Herra sanoi Moosekselle:"Sano Aaronille ja hänen pojilleen: Kun siunaatte Israelin, lausukaa sille näin:- Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua,Herra kirkastakoon sinulle kasvonsaja olkoon sinulle armollinen.Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesija antakoon sinulle rauhan.Kun he näin siunaavat Israelin minun nimeeni, minä annan sille siunaukseni." (4. Moos. 6:22-27)

Mikkelin kaupunki ja tuomiokirkkoseurakunta ovat tänään merkittävässä käännekohdassa. Kuntaliitoksen ja seurakuntien yhdistymisen seurauksena tällä paikkakunnalla ja asukkailla on edessään uusi tilanne. Siksi vietämme uuden alun messua. Tänään emme katso taaksepäin, vaan eteenpäin, kohti alkanutta vuotta ja tulevaisuutta.

Kristillisen perinteen mukaan elämän käännekohdissa on tapana siunata. Siksi hyvin osuvasti uudenvuodenpäivän Vanhan testamentin tekstinä on Herran siunaus, neljännestä Mooseksen kirjasta. Siellä se tulee vastaan hyvin yllättäen keskellä monenlaisia lakeja. Yhtäkkiä kovien komentojen, yksityiskohtaisten käskyjen ja ankarien määräysten keskelle tulee siunaus. Se kertoo Jumalan hyvyydestä. Samalla tavalla Mikkelissä uudessa tilanteessa, muuttuvien rakenteiden, uuden hallinnon, monenlaisten ohjeiden, sääntöjen ja käytäntöjen uusimisen, kenties hämmennyksen ja epävarmuudenkin keskellä kuulemme siunauksen. Se on tärkeä viesti. Se kertoo siitä, minkä varassa suuntaudumme uuteen vuoteen ja uuteen aikaan, uuteen Mikkelin kaupunkiin ja tuomiokirkkoseurakuntaan.

Vanhassa testamentissa siunaus merkitsi pohjimmiltaan voiman saamista. Siunauksen saaminen oli merkki siitä, että Jumala on läsnä varjellen, tukien, ohjaten ja antaen menestyksen. Se ei ollut mikään harras toive, vaan Jumalan voiman ja läsnäolon antamista elämään. Näin kristillisen käsityksen mukaan siunaus on Jumalan läsnäoloa ja huolenpitoa. Katekismus opettaa: "Elämme joka päivä Jumalan siunauksen varassa. Hänen hyvyytensä ja armonsa ympäröi meidät. Herra varjelee elämämme, vaikka emme hänen rakkautensa teitä aina tunnekaan."

Siunauksessa pyydetään, että Jumalan hyvä tahto tapahtuisi ihmisten keskellä. Siunauksen ydin on siinä, että rauha, varjelus ja kaikki hyvä tulee Jumalalta. Siunaus ei kuitenkaan ole automaatti tai mekaaninen toimitus. Se ei tarkoita kaiken menestymistä, hyvinvointia ja onnea. Jumala on läsnä myös vaikeuksien, epävarmuuden, huolten ja kärsimyksen keskellä. Siunaus merkitsee syvimmältään Jumalan läsnäoloa ihmisten ja yhteisön elämässä. Tällaiselta pohjalta on hyvä aloittaa tätä vuotta ja elämää Mikkelissä. Tämä on lähtökohtana myös uudelle seurakuntaelämälle. Jumala on keskellämme.

Kerrotaan vanhasta miehestä, joka nuoruudessaan oli saanut kaukaa korvesta – liekö ollut jostain Ristiinan tai Suomenniemen perukoilta – karun maapalstan. Vuosikymmeniä hän oli hoitanut, kuokkinut, muokannut, istuttanut, lannoittanut ja kastellut. Vanhoilla päivillään hän oli jo tyytyväinenkin tuloksiinsa. Eräänä päivänä piispa tuli käymään miehen tilalla. Vanha mies halusi näyttää saavutuksiaan. Yhdessä kierrettiin peltoja ja puutarhaa ympäri. Jokaisen puun ja pensaan kohdalla hän kertoi työstään. Piispa puolestaan liitti kädet yhteen ja muistutti: "Jumala antaa siunauksen". Sama vuoropuhelu toistui ja jokaiseen vanhan miehen kertomukseen piispa lausui: "Jumala antaa siunauksen". Tultiin sitten portille ja piispa teki lähtöä. Vanha mies kiitti käynnistä ja sanoi: "Kuulkaapa, arvoisa piispa, kaikki mitä te olette sanonut Jumalan siunauksesta, on aivan totta. Mutta olisittepa te nähneet tämän maapalstan silloin, kun Jumala hoiti sitä yksin."

Vastuuta kaupungista ja seurakunnasta ei voi jättää kohtalon, ei edes rukouksen eikä edes yksin Jumalan varaan. Siunaus kutsuu kantamaan vastuuta yhteisestä Mikkelistä, niin kaupungista kuin seurakunnasta. Vastuu kuuluu meille kaikille.

Suomessa seurakuntien ja kuntien historia on nivoutunut vankasti toisiinsa. Nykyisten kuntien ja seurakuntien rajojen määräytyminen juontaa juurensa 1700-luvun lopulle. Silloin valtaosa seurakuntakokonaisuuksista oli muotoutunut. Tuolloin maassamme oli 429 seurakuntaa. Sen jälkeen perustettiin uusia seurakuntia välillä nopeammassa ja välillä hitaammassa rytmissä. Enimmillään seurakuntia oli hiukan yli 600. Nyt niitä on 430, siis saman verran kuin 1700-luvun lopulla. Kaari suurista seurakunnista pienten seurakuntien kautta takaisin suuriin seurakuntiin on umpeutunut. Sama koskee myös kuntia, joissa tosin kehitys kohti suurempia yksiköitä on alkanut seurakuntia aiemmin. Erityisesti 2000-luvulla yhteiskunnan rakenteiden muutos on ollut rajua. Sen me olemme Mikkelin seudullakin kokeneet. Muutos näkyy myös hiippakunnassamme. Siihen kuului vielä eilen 49 seurakuntaa, nyt vuoden vaihteen jälkeen 40. Vuosikymmenessä on Mikkelin hiippakunnan seurakuntien lukumäärä vähentynyt 22 seurakunnalla.

Kehitys on särkenyt tai ainakin muuttanut perinteisiä paikallisyhteisöjä ja seurakuntia. Se on luonut turvattomuutta ja epävarmuutta. Totuttu elämänmeno järkkyy, kun rakenteet muuttuvat. Kuitenkin ihminen tarvitsee yhteisön, johon kuulua. Paikallisyhteisöjen tukeminen ja vaaliminen on hyvinvoinnin kannalta ratkaisevan tärkeää. Sitä haluan korostaa. Siitä ovat vastuussa niin suurten yksiköiden päättäjät ja vastuunkantajat yhtä hyvin kuin paikallisyhteisöjen jäsenet ja asukkaat.

Ensinnäkin vaalikaa omaa paikallisidentiteettiä ja -yhteisöä alueseurakunnissa. On tärkeää, että seurakunnan eri osissa säilyy elävä jumalanpalvelusyhteisö. Omat paikalliset tavat, perinteet, rakennukset, muistomerkit, juhlat ja muut tällaiset tekijät ovat arvokkaita lähiyhteisön elämälle. Ne ovat osia hyvän elämän rakentamisessa ja osallisuuden vahvistamisessa.

Toiseksi: Toimikaa samalla suuremman yhteisön hyväksi Mikkelin kaupungissa ja tuomiokirkkoseurakunnassa. Kantakaa oma vastuunne sen tulevaisuudesta. "Sankari ei ole se, joka menestyy omissa askareissaan, vaan se, joka auttaa yhteisöä menestymään." (Antti Hautamäki) Se merkitsee konkreettisia tekoja ja vaikuttamista kaupungin ja tuomiokirkkoseurakunnan elämään. Samalla se tarkoittaa myös rukousta tämän paikkakunnan ja sen kaikkien asukkaiden puolesta.

"Rukous on ihmisen tapa olla ja elää Jumalan kasvojen edessä." (Katekismus) Se merkitsee elämän, kaikkien asioiden, niin yksityisten kuin yhteisten kiitos- ja huolenaiheiden sekä tulevaisuuden jättämistä Jumalan käsiin. Siunaus tarkoittaa, että meidän tulee toimia ja tehdä parhaamme, mutta samalla saamme luottaa hänen huolenpitoonsa ja läsnäoloonsa.

Mooseksen veli, ylipappi Aaron sai pappispoikineen tehtävän siunata koko kansa. Siksi tämän päivän saarnatekstissä Herran siunausta ei ole muotoiltu monikko-muodossa "Herra siunatkoon teitä", vaan yksikössä "Herra siunatkoon sinua". Yksiköllä tarkoitetaan tässä Israelin kansaa. Se muodostaa yhden kokonaisuuden aivan kuten Kristuksen seurakunta.

Jumala haluaa siunata kansaansa yhtenä kokonaisuutena. Siksi kansan tulee pitää yhtä ja olla yksimielinen. Samalla tavalla Kristuksen seurakunnassakin tulee vallita ykseys, sillä Jumala siunaa sitä. Seurakunnassa pitää pyrkiä ykseyteen, yksimielisyyteen ja yhteisen hyvän edistämiseen. Tämä on terveellinen muistutus täällä Mikkelissä niin kaupunki- kuin seurakuntayhteisölle. Siunaus johtaa etsimään kokonaisetua. On tärkeää, että erilaiset tarpeet ja näkemykset sekä eri alueilta tulevat toiveet tulevat esille. Niitä on syytä kuulla huolella. Samalla päämääränä tulee olla yhteyden ja yhteisen hyvän edistäminen. Näin voi parhaiten toteutua kirkon varsinainen tehtävä julistaa Jumalan sanaa ja edistää lähimmäisenrakkautta. Näin voidaan turvata myös tulevaisuudessa kirkon työ tällä paikkakunnalla ja sen eri alueilla.

Tänään uuden alun messun päättyessä saamme Herran siunauksen. Silloin Jumala itse siunaa meidät, seurakuntansa. Siunaus merkitsee Jumalan läsnäoloa ihmisten ja yhteisön elämässä. Siunaus opettaa kantamaan vastuuta. Siunaus kutsuu toimimaan yhteiseksi hyväksi. Meidät lähetetään alkaneeseen vuoteen Herran siunauksen turvin. Se on paras mahdollinen alku tälle vuodelle ja tulevaisuudelle.

Seppo Häkkinen