Jeesus sanoi: "Taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään, joka aamuvarhaisella lähti palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa. Hän sopi miesten kanssa yhden denaarin päiväpalkasta ja lähetti heidät viinitarhaan. Päivän kolmannella tunnilla hän lähti taas ulos ja näki, että torilla seisoi vielä miehiä jouten. 'Menkää tekin viinitarhaan', hän sanoi heille, 'minä maksan teille sen, mitä kuuluu maksaa.' Miehet lähtivät. Kuudennen ja yhdeksännen tunnin aikaan isäntä lähti taas ulos ja teki samoin. Kun hän sitten meni ulos yhdennellätoista tunnilla, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: 'Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?' 'Kukaan ei ole palkannut meitä', he vastasivat. Hän sanoi miehille: 'Menkää tekin minun viinitarhaani.' Kun sitten tuli ilta, viinitarhan omistaja sanoi tilanhoitajalleen: 'Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeksi tulleille ensin ja ensimmäisille vasta sitten.' Ne, jotka oli palkattu yhdennellätoista tunnilla, tulivat ja saivat kukin denaarinsa. Kun ensiksi palkatut tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta hekin saivat vain denaarin. Silloin he nostivat metelin ja sanoivat isännälle: 'Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.' Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: 'Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista? Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?' Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi." (Matt. 20:1-16)

Muistan elävästi tapahtuman koululuokassani, kun olin 12-13-vuotias. Oli minun vuoroni olla järjestäjänä: välitunnilla piti avata ikkunat tuuletusta varten ja pyyhkiä liitutaulu. Kun tulimme fysiikan tunnille, taulu olikin juuri puhdistettu ja liidut ja sieni asetettu paikoilleen. Koska kaikki näytti olevan kunnossa, asetuin vain istumaan omalle paikalleni. Tunnin puolivälissä opettaja aikoi pyyhkiä taululle kirjoittamaansa tekstiä. Hän tarttui sieneen ja kun hän nosti sen ylös, vesi valui sienestä suoraan hänen käsivarttaan pitkin paidanhihaan. Sieni oli läpimärkä. Opettaja raivostui. Hän huusi: ”Järjestäjä luokan eteen, minä puristan tämän veden päähäsi!” Pelästyneenä ja hämmentyneenä menin taululle. Opettaja oli siinä vaiheessa saanut jo malttinsa takaisin. Hän paiskasi sienen käteeni, nuhteli kovaan ääneen huonosta järjestäjän työstä ja käski puristaa sienestä liiat vedet lavuaariin. Sitten hän piti puhuttelun siitä, mitkä kaikki tehtävät kuuluvat järjestäjälle.

Koko asia tuntuu nyt pieneltä. Voin ymmärtää opettajan suuttumuksen. Murrosikäisten kanssa eläminen päivästä päivään koettelee kärsivällisyyttä. Mutta minua asia jäi vaivaamaan niin, että vieläkin sen muistan. Tunsin, että minua kohdeltiin epäoikeudenmukaisesti. Minä en ollut kastellut sientä läpimäräksi. Minua ei loukannut arvostelu siitä, että en ollut osannut hoitaa tehtävääni kunnolla. Mutta se loukkasi, kun minua syytettiin sellaisesta, johon en ollut syypää. Epäoikeudenmukaisuus oli pahinta.

Aistimme hyvin herkästi sen, jos meitä ei kohdella mielestämme oikeudenmukaisesti. Näin kävi Jeesuksen viinitarhavertauksen työmiehille. Aivan ymmärrettävästi pitempään työtä tehneet odottivat saavansa suuremman palkan kuin työpäivän viime hetkillä töihin tulleet. Varmaan minäkin nostaisin metelin, jos saisin 12 tunnin työstä saman palkan kuin se, joka tekee samaa työtä yhden tunnin.

Yhteiskuntamme ei voi toimia ilman yhteisiä pelisääntöjä. Tarvitsemme oikeudenmukaisuutta työelämässä, lainsäädännössä ja hallinnossa. Epäoikeudenmukaisuudesta tai sen kokemisesta kumpuavat monet ihmisten ja jopa yhteiskuntien väliset ristiriidat. Oikeudenmukaisuuden määritteleminen on vaikeaa. Kaikki ovat oikeudenmukaisuuden kannalla. En tunne ketään, joka kannattaisi epäoikeudenmukaisuutta. Vaikka kaikki kannattavat oikeudenmukaisuutta, siitä riidellään jatkuvasti politiikassa, työelämässä ja yksityiselämässä. Viinitarhavertaus on tästä osuva esimerkki.

Jeesuksen vertauksessa ei kuitenkaan ole kyse työmarkkinapolitiikasta, työehtosopimuksista tai moraalifilosofiasta. Jeesuksen kertomuksen kärki ei kohdistu ahkeruuteen tai vastuullisuuteen. Vertaus kertoo Jumalasta. Jeesus opettaa kuka ja millainen Jumala on. Kertomus kuvaa toisenlaista todellisuutta, taivasten valtakunnan todellisuutta. Jeesuksen vertaus puhuu ihmisarvosta ja armosta.

Meissä on syvällä ajatus siitä, että meidän on ansaittava paikkamme tässä maailmassa tavalla tai toisella. Ihmisten maailmassa onkin syytä jatkuvasti pyrkiä oikeudenmukaisuuteen. Erityisesti meidän kristittyjen yhteiskunnallisena tehtävänä on edistää oikeudenmukaisuuden toteutumista. "Oikeus virratkoon kuin vesi", opettaa profeetta Aamos (5:24). Kristittyinä emme voi hyväksyä vääryyttä emmekä tukea epäoikeudenmukaisuutta.

Jumalan valtakunnassa vaikuttavat toisenlaiset arvot. Vertauksessa isäntä kysyy koko päivän ahkeroineelta: Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä? Jumalan hyvyys särkee oikeudenmukaisuuden vaatimuksen. Kukaan meistä ei voi tehdä niin pitkää työpäivää eikä olla niin nuhteeton ja kunnollinen, että voi oikeuden nimissä vaatia Jumalalta hyväksyntää. Ihmisarvomme ei riipu suorituksista tai siitä, kuinka hyödyllisiä olemme toisten ihmisten tai yhteiskunnan kannalta. Jumalan valtakunnan arvot perustuvat siihen, että Jumala on hyvä. Hän on hyvä kaikille. Jumalan hyvyys ja ihmisrakkaus ulottuu heihin, jotka kantavat päivän kuorman ja helteen, jotka kantavat vastuuta jopa yli voimiensa. Mutta Jumalan ihmisrakkaus ulottuu myös heihin, jotka ihmisten joukossa jäävät vähemmälle, heihin jotka syystä tai toisesta tulevat mukaan vasta yhdennellätoista hetkellä.

Jumalan hyvyys tulee esille maailman suurimmassa epäoikeudenmukaisuudessa. Se toteutui silloin, kun synnitön Jeesus ristiinnaulittiin meidän syntisten puolesta. Oikeudenmukaista olisi ollut, että me olisimme kärsineet rangaistuksen omista synneistämme. Mutta Jumala on hyvä. Hänen poikansa Jeesuksen Kristuksen ristinkuoleman tähden me saamme syntimme anteeksi ja iankaikkisen elämän toivon.

Jumalalla on oikeus olla hyvä! Ihmisellä ei ole oikeutta panna rajoja Jumalan armolle. Evankeliumin sanoma on tänään lohdullinen ja rohkaiseva. Jumala on armollinen meitä kohtaan.

Hyvät seurakuntalaiset. Tänään solmitaan ystävyyshiippakuntasopimus Unkarin luterilaisen kirkon läntisen hiippakunnan ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Mikkelin hiippakunnan välille. Kirkkoina, hiippakuntina ja kristittyinä meitä yhdistää Jumalan armo. Elämme Jumalan armon varassa. Ystävyyssuhde hiippakuntiemme välillä kutsuu meitä todistamaan yhdessä Jumalan hyvyydestä ja kasvamaan uskossa ja rakkaudessa. Voimme tukea toinen toistamme, jotta sanoma Jumalan armosta kuuluisi kirkkaana niin Unkarissa kuin Suomessa. Siihen Jumala meitä auttakoon.