Päivän vieras -kirjoitus Itä-Häme -lehdessä 1.7.2023

Kirkosta käytävää keskustelua sävyttää jaottelu konservatiiveihin ja liberaaleihin tai vanhoillisiin ja uudistusmielisiin. Tämä näkyi selvästi esimerkiksi tuoreessa Mikkelin piispanvaalissa arvioitaessa sekä hiippakuntaa että ehdokkaita.

Yksinkertaistettu jako ilman tarkempaa määrittelyä on mielivaltaista. Siksi ei ole ihme, että jaottelut herättävät hämmennystä. Vaaliaseiksi ja leimakirveiksi ne sopivat juuri siksi oivallisesti.

Termit konservatiivi ja liberaali on lainattu angloamerikkalaisesta mediasta. Kirkollisessa keskustelussa käytetään epätäsmällisiä käsitteitä, jotka varsinaisesti kuuluvat aivan toisenlaiseen asiayhteyteen ja historialliseen kehitykseen. Jaottelu on Suomessa varsin uusi ilmiö eikä sitä käytetty ainakaan vielä 1990-luvulla.

Muistan arkkipiispanvaalista vuodelta 2010, kuinka meille ehdokkaille jaettiin punaiset ja vihreät paperilaput. Paneelissa oli joukko kysymyksiä, joihin piti vastata nostamalla jompikumpi lappu.

”Oletko uudistaja vai säilyttäjä?” Vastasin nostamalla molemmat paperit, sillä kysymys oli mielestäni ongelmallinen. Riippuu aivan asiasta, olenko uudistaja tai säilyttäjä.

Vuosikymmeniä kirkon elämää seuranneena olen huomannut, että arvoliberaali voi olla esimerkiksi kirkon hallintokysymyksissä äärivanhoillinen. Arvokonservatiivi voi puolestaan olla muun muassa seurakunnan toimintaan liittyvissä asioissa hyvin uudistusmielinen.

Mustavalkoinen jako on johtanut ainakin kahteen epätoivottuun kehitykseen.

Ensinnä jaottelu on vahvistanut polarisoitumista. Ihmiset jaetaan vuohiin ja lampaisiin, ystäviin ja vihollisiin. Sosiaalinen media on entisestään vahvistanut kuplautumista, jossa erilaiset ihmisryhmät etääntyvät toisistaan.

Toiseksi jaottelu on johtanut siihen, että merkitystä ei ole sillä, mitä sanotaan, vaan sillä, kuka sanoo. Mielikuvat puhujasta ohjaavat vastaanottamista, ei sanoman sisältö. Taitavin on se, joka osaa puhua syvällisesti sitä, mitä oma viiteryhmä tai yleinen mielipide tahtoo kuulla.

Arkkipiispa Martti Simojoki sanoi aikoinaan: ”Jos me kirkossa emme enää kuule, tai emme ymmärrä, mitä toiset puhuvat, silloin on luultavasti luisuttu pois yhteiseltä perustukselta.” Jotta näin ei kävisi, on eri ryhmät pidettävä aina kuulomatkan päässä toisistaan.

Kuulomatka on osuva neuvo myös nykyajan jaotteluihin. Vanha kristittyjen viisaus kuuluu: ”Keskeisissä asioissa vallitkoon ykseys, kehällisissä vapaus, kaikissa rakkaus.”