Seitsemän vuoden kirkkoneuvosaikani haastavimpia tehtäviä oli Kotkan rovastikunnan teologipiirin pyyntö alustaa aiheesta ”Miksi Kirkkohallituksen toimet vaikeuttavat seurakuntatyötä?” Pyynnön taustalla oli kokemus siitä, että keskushallinnosta syydetään seurakuntiin yhtenään uusia ohjeita, säännöksiä, hankkeita ja uudistuksia. Erityisesti tilastot herättivät suurta arvostelua. Yhtäältä tilastojen kokoamista kritisoitiin ja pidettiin turhana työajan käyttönä. ”Olisi minulla parempaakin tekemistä kuin täytellä tilastolomakkeita. Eikö teillä tosiaan ole siellä Kirkkohallituksessa muuta hommaa?” Muistan käyneeni useita tämän sisältöisiä puheluja. Toisaalta arvosteltiin sitä, että jotain tiettyä työalaa ei tilastoitu. ”Näin vähän te minun työtäni arvostatte, kun ette siitä edes tilastoissa mitään kysy.”

Arvostelusta huolimatta tilastoilla on työmme arvioinnissa tärkeä merkitys. Siksi toisinaan on hyvä pysähtyä tilastolukujen eteen. Nyt toimikuntamme nelivuotiskauden päättyessä tarkastelin kahta keskeistä tunnuslukua, kastettujen ja kirkolliseen avioliittoon vihittyjen määrän kehitystä.

Vuosituhannen vaihteessa kaikista syntyneistä kastettiin kirkkomme jäseniksi liki 90 %. Vuonna 2010 kastettujen osuus oli lähes 80 % ja viime vuonna vajaat 70 %. Laskua on tapahtunut viidessätoista vuodessa tarkalleen 18,9 prosenttiyksikköä. Helsingin seurakuntayhtymässä kastettujen määrä on suorastaan romahtanut. Vuosituhannen vaihteessa kastettiin syntyneistä vielä 80 %, viime vuonna 43 %. Viidessä vuodessa on Helsingissä kastettujen määrä pudonnut 20 prosenttiyksikköä. Kirkollisia avioliittoon vihkimisiä oli kaikista solmituista avioliitoista vuonna 2000 lähes 80 %. Viime vuonna kyseinen luku oli 58 %, Helsingin hiippakunnassa vähän yli 50 %.

Kehityksen syitä olisi mielenkiintoista pohtia. Toki niin on tehtykin esimerkiksi Kirkon tutkimuskeskuksen seminaareissa ja kirkkomme tulevaisuuden linjauksia pohdittaessa. Työn alla oleva nelivuotiskertomus nostaa varmasti myös nämä kehityskulut keskusteluun; hyvä niin. Nyt tarvitaan viisaita, kauaskantoisia ratkaisuja.

Seurakunnissa on havahduttu niin kasteiden kuin avioliittoon vihkimisten määrän laskuun. Paljon hyvää työtä on tehty ja uusia hankkeita suunnitellaan. Itsestäänselvyyksiä ei kirkossamme enää ole. Siksi kaikki Pienelle parasta -, Aamukaste- kuin Helposti naimisiin – tapahtumat ovat kannatettavia. Lisäksi tarvitaan uusia innovaatioita, ja niitä syntyykin seurakunnissa ja kirkollisissa järjestöissä koko ajan. Näille kaikille toivon menestystä ja siunausta, sillä ne voivat uudistaa kirkkoamme.

Helluntaiviikko nostaa esiin kirkon todellisen uudistumisen ja kasvun edellytykset. Meidän tulee tehdä parhaamme. Mutta vielä tärkeämpää on muistaa, että kirkko on Kristuksen ruumis, jota rakennetaan hengellisesti ja yhteisöllisesti sisältä päin rukouksen ja Pyhän Hengen avuksi huutamisen ilmapiirissä. Ei kai tämä ole meiltä unohtunut?

Kun kuuluisa Intian lähetyssaarnaaja Stanley Jones tuli takaisin Amerikkaan ensimmäiseltä lähetyskaudeltaan, häneltä kysyttiin, mikä on kipein tarve lähetyskentällä. Stanley vastasi: ”Nyt on otollinen aika lähetystyölle, me tarvitsemme enemmän lähetyssaarnaajia.” Toiselta lähetyskaudelta palatessaan hänelle tehtiin sama kysymys. Tällä kertaa Stanley vastasi: ”Me tarvitsemme enemmän paikallisia johtajia, enemmän kristittyjä intialaisia johtotehtäviin.” Kun Stanley Jones tuli kotiin kolmannelta työkaudeltaan ja jälleen kysyttiin, mikä nyt on kipein tarve lähetyskentällä, hän vastasi: ”Me tarvitsemme vain yhtä: enemmän Pyhää Henkeä.”

Tässä on avain myös meidän kirkkomme tulevaisuuteen. Kirkko on kaikessa riippuvainen Pyhästä Hengestä, joka vaikuttaa kirkon toiminnoissa, jumalanpalveluksissa, sanassa ja sakramenteissa. Tämä tapahtuu kuitenkin yhdellä ehdolla. Pyhä Henki annetaan sitä rukoilevalle (Luuk. 11:13). Siksi tehtävämme on nöyrästi pyytää: ”Tule, Pyhä Henki.”