Jeesus sanoi juutalaisille:     »Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee. Hän näyttää Pojalle vielä suurempiakin tekoja, sellaisia, että hämmästytte. Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo.» (Joh. 5:19-21)

Muutama viikko sitten vietettiin Mikkelissä Sotainvalidien Veljesliiton Suur-Savon piirin kirkkopäivää. Päiväjuhlan päätössanat lausui meille monille hyvin tuttu opetusneuvos, rovasti Pentti Tapio. Hän sanoi, että veteraaneille on kaksi asiaa luovuttamattomia. Toinen on isänmaanrakkaus ja toinen on toivo päästä ikuiseen isänmaahan Jeesuksen Kristuksen tähden. Tämän juhlapäivän evankeliumin keskeinen viesti liittyy jälkimmäiseen luovuttamattomaan asiaan. Kyse on toivosta, että on olemassa ikuinen isänmaa ja Jeesuksen Kristuksen kautta sinne pääsemme.

Evankeliumitekstissä on kaksi tärkeää näkökohtaa. Ensinnä se kertoo siitä, että Jeesuksella on kaikki valta, jopa yli kuoleman. Lyhyen evankeliumitekstin taustana on se, että Jeesusta oli syytetty jumalanpilkasta. Häntä arvosteltiin siitä, että hän teki itsensä Jumalan veroiseksi, kun hän puhui Jumalasta omana isänään. Jeesus vastasi selittämällä, mitä hänen asemansa Jumalan Poikana merkitsee. Se ei ole Jumalan paikalle asettumista. ”Ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin.” On vain yksi Jumala. Mutta juuri Jumalan Poikana Jeesus tekee sitä, mitä Jumalakin tekee. Jumala on antanut hänelle kaiken vallan (Matt. 28:18). Tämä Jumalan rajoittamaton kaikkivalta ilmenee siinä, että hän jopa herättää kuolleita ”Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo.”

Meille kuolevaisille tähän sisältyy riemullinen sanoma. Kuolemalla ei ole viimeistä sanaa. Silläkin on voittajansa. Hän on Jumalan Poika, Jeesus Kristus. Hän on kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan voittanut kuoleman vallan. Ja siksi meille jää luovuttamattomana asiana toivo ikuisesta isänmaasta Jeesuksen Kristuksen tähden. Tätä toivoa ei voi meiltä edes kuolema riistää, koska sen valta on jo voitettu.

Toiseksi evankeliumi painottaa sitä, että ikuinen isänmaa ei ole vasta kuoleman jälkeen, vaan me olemme uskossa osallisia siihen jo nyt. Ilman Jumalaa ja uskoa Jumalan Poikaan ihminen on jo nyt kuollut. Uskossa Jumalan Poikaan hänellä on jo nyt iankaikkinen elämä, ei vasta kerran kuoleman jälkeen. Samalla on kuitenkin kuolema menettänyt hänessä lopullisen merkityksensä ja valtansa. Sillä on enää rajallinen valta meihin. Kuolema on kohdannut voittajansa.

Kaikessa riemullisuudessaan evankeliumiteksti on samalla hyvin vakava. Se nimittäin asettaa meidät itse kunkin valinnan eteen. Jumalan Poika antaa elämän kenelle tahtoo. Kyse ei ole jostakin ennaltavalitsemista, siitä, että jotkut olisivat jo ennakolta valittu pelastukseen ja toiset kadotukseen. Ei, vaan Jumalan Poika tahtoo antaa kaikille iankaikkisen elämän. Se alkaa jo täällä ajassa ja muuttuu täydelliseksi kerran taivaassa. Meille tämän sanoman kuulijoille Jeesuksen sanat ovat kutsu ottaa iankaikkinen elämä vastaan.

Hyvät kirkkovieraat. Kuolema kuuluu ihmisen osaan. Tätä tosiasiaa emme voi kiertää. Teidän veteraanisukupolvien elämässä kuolema on ollut läsnä aivan eri tavalla kuin meillä sodan jälkeen syntyneillä. Jo nuoruusvuosina joudutte kohtaamaan kuoleman mahdollisuuden silmästä silmään ja elämään sen tosiasian kanssa. Nyt iän karttuessa myös kuolema väistämättä lähenee. Ystävä toisensa jälkeen kutsutaan rinnalta pois. Rivit harvenevat.

Kuoleman todellisuutta ei kukaan meistä voi ohittaa, oli kyse sitten nuoresta tai vanhasta. Tänä syksynä se on tullut minuakin lähelle, kun äitini kuoli elokuun puolivälissä. Siunasimme hänet veljeni kanssa hautaan kuukausi sitten. Äitini hautapaikka on isäni ja hänen vanhempiensa kanssa samassa haudassa Mikkelin maaseurakunnan kirkonmäen hautausmaalla. Kun isäni oli aikoinaan yli kolmekymmentä vuotta sitten hankkimassa hautaa isälleen, siis minun papalle, hän valitsi tuon paikan sisarustensa kanssa siksi, että sieltä näkyy suoraan Mikkelin maaseurakunnan kirkon alttarille. Jos kirkon ovet ovat auki, vanhempieni ja isovanhempieni haudalta näkyy kirkon alttaritaulu, ristiinnaulittu Kristus.

Haudalta näkyy ristiinnaulittu Kristus. Tämä yksityiskohta on puhutellut minua äitini kuoleman jälkeen. Se on kuin tiivistelmä tämän sunnuntain, pikkupääsiäisen, sanomasta. Kuolema on voitettu. Ristiinnaulittu ja ylösnoussut Kristus on sen takuumiehenä. Siksi meille kuoleman varjossa kulkeville jää toivo tulevasta elämästä Jumalan luona, jää toivo rakkaiden jälleennäkemisestä ja ikuisesta isänmaasta. Uskossa Jeesukseen Kristukseen olemme siitä osallisia jo tässä ajassa. Siksi nouskaamme tunnustamaan uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan näin sanoen:

Minä uskon Jumalaan,

Isään, Kaikkivaltiaaseen,

taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen,

Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,

joka sikisi Pyhästä Hengestä,

syntyi neitsyt Mariasta,

kärsi Pontius Pilatuksen aikana,

ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,

astui alas tuonelaan,

nousi kolmantena päivänä kuolleista,

astui ylös taivaisiin,

istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella

ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen,

pyhän, yhteisen seurakunnan,

pyhäin yhteyden,

syntien anteeksiantamisen,

ruumiin ylösnousemisen

ja iankaikkisen elämän.

Seppo Häkkinen