Päivän vieras -kolumni Itä-Häme -lehdessä 13.8.2021

Heinäkuun lopussa ensi-iltansa saanut lastenelokuva ”JP ja murtovaras” on saavuttanut valtakunnallista mediahuomiota. Helsingin Sanomat (5.8.2021) antoi ymmärtää, että katsojia olisi syytä varoittaa elokuvan kristillisestä sisällöstä.

Finnkinon myyntijohtaja Hannele Wolf-Mannila totesi haastattelussa: ”Yleisesti Finnkinon näkökulma on, että sananvapaus on meille tärkeää. Emme halua ottaa poliittisesti kantaa. Meidän tehtävänä ei ole sensuroida minkälaisia sisältöjä kulttuurituotteet sisältävät. Nehän ovat täynnä tietynlaisia viestejä katsojille ja jokainen elokuva edustaa tekijöidensä maailmankuvaa.” Tämä oli viisaasti sanottu.

Helsingin Sanomien uutisoinnin jälkeen Finnkino täydensi elokuvan esittelyä. Nyt sen sivuilla kerrotaan elokuvan käsittelevän ”lapsenmielisesti myös kristillisiä teemoja, kuten uskoa ja rukousta”.

En ole nähnyt elokuvaa. Siksi en voi enkä halua arvioida sen sisältöä. En myöskään vastusta sitä, etteikö etukäteen voisi kertoa elokuvan kristillisestä sisällöstä. Päinvastoin olisi hyvä, mikäli elokuvien esittelyissä tulee ylipäänsä esille myös niissä esiintyvä maailmankuva.

Sen sijaan ihmettelen sitä, miksi ongelmana nähdään se, ettei etukäteen kerrota elokuvan esittelevän avoimesti kristillisiä arvoja. Miksi siitä tulisi erikseen varoittaa?

Elokuvilla on ikäraja- ja sisältömerkintöjä. Ne kertovat katsojalle, minkä ikäisen on sopiva katsoa elokuva. Ikärajan lisäksi sisältömerkintä kertoo, minkä tyyppisten haitallisten sisältöjen vuoksi elokuvalle on määritelty ikäraja. Tällaista sisältöä ovat väkivaltainen, seksuaalinen, päihteiden käyttöä sisältävä ja ahdistusta aiheuttava sisältö tai muu näihin rinnastettava sisältö.

Pitäisikö siis jatkossa olla myös varoitus elokuvan uskonnollisesta sisällöstä? K18 – sisältää uskonnollista aineistoa.

Väistämättä tulevat mieleen valtiot, joissa uskonto pakotetaan marginaaliin ja kielletään sen opettaminen lapsille ja nuorille. Tätäkö me haluamme?

Mielipiteemme perustuvat aina joillekin arvoille. Neutraalia ihmistä ei ole. Tulisiko jotkut arvot jo lähtökohtaisesti hylätä kelvottomina niiden uskonnollisen taustan takia? Pitäisikö niistä varoittaa etukäteen, ettei kukaan vain altistu niille? Tällä en tarkoita, etteikö uskontoja, kirkkoja ja uskonnollisia yhdyskuntia saisi kritisoida tai tuoda esille niiden nimissä tehtyjä vääryyksiä.

Keskustelu ”JP ja murtovaras” -elokuvan etukäteisinformaatiosta liittyy jatkumoon laajenevasta uskontokammosta. Nykyajan näennäisen moniarvoinen yhteiskunta sairastaa uskontoallergiaa. Uskonto on niin kauan hyväksyttyä, kun se on hajutonta, väritöntä ja mautonta, ei kuulu, ei näy eikä vaikuta mihinkään.

Maamme on rakennettu vuosisatojen aikana kristinuskosta nousevien arvojen perustalle. Kun Suomea vertaa maailman muihin maihin, lopputulosta voi pitää onnistuneena, mitataan sitä millä mittareilla tahansa.

Muistan vuosikymmeniä sitten ihmetelleeni tutun kirkon saarnatuolissa ollutta tekstiä. Miksi siihen oli kirjoitettu Jeesuksen sanat: ”Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle”?

Mahtaako yhteiskuntamme uskontoallergiassa olla kyse siitä, että kristinuskon sanoma on pohjimmiltaan tulta? Se polttaa ja paljastaa sen, mikä on elämässä kestävää ja arvokasta. Se ei aina ole nykyajan elämänmenon ja -arvojen mukaista. Siksi se herättää myös vastustusta ja koetaan varoitettavana.