Vieraskolumni Kirkonseutu-lehdessä

Tutun sanonnan mukaan optimisti näkee puoliksi täynnä olevan vesilasin, kun sama lasi on pessimistin mielestä puoliksi tyhjä. Koronapandemia on helpompi nähdä pessimistin tavoin ainoastaan kielteisenä vitsauksena kuin puoliksi tyhjänä lasina.

Voisiko pandemiaa tarkastella myös optimistin silmin myönteisenä mahdollisuutena, puoliksi täynnä olevana lasina? Poikkeusajat ovat yhteisöille paikkoja arvioida toimintaa ja tehdä ratkaisuja, jotka suuntaavat organisaation kohti perustehtäväänsä.

Korona-aikana ovat korostuneet muun muassa terveydenhuollon, rajoitusten, talouden ja toimeentulon kysymykset sekä sosiaaliset vaikutukset. Tärkeää on huomata, että myös elämän peruskysymykset ja elämänkatsomukselliset pohdinnat ovat lisääntyneet.

Kyseessä on myös henkinen ja hengellinen kriisi. Pienen koronaviruksen opetuksia on, ettei elämässä ole itsestäänselvyyksiä. Ihminen ei ole kaiken mitta eikä elämä ole loppujen lopuksi hänen itsensä vallassa. Maailmanlaaja pandemia on tästä erityinen muistutus meille hyvinvointiyhteiskunnan ihmisille.

Korona-aika haastaa kirkkoa pitämään esillä sanomaa ihmisiä rakastavasta Jumalasta. Se kutsuu julistamaan rohkeasti evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, joka kutsuu kaikkia yhteyteensä. Se rohkaisee viestimään sanoin ja teoin turvasta, huolenpidosta ja toivosta.

Me ihmiset olemme suhtautuneet koettuun aikaan eri tavoin. Joillekin muutos tuntuu aina vaikealta. Tavat ja rutiinit kannattelevat elämää ja niistä luopuminen voi olla joskus hyvin hankalaa. Toisille muutos on ikkuna parempaan ja se saa innostumaan. Nämä äärilaidat ja kaikki niiden väliltä ovat näkyneet niin seurakuntalaisten palautteissa kuin seurakuntien työyhteisöjen arjessa.

Katseiden kääntyessä hiljalleen kohti uutta normaalia jokaista seurakuntalaista tarvitaan. Sinulla on tärkeä paikka välittää kokemuksia eletystä ajasta. Kertoa toiveita ja odotuksia seurakunnan työntekijöille ja luottamushenkilöille siitä, mitä kirkon toimintaa sinä kaipaat ja millainen hengellinen elämä ruokkii sinua.

Kirkon tehtävä on kertoa ihmisille hyvästä Jumalasta ja kulkea ihmisten rinnalla elämän eri vaiheissa ja kaikkina aikoina, myös kriisien keskellä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että seurakunnan elämä muovautuu kulloisiinkin olosuhteisiin. Korona-aikana on näin tapahtunut.

Samalla on aika miettiä yhdessä sitä, mitä me opimme tästä ajasta. Mitä hyvää ja uutta koettu aika toi meille? Mitkä toiminnot ovat osoittautuneet tänä aikana tarpeettomiksi ja historiaan jätettäviksi? Miten valmistaudumme patoutuneeseen kohtaamisen tarpeeseen? Miten tunnistamme ja tuemme heitä, jotka näyttävät jäävän marginaaliin uudessa normaalissa? Miten muistamme Kristuksen kirkon rajat ylittävän vastuun ja maailmanlaajan lähetystehtävän?

Peruskysymyksen tulisi seurakunnissa nyt olla: Miten koronapandemia uudistaa kirkkoa? Mihin uuteen se kutsuu seurakuntaa?