Jeesus sanoo: "Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut. Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi."(Matt. 6:16-21)

Tänään on tuhkakeskiviikko. Se on läntisen kristikunnan kirkkovuodessa juhla, joka aloittaa pääsiäistä edeltävän 40 päivää kestävän paastonajan. Tästä päivästä paastonaika jatkuu pääsiäislauantaihin saakka. Tarkat laskijat huomaavat, että tuhkakeskiviikon ja pääsiäislauantain väliin jää, nämä päivät mukaan luettuina, 46 päivää. Paastopäivien lukumääräksi tulee kuitenkin 40, koska sunnuntait eivät ole paastopäiviä. Paastonajan tarkoituksena on valmistaa meitä kristittyjä pääsiäisen viettoon, auttaa miettimään syntejämme ja puutteitamme sekä tekemään niistä parannusta. Samalla se kehottaa meitä lähimmäisenrakkauden tekoihin.

Yleisessä keskustelussa paastolla tarkoitetaan useimmiten pidättäytymistä tietyistä asioista. Paastoaminen on kieltäytymistä jostakin – ehkä ruoasta, makeisista tai muista herkuista, alkoholista, kenties jostain harrastuksesta tai television katselusta ja netissä surffailusta. Se on elämistä vaatimattomammin ja yksinkertaisemmin kuin tavallisesti. Tällainen on hyödyllistä ja terveellistä.

Apostoli Paavali kirjoittaa, ettei minkään – ei minkään luvallisenkaan – saa antaa hallita itseään (1. Kor. 6:12). Tämä on oivallinen paastoon sopiva kehotus. Paastonaika­na tulisi kysyä, voinko olla ilman jotakin, johon minulla on lupa? Vai onko ”se jokin” tullut sellaiseksi, etten voi olla sitä ilman? Onko siis ”se jokin” alkanut hallita minua? ”Se jokin” voi alkaa hallita niinkin, että se vie pois Jumalan ja lähimmäisten luota. Paasto paljastaa riippuvuuksiamme. Tällainen side tulisi katkaista paastoamalla, siis kieltäytymällä joksikin aikaa siitä, joka ei ole väärin, mutta joka on alkanut hallita. Tällainen paaston vaikutus on tarpeellista.

Mutta onko paastonaika olemassa vain oman itsemme vuoksi? Onko paaston tarkoitus kääntyä sisäänpäin, keskittyä itseensä ja omaan hyvinvointiinsa? Tuhkakeskiviikon evankeliumissa Jeesus muistuttaa, ettei paasto ole sinänsä mikään päämäärä tai hengellinen arvo. Itse asiassa on väärin etsiä paaston avulla tunnustusta ihmisiltä (Matt. 6:16) tai yrittää sen avulla kelvata Jumalalle (Luuk. 18:12).

1900-luvun alussa Intiassa vaikuttanut hengellinen opettaja Sadhu Sundar Singh kirjoittaa: "Istuin eräänä päivänä virran rannalla Himalajan vuoristossa. Nostin vedestä kauniin, pyöreän, kovan kiven ja iskin sen halki. Se oli sisältä aivan kuiva. Kivi oli maannut kauan vedessä, mutta vesi ei ollut päässyt tunkeutumaan siihen sisälle. Tällaisia ovat eurooppalaisetkin. Satojen vuosien ajan he ovat lionneet kristinuskossa, he ovat uponneet sen siunauksiin. He elävät kristinuskossa, mutta usko ei ole päässyt tunkeutumaan heidän sisäänsä eikä se elä heissä. Syy ei ole kristinuskossa, vaan sydänten kovuudessa. Niinpä en lainkaan ihmettele sitä, että kovin harvat ihmiset käsittävät, kuka Kristus on."

Luulenpa tämän Sundar Singhin arvion olevan liiankin totta. Olemme lionneet kristinuskossa, olemme uponneet sen siunauksiin. Elämme kristinuskossa, mutta usko ei ole päässyt tunkeutumaan sisimpäämme eikä se elä meissä. Siksi meidän on yhä uudelleen ja uudelleen katuen ja parannusta tehden palattava Kristuksen luo, rukoiltava, että hän särkisi sydämemme kovuuden, tekisi työtään meissä ja meidän kauttaan tässä maailmassa. Juuri tätä varten on kirkkovuodessa paastonaika. Joelin kirjan mukaan paaston lähtökohta on katumuksessa: ”Paastotkaa, itkekää ja valittakaa. Repikää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne” (Joel 2:12-13).

Juutalaiseen paastokäytäntöön liittyi tapa, että paaston aikana saatettiin repiä rikki vaatteet katumuksen merkkinä. Profeetan mukaan on helpompi repiä vaatteet rikki, kuin saada sydän murtumaan Jumalan edessä. Siksi tarvitsemme paastonaikaa. Paastoaminen on kieltäytymistä, yksinkertaistamista, hiljentämistä ja hiljentymistä. Se tuottaa hyvää ihmiselle itselleen, mutta sen syvin tarkoitus on toinen. Paasto johtaa hiljentymään, rukoukseen ja Jumalan sanan ääressä viipymiseen. Tarvitsemme erityisesti aikaa Jumalan edessä olemiseen. Arjen kiireen keskellä meidän täytyy pysähtyä ja kysyä, mitä Jumala haluaa sanoa. Miten ja mihin hän tahtoo johdattaa? Onko elämäni suunta Jumalan tahdon mukainen? Onko jokin yksittäinen ratkaisuni Jumalan tahdon mukainen?

Jumalan edessä paljastuu, millaisia me olemme. Hän voi murtaa kovan sydämemme. Silloin näemme, emme vain oman tilamme, vaan Jumalan armon ja rakkauden Jeesuksessa Kristuksessa. Ja silloin silmämme avautuvat myös lähimmäisen hädälle.

Jumala sanoo profeetta Jesajan suulla: ”Toi­sen­lais­ta paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäisille, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi” (Jes. 58:6–7). Tällaista paastomme tulisi olla. Paasto johtaa ensinnä Jumalan eteen ja sieltä lähimmäisen viereen, näkemään hänen hätänsä ja auttamaan häntä. Paaston seurausta on elämän uudistuminen ja yksinkertaistuminen, mutta ennen muuta huomion siirtyminen itsekkäästä minästä kohti lähimmäistä ja hänen tarpeitaan.Takaisin ylös >>