Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan." Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu.(Joh. 7:37-39)

Jatkosodan alkuvaiheessa joukko etulinjassa olevia sotilaita oli kokoontunut kuusenhavuista ja kaatuneesta puusta tehdyn alttarin eteen ehtoollisen viettoa varten. Heistä kirjoitettiin: ”Katson tätä harmaata joukkoa herkän liikutuksen vallassa. Kuinka vakava, harras ja tosi tämän kansan pohjasävy onkaan. Nämä miehet ovat saaneet ja antaneet monia iskuja. Heidän vaatteensa ovat mullan, noen ja hien likaamat ja kasvonsa karkeat. Heidän piirteensä kertovat kestetyistä vaaroista ja vaikeuksista, valvotuista öistä, ankarista ponnistuksista ja elämän ja kuoleman rajan läheisyydestä. Mutta nämä miehet eivät ole raaistuneita. He istuvat vakavina odottamassa vapauttavaa sanaa sieluillensa. Heidän kasvojensa juonteiden alta kuultaa korkeampaan ihmisyyteen ja syvään uskonnollisuuteen pyrkivä kaipaus. Sotilaat veisasivat virren Oi, Jeesus, lähde autuuden. – Sä kärsit kaiken vaivani, mun tuskani ja haavani … Tämän vertaista ei arkielämän jokapäiväisyydessä saa koskaan kokea.”

Katkelma on käsiini sattuneesta julkaisusta, joka on ilmestynyt pian jatkosodan syttyminen jälkeen. Siinä kerrotaan TK-miesten rintamakokemuksista. Kirjassa on lukuHerran pyhä ehtoollinen etulinjassa(Viipuria kohti, TK-miesten kuvauksia 1941, s. 15-18).

Kuvaus voi olla monen teidän veteraanin elämässä todellisuutta. Olette itse eläneet keskellä näitä tapahtumia. Näinä viikkoina muistellaan jatkosodan alkamista seitsemän vuosikymmentä sitten.

Suomalaisessa sotilaassa on aina ollut tämä piirre, josta karu kuvaus ehtoollisenvietosta kertoo. Rovasti Timo Kökkö onkin todennut: ”Kun veteraanisukupolven perintöä ajassa arvioidaan ja punnitaan, syvintä ja perimmäistä unohdetaan, jos heidän perinnöstään jätetään puuttumaan heidän avuton, mutta heille viimeiseksi ja ainoaksi jäänyt, heidän uskonsa ja turvautumisensa Jumalaan.” Tämä johtoajatus kirjattiin muun muassa Aseveliliiton johtaviin periaatteisiin. Niiden kahdeksannessa kohdassa sanotaan: ”Luottamus Jumalaan, joka on johdattanut kansamme läpi ylivoimaisten vaikeuksien, on tulevaisuudenuskomme luja perusta.” Vaikka liitto sodan jälkeen jouduttiin lakkauttamaan, periaate jäi elämään veteraanisukupolvien elämänarvona. Yhtenä konkreettisena merkkinä siitä on tämä jumalanpalvelus osana veteraanien juhlapäivää.

Tämän viikon evankeliumissa meitä muistutetaan Jumalan merkityksestä ihmiselämässä. Evankeliumitekstissä Jeesus puhuu vedestä. Tai oikeastaan Jeesus ei puhu, vaan nousee seisomaan ja huutaa sanottavansa kovalla äänellä. Kyse on siis tärkeästä asiasta, jonka Jeesus haluaa kuulijoidensa ottavan vakavasti.

Evankeliumitekstin mukaan kaikki tapahtuu juhlan suurena päätöspäivänä. Israelin historiassa muistettiin ihmeellistä vapautumista Egyptin orjuudesta vapauteen kolmessa suuressa juhlassa vuoden aikana. Viimeisin näistä oli lehtimajanjuhla, koko kansan pyhiinvaellusjuhla. Sitä vietettiin koko viikon ajan sapatista sapattiin. Juhlaviikon aikana asuttiin lehtimajoissa. Ne muistuttivat siitä, miten autiomaavaelluksen aikana majoituttiin.

Lehtimajanjuhlaan liittyi keskeisesti vesi. Se oli välttämätöntä, mutta autiomaavaelluksella siitä oli ollut puutetta. Jokaisen juhlapäivän aamuna papit hakivat kulkueena vettä Siiloan lähteestä ja uhrasivat sen Herralle temppelin alttarilla. Seremonia päättyi veden kaatamiseen kuivaan maahan.

Veden hakeminen muistutti kansaa ensinnäkin siitä, että Jumala oli huolehtinut sen tarpeista vaivalloisella vaelluksella autiomaassa. Juuri siellä Jumala oli halunnut olla: elämän todellisuuden keskellä. Jumala juotti janoisia ihmisiä! Israelilaisille Jumalan toiminta autiomaassa oli elämän edellytys: ilman vettä ei ole elämää. Samalla se oli armoa: he eivät itse voineet vaikuttaa tähän vedensaantiin. He vain saivat sen osakseen.

Toiseksi juhlassa katsottiin tulevaan. Juhlan viimeisinä päivinä luettiin lukuisia kohtia Vanhasta testamentista. Jesajalla oli lupaus: ”Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteestä.” (Jes. 12:3) Sakarja puhui lähteestä, joka puhdistaa synnistä ja saastaisuudesta (Sak. 13:1). Hesekiel oli kuvannut, kuinka temppelistä virtaa lopun aikoina elämää synnyttävä virta kaikkialle kuivaan maahan (Hes. 47:1-12).

Näiden tekstien ymmärrettiin olevan lupaus Jumalan antamasta uudesta, elävästä vedestä. Viikon juhla päättyi suureen kokoukseen sapattina. Silloin vedenhakukulkuetta ei enää ollut. Jumalan kansa oli kyllä päässyt luvattuun maahan, mutta lupaus hengellisen virvoituksen ajasta oli vielä täyttymättä. Tämän lupauksen ymmärrettiin täyttyvän Messiaan aikana: kun Messias on saapunut kansansa keskuuteen, lupaus kävisi toteen. Silloin koittaisi uusi aikakausi, kun Jumalan Henki vuodatettaisiin koko Jumalan kansalle. Jumalan Henki olisi heille kuin elävän veden virta kuivassa maassa. Vesi tuo elämän autiomaan kuolleeseen maaperään ja saa sen kukoistamaan; se suo elämän ihmeen. Tätä Jumalan Henki vaikuttaisi ihmisissä.

Juhlan viimeisenä päivänä tapahtuu jotakin, mitä ei koskaan aikaisemmin ollut tapahtunut. Juhliva joukko on mahdollisesti juuri täydellisen hiljaisuuden vallitessa kumartunut rukoukseen syntiuhrien uhraamisen jälkeen. Yhtäkkiä yksi mies nousee seisomaan ja huutaa: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.” Tämä lupaus voitiin ymmärtää välittömästi. Takana oli viikon juhliminen, ja viimeisinä päivinä oli Jumalan sanaa lukemalla muistutettu tulevasta. Nyt Jeesus huutaa, että nämä Jumalan lupaukset täyttyvät hänessä. Vesi, jonka papit ovat päivittäin noutaneet Siiloan vesialtaalta, viittaakin häneen. Ihmiset voivat tulla hänen luokseen, ja hän voi täyttää nuo lupaukset. Hän on tuo suuren luvatun siunauksen lähde. Hän voi antaa elävää vettä. Hän lahjoittaa Pyhän Hengen. Hän on lehtimajanjuhlan täyttymys.

Tuon huudon kuuluttama lupaus oli suunnattoman rohkea. Oli kyse Jumalan lupausten täyttymisestä messiaanisena aikana. Lupaus tarkoitti juuri sitä, että Jumala täyttäisi antamansa lupaukset Jeesuksessa. Siiloan altaasta kannettu vesi valutettiin maahan, se ei voinut sammuttaa ihmisen janoa. Sen sijaan Jeesuksella on tarjota jotain todellista. Hän tarjoaa elävää vettä.

Hyvät seurakuntalaiset. Vesi on elämän edellytys. Sitä tarvitaan joka päivä. Ilman vettä maapallollamme ei olisi lainkaan elämää. Vailla vettä ihminen menehtyy muutamassa päivässä. Vesi on välttämättömyys kaikelle elämälle.

Tänään veteraanijuhlan jumalanpalveluksessa meitä muistutetaan vedestä. Jeesus Kristus toi mukanaan elävän veden. Hän lupaa antaa vettä, joka on vielä arvokkaampaa kuin se tavallinen vesi, jota juomme ja jota ilman emme tule toimeen.

Ihmisen jano on pohjaton; vapauden, rauhan, hyväksymisen, rakkauden ja puhtauden jano polttaa. Kristus voi täyttää syvimmän kaipuumme ja tarpeemme. Tällaista elävää vettä hän tarjoaa tässä jumalanpalveluksessa. Hän itse on se vesi. Siksi hän sanoo meille: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!” Tämä kutsu on kohdistettu erottelematta kaikille. Se ei rajoittunut vain tiettyyn hetkeen tai tiettyyn ihmisjoukkoon kauan sitten.

Kutsu kuului etulinjassa ehtoolliselle polvistuneille sotilaille, jotka veisasivat: ”Oi Jeesus, lähde autuuden”. Kutsu kuuluu meillekin. Hän kutsuu jokaista, joka sisimmässään janoaa enemmän kuin mitä on muilta ja muualta saanut. Hyvyydessään ja rakkaudessaan, ilman meidän ansioitamme tai tekojamme, hän tahtoo lahjoittaa itsensä ja pelastustekonsa. Tällaiseen armolliseen Jumalaan me saamme turvautua niin yksilöinä kuin kansakuntana.

Seppo Häkkinen