnyksellä, joka on samaan aikaan sekä kutsuva että pelottava. Kun yksi vaihe päättyy, edessä avautuu polkujen verkosto. Mihin suuntaan ja kenen kanssa pitäisi lähteä? 

Moni nuori saattaa ajatella, että elämänsuunnan pitäisi olla selkeä kuin tarkasti piirretty kartta. Harva meistä kuitenkaan on kulkenut suoraviivaista elämäntietä. Elämä eletään askel kerrallaan, mutkia sekä ylä- että alamäkiä on luvassa. Elämän kokonaiskuva kirkastuu vasta kulkemisen myötä.  

Entä, jos ei uskalla lähteä kulkemaan, koska tuleva pelottaa? Olen kuullut sanottavan: “Ei se ole rohkea, joka ei pelkää, vaan se, joka uskaltaa pelosta huolimatta.” Meidän aikuisten tehtävä on rohkaista nuoria kulkemaan luottavaisesti omaa polkuaan eteenpäin, vahvistaa tulevaisuususkoa ja luoda rohkaisevia näköaloja tulevaisuuteen. Yhdessä on ennenkin eletty ja selvitty kriiseissä, niin se on tänäänkin. 

Pelkkä tulevaisuustoivosta puhuminen ei vielä synnytä uskoa tulevaisuuteen. Nuoret kaipaavat konkretiaa. Sitä, että voivat kääntyä aikuisen puoleen, kun he sitä tarvitsevat. He tarvitsevat rohkaisua, kun eivät uskalla ja he kaipaavat lohtua, kun polku ei johtanutkaan sinne, minne oli kuvitellut.  

Kristillinen usko tuo tähän hetkeen tärkeän näkökulman. Raamatussa sanotaan: “Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.” 

 (Ps. 119:105). Jumala ei siis lupaa valonheitintä, joka näyttää kauas tai koko matkan. Jumala antaa lampun, joka näyttää seuraavan askeleen. Se riittää. Elämä ei voi, eikä sen pidäkään olla suunniteltuna valmiiksi. Elämä pitää elää.  

Suurissa elämän muutoksissa on myös lupa epäröidä. On lupa vaihtaa suuntaa tai lupa aloittaa alusta. Jeesuksen opetuslapsillekaan Mestarin seuraaminen ei ollut suoraviivainen urapolku. He eksyivät, pelkäsivät ja kysyivät – mutta kulkivat silti eteenpäin. Usko ei poista epävarmuutta, mutta se antaa turvan epävarmuuden keskelle. Matkalla rohkaisevat Jumalan sanat: Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon (Jer. 29:11).  

Hyvät nuoret, eläkää elämä! Kaikkine iloineen ja suruineen, voittoineen ja häviöineen. Kaikki se kuuluu elämään ja tekee elämästä elämän. Ja hyvät nuorten läheiset, sukulaiset, tukiverkostot, mahdollistakaa nuoren polku. Tukekaa, kuunnelkaa, lohduttakaa. Ja ennen kaikkea iloitkaa elämästä yhdessä! 

Hyvän Jumalan siunausta alkavaan kesään ja kaikkiin tulevaisuuden suunnitelmiin. 

Piispa Mari Parkkinen