Jeesus sanoo:»Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, mutta se ei sortunut, sillä se oli rakennettu kallioperustalle.Jokainen, joka kuulee nämä sanani mutta ei tee niiden mukaan, on kuin tyhmä mies, joka rakensi talonsa hiekalle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, ja se sortui, maan tasalle saakka.»Kun Jeesus oli lopettanut puheensa, kansanjoukot olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan. Hän opetti niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat.(Matt. 7:24-29)

Viime sunnuntaina joukko Pentikäisten sukua oli palaamassa hääjuhlasta Pärnusta Tallinnaan. Lauantaina oli juhlittu yhden suvun jäsenen häitä Valgerannan kylässä. Nyt oli kotimatkan aika. Kaksikerroksinen bussi oli lähes täynnä sulhasen sukulaisia ja morsiusparin ystäviä. Tie oli kapea ja mutkainen. Vastaantulevien autojen väistäminen oli vaikeaa. Yhtäkkiä linja-autoamme vastaan tulee henkilöauto. Bussinkuljettaja ajaa aivan tien reunaan, joka pettää painavan auton alla. Linja-auto kaatuu kyljelleen ojaan, me ihmiset sen sisällä rojahdamme toistemme päälle, myös irtonaisia tavaroita tulee päällemme.

Nopeasti käy selväksi, ettei kukaan ole loukkaantunut auton alakerrassa. Pääsemme kipuamaan ylös bussin kyljelle kuljettajan ikkunan kautta ja sieltä maahan. Mutta miten on käynyt yläkerran matkustajien? Huoli pienten lastenlastemme ja lastemme kohtalosta kouraisee syvältä. Onneksi pian saan pikku-Danielin syliini, sitten Joonan ja Hillan, Alina tuleekin jo isänsä sylissä. Osa lapsistamme on lasinsirujen kuorruttama ja pikku haavoilla, mutta kenellekään ei käynyt sen pahemmin. Myöskään muut matkustajat eivät saaneet vakavia vammoja, vaikka osa kävi sairaalassa varmuuden vuoksi, muut selvisivät ambulanssimiehistön antamalla ensiavulla. Järkytys sen sijaan oli suuri ja lasten rauhoittuminen kesti aikansa.

Vasta vähitellen tajusimme, kuinka lähellä oli ollut suuronnettomuus. Kaikki ainekset siihen olivat olemassa. Mielessä pyöri ajatuksia siitä, miten perheellemme olisi saattanut käydä, olimmehan yhtä tytärtä ja vävyä lukuun ottamatta kaikki samassa bussissa. Tai kuinka olisi käynyt Heikki ja Raili Pentikäisen perheelle, jonka jäsenistä melkein kaikki olivat myös samassa linja-autossa? Pahimmillaan Pentikäisten sukua olisi kohdannut suuri menetys. Nyt meillä oli varjelusta matkassa.

Elämä on loppujen lopuksi arvaamaton ja yllätyksellinen. Hetkessä kaikki voi olla toisin. Elämää ei voi pohjimmiltaan hallita, vaikka me usein niin kuvittelemme. Sen vuoksi olennaista on se, mille perustalle rakennan elämäni. Mikä on minulle tärkeää, millaiset arvot ohjaavat ratkaisujani ja valintojani? Keskeisin arvokasvattaja on koti ja perhe. Siksi ei ole lainkaan yhdentekevää, millaiset arvot suvussa välittyvät sukupolvelta toiselle.

Tämän päivän evankeliumissa Jeesus vertaa taloa elämään. Hän opettaa, kuinka tärkeää on, että elämän perustukset ovat kunnossa. Tyhmä mies rakentaa talonsa hiekalle kuivuneeseen joenuomaan. Kun sitten tulva tulee, talo sortuu ja vesi vie sen mennessään. Järkevä mies sen sijaan rakentaa talonsa kallioperustalle. Vaikka myrskyää ja vesi nousee, talo kestää, kun sen perusta on vahva.

Jeesuksen vertaus järkevästä ja tyhmästä rakentajasta päättää sellaisen Raamatun jakson, jota on kutsuttu vuorisaarnaksi. Siinä Jeesus oli opettanut hyvään elämään kuuluvia asioita. Hän sanoo, että jokainen hänen opetuksensa mukaan toimiva on kuin järkevä, kalliolle talonsa rakentanut mies. Meidän on tarpeen tänään kuulla, mitä Jeesuksen opettamat hyvän elämän rakennusaineet ovat.

Jeesuksen opetus vuorisaarnassa voidaan tiivistää kahteen kohtaan. Ne ovat kestävän ja turvallisen elämän perusta.

Ensinnä Jeesus neuvoo rakastamaan lähimmäistä kuten itseään. Me tarvitsemme toisiamme. Tässä on myös suvun ja sukuyhteisön merkitys ja samalla merkittävä tehtävä. Me tarvitsemme toisiamme. Siksi meidän on tultava toistemme kanssa toimeen, autettava ja tuettava toisiamme. Vain lähimmäisen asemaan asettumalla ja toisen huomioon ottamalla voi syntyä kestävää yhteiselämää. Suvun keskellä on tämä helppo havaita. Parhaimmillaan sukulaiset auttavat ja tukevat toisiaan. Monesti tällaiset elämää tukevat arvot ovat siirtyneet suvussa sukupolvelta toiselle. Jokainen meistä voisi varmaan nimetä heti monta sukulaista, jotka auttavat ja joiden puoleen on helppo kääntyä. Pahimmillaan taas suvun ihmissuhteet voivat olla poikki. Katkeruus ja viha jäytävät ja estävät yhteyden sekä keskinäisen avun ja tuen. Samalla ne heikentävät elämän perustaa, kun ne eristävät ihmisiä, jopa aivan lähisukulaisia, toinen toisistaan.

Me tarvitsemme toisiamme. Lähimmäisenrakkaudelle ei ole vaihtoehtoja, jos aiomme rakentaa elämämme kestävälle perustalle, niin yksilöinä, yhteisönä kuin ihmiskuntana.

Toiseksi Jeesus neuvoo rakastamaan Jumalaa yli kaiken. Se merkitsee, että elämää ei tarvitse rakentaa ainoastaan omien voimien tai ymmärryksen, ei ylipäänsä ihmisten varaan, ei edes suvun ja läheisten varaan. Usko Jumalaan antaa elämälle perustan, joka kestää. Jumala on luvannut olla kanssamme kaikkina päivinä maailman loppuun saakka. Aivan erityisesti hän on lähellä silloin, kun elämään sisältyy vaikeita aikoja, niitä myrskyjä, jotka koettelevat elämän perustuksia. Kun omat voimat ja mahdollisuudet loppuvat, kaikki ei ole kuitenkaan menetetty, sillä perustus kestää. Silloin Jumala kantaa meitä.

Erityisesti vaikeuksien ja yllättävien vastoinkäymisten ja onnettomuuksien kohdatessa elämänarvot pelkistyvät. Silloin paljastuu se, mikä on elämämme perusta ja mihin laitamme toivomme. Silloin tulee ilmi, kuka tai mikä on Jumalamme. Kirkkomme Katekismus väittää: "Jokainen etsii jotakin, johon voi kiinnittää toivonsa. Luulemme, että raha, valta tai kunnia suojaavat meitä. Rakennamme elämämme itsemme ja omien tekojemme varaan. Se mihin ennen muuta turvaudumme, on meidän jumalamme."

Jeesus opettaa meitä tänään luottamaan Raamatun ilmoittamaan kolmiyhteiseen Jumalaan. Jokaisen ihmisen kiusaus on ottaa oma elämä hallintaansa, olla itse itselleen jumala. Mutta riittääkö oma minä kaiken mitaksi? Riittävätkö omatekoiset jumalat? Katekismus jatkaa: "Omat jumalamme ovat … toiveidemme ja unelmiemme heijastuksia. Ne eivät voi antaa, mitä lupaavat." Jeesus muistuttaa, ettei ihminen ole ja elä vain omassa varassaan. Elämä kantaa, kun perusta on riittävän vahva, kun on luottamus Jumalaan.

Monessa suvussa on usko Jumalaan ollut kantavana perustana sukupolvelta toiselle. Se on toisinaan ollut näkyvää ja voimakasta. Pentikäisen suvussakin on vahvoja hengellisiä juuria eri herätysliikkeissä. Useimmiten usko on kuitenkin ollut suopalon kaltaista. Se syttyy vaikeasti, mutta on myös vaikea sammuttaa. Se kytee usein pinnan alla. Hengellisyys näkyy melko vähän, eikä siitä pidetä suurta ääntä. Silti luottamus Jumalaan on kaiken perustana. Tällaista hiljaista arjen kristillisyyttä on syytä arvostaa ja tukea. Suomalaisella yhteiskunnalla ei ole varaa väheksyä kristillistä arvopohjaa. Sen varassa on tämä maa rakennettu. Onkin huolestuttavaa, että Jumalaan uskovista on tehty outoja kummajaisia ja kristillisen tradition siirtämistä halutaan yhteiskunnassa heikentää. Kristillisen arvopohjan murentaminen koituu sekä yksilöiden että koko yhteiskunnan turmioksi.

Hyvät seurakuntalaiset. Jeesus opettaa, että usko Jumalaan ja rakkaus lähimmäiseen ovat kestävän ja turvallisen elämän perusarvot. Elämän arvaamattomuus ja yllätyksellisyys paljastavat, millaisille arvoille rakennamme elämämme. Samalla ne kertovat, millaiset arvot suvuissamme siirtyvät polvelta toiselle. Jeesuksen opetuksen mukaiset elämänarvot kestävät myös vaikeuksissa. Ne auttavat tulevaa sukupolveakin rakentamaan elämänsä kestävälle pohjalle, aina iankaikkisuuteen saakka.

Seppo Häkkinen