Helsingin Sanomien lokakuun 2015 kuukausiliitteessä haastateltiin Taideyliopiston rehtorina toiminutta professori Tiina Rosenbergia. Hän mukaansa ”On erittäin tärkeää, että Suomessa on päiväkodit, joissa opetus tapahtuu pedagogisella otteella, eikä niin, että siellä on joku kristillisdemokraattinen kotiäiti laulamassa lapsille virsiä.” (s 49).

Professori Rosenberg liittyy lausumallaan siihen jatkumoon, jossa väheksytään uskontokasvatusta yhteiskunnan kasvatus- ja koulutusjärjestelmässä sekä ylipäänsä kristillistä kasvatusta. Jatkuvasti julkisessa keskustelussa esiintyy mielipiteitä, joiden mukaan uskontokasvatus joutaa kokonaan pois niin varhaiskasvatuksesta kuin kouluopetuksestakin. Erityisesti uskonnon harjoittaminen tuntuu olevan pahasta. Virrenveisuusta, ruokarukouksista, hartauksista ja jumalanpalveluksista on kanneltu eri viranomaisille. Kristilliset symbolit halutaan häivyttää. Tunnetuimpia tapauksia on Euroopan ihmisoikeustuomioistuinta myöten tapahtunut käräjöinti siitä, saako koululuokan seinällä olla krusifiksi.

Samanaikaisesti on mielenkiintoista havaita, että uskonto tunkee kasvatukseen toisesta ovesta, jopa paraatiovesta. Lapsille on tarjolla joogaa ja onpa olemassa lapsijoogaohjaajan koulutusta kaikkine chakra- ja energiaharjoituksineen. Hindulaisuus ei tunnu tässä kasvattajaa haittaavan. Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä lokakuussa (9.-15.10.2015) oli artikkeli otsikolla ”Mindfulness ulottuu jo lapsiinkin”. Buddhalaiseen meditaatioon linkittyvä tietoisuus- ja tunnetaitojen opetus leviää jopa päiväkoti-ikäisille lapsille. Artikkelin lopussa kerrotaan mindfullness-tunnin huipentuvan vuorikristallin näkemiseen. Lukijalle ei kerrota, että new age –uskomuksissa vuorikristalli on hyvä meditaatiokivi, joka auttaa keskittymisessä. Se kanavoi kaikenlaista energiaa, joten sitä voidaan käyttää kaikkien ongelmien hoitamisessa, ilmenivätpä ne sitten kehon, mielen, tunteiden tai sisäisen olemuksen tasolla. Uutisen päätteeksi kerrotaan, kuinka lopuksi laitetaan vielä kämmenet vastakkain rinnan korkeudelle. Kaikki lausuvat yhdessä: ’Kiitos tunnekoulusta, meillä oli mukavaa.’” Lukijalle jää epäselväksi, ketä lopussa kiitetään, opettajaa, toisia lapsia vai jotain tuntematonta jumalaa?

Yksinkertaistaen ja kärjistäen voi todeta, että risti seinällä näyttäytyy epäsopivana, sen sijaan uushenkisyyteen liittyvä vuorikristalli sopii aivan mainiosti. Käsien ristiminen on kiellettyä, sen sijaan kämmenien vieminen vastakkain rinnan korkeudelle buddhalaiseen tapaan on hyväksyttyä ja eksoottista. Näin pakanuus tekee paluuta maahamme, jota kristillinen usko on hapattanut jo yli 850 vuoden ajan. Tähän tosiasiaan emme ole kirkossamme riittävästi havahtuneet.

Nyt on rohkeasti puolustettava uskonnonvapauttamme, siis oikeuttamme oman uskonnon näkymiseen ja harjoittamiseen, myös julkisesti. Meidän ei pidä kristittyinä suostua negatiivisen uskonnonvapauden ylikorostumiseen. Nyt on selkeästi asetettava painopiste kristillisen kasvatuksen vahvistamiseen, niin kodeissa kuin seurakunnissakin. Se on kirkkomme kohtalonkysymyksiä. Nyt on ymmärrettävä, että elämme maassamme lähetystilanteessa, jossa itsestäänselvyyksiä ei enää ole. Tehtävämme on osoittaa rohkeasti elämällämme ja teoillamme, mihin ja keneen uskomme.

Tämän viikon evankeliumissa Jeesus painottaa erityisesti tekojen merkitystä. Me olemme hyviä selittämään ja mestareita puhumalla kiertämään vastuuta. Sanat voidaan ymmärtää monella tavalla. Puheilla ei ihminen tule autetuksi. Rakkauden teot koskettavat ja vaikuttavat. Ne avaavat sydämiä Kristukselle.

Jeesus muistuttaa: ”Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt. 5:14-16).