Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:- Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,niin kuin olet luvannut.Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,jonka olet kaikille kansoille valmistanut:valon, joka koittaa pakanakansoille,kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin. (Luuk. 2:22-33)

Kynttilänpäivä on kirkkovuodessa viimeinen joulun aikaisista pyhäpäivistä. Entisaikaan kirkon vanhat kynttilät oli käytetty joulunpyhinä loppuun, uudet kynttilät otettiin käyttöön. Myös kynttilänpäivän evankeliumiteksti on suoraa jatkoa Luukkaan jouluevankeliumille. Kynttilänpäivä katselee vielä taaksepäin, Vapahtajan syntymään. Pieni vauva oli tuotu temppeliin. Vanhempien oli tuotava sinne esikoisen syntymän johdosta uhrilahja. Maria ja Joosefkin toivat pienimmän lahjan, joka oli sallittu köyhimmille, nimittäin kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa.

Evankeliumin keskeinen sanoma voidaan tiivistää yhteen sanaan: kohtaaminen.

Ensinnä Luukkaan tallentamassa kuvauksessa kohtaavat eri sukupolvet. Yllättävä kohtaaminen tapahtui Jerusalemin temppelissä. Paikalla olivat pieni, puolitoistakuukautinen Jeesus-lapsi ja hänen vanhempansa sekä Simeon-vanhus. Äsken kuulemamme evankeliumiteksti jatkuu kertomalla, että siellä oli myös iäkäs Hanna. Vanha Simeon halusi ottaa Joosefin ja Marian esikoisen käsivarsilleen. Pieni lapsi, työikäiset vanhemmat, vanha mies ja nainen. Sukupolvet kohtaavat. Samalla se muistuttaa siitä, kuinka tärkeää on yhteiselämässämme ottaa huomioon eri sukupolvien kokemukset ja tarpeet, odotukset ja toiveet. Rantasalmella eri-ikäiset todesta ottava yhteisöllisyys vielä elää. Se on tämän paikkakunnan vahvuus, jota kannattaa vaalia. Se koituu kaikenikäisten parhaaksi.

Erityisesti lapsuus ja vanhuus ovat ihmiselämän herkintä ja haurainta aikaa. Lapsi ei ole taakka, vaan ilo. Hän ei ole vain tulevaisuuden mahdollisuus, vaan hänellä on oikeus olla oma itsensä. Lapset näyttäytyvät usein julkisessa keskustelussa vain suurena ongelmana, on kyse sitten kuntien budjeteista tai vanhempien työpanoksesta tai julkisen talouden kestävyysvajeesta. Meiltä on yhä enemmän hämärtynyt taju lapsesta lahjana. Puhumme keveästi lasten hankkimisesta ja tekemisestä unohtaen sen perustotuuden, että elämä ja jokainen lapsi on ihme, suuri Luojan lahja.

Myöskään vanhus ei ole taakka. Ihmisen arvo ei perustu ikään eikä sosiaaliseen asemaan. Vanhusta tulee kohdella ihmisarvoisesti kaikissa hänen elämänvaiheissaan. Myös vanhuksen ihmisarvo on luovuttamaton. Tätä perusarvoa on pidettävä jatkuvasti esillä. Enää se ei tunnu olevan itsestäänselvyys. Nuoruutta ihannoiva aika unohtaa, ettei vanhuus ole sairaus tai häpeä, ei yhteiskunnallinen ongelma eikä pelottava ja surullinen vaihe ihmiselämässä. Vanhuus on luonnollinen osa elämää. Vanhuksilla on paljon inhimillistä pääomaa ja osaamista. Heillä on paljon annettavaa tälle yhteiskunnalle ja nuoremmille sukupolville. Tätä tulee arvostaa ja tarjota mahdollisuus käyttää arvokasta kokemusta sekä vanhusten omaksi rakennukseksi että lähimmäisten parhaaksi.

Tänään alkava Yhteisvastuukeräys tuo esille, kuinka kuolema on eri sukupolvien todellisuutta. Hyvä kuolema on yhtä tärkeä kuin hyvä elämä. Suomessa saattohoitoa tarvitsee vuosittain noin 15 000 parantumattomasti sairasta ihmistä. Tällä hetkellä vain osa heistä saa laadukasta tukea ja hoitoa elämänsä loppuvaiheessa. Liian moni kuoleva joutuu kärsimään tarpeettomasti. Yhteisvastuukeräykseen osallistumalla tuemme tänä vuonna suomalaisen saattohoidon kehittämistä ja ihmisoikeuksien turvaamista Guatemalassa. Yhteisvastuu turvaa eri sukupolvien hyvää elämää ja kuolemaa lähellä ja kaukana.

Eri sukupolvet on otettava huomioon myös kirkon ja seurakunnan tulevaisuutta pohdittaessa. Piispa Aimo T. Nikolainen kirjoittaa evankeliumikommentaarissaan: ”Kynttilänpäivän evankeliumissa näkyyn ensiksikin, miten vanhaa on arvostettava. Uutta voidaan rakentaa vain vanhan pohjalle. … Kirkon historia on osoittanut, että kun on lähdetty uudelle tielle, on ollut myös jatkuvuutta, suksessiota. Uusi on syntynyt parhaimmasta vanhasta. Vanhan liiton hurskaan Simeonin esikuvallisuus on kuitenkin ennen muuta siinä, että hän oli avoin Jumalan uudelle ajalle. … Simeonin kiitosvirsi on todistus muuttumattomasta evankeliumista, mutta samalla se on myös esimerkki ajan oikeasta seuraamisesta." (Tämän päivän evankeliumi, 1982, s 276-277)

Rantasalmi erotettiin vuonna 1554, siis 460 vuotta sitten, Säämingistä omaksi kappelikseen. Siitä reilun kolmen vuosikymmenen kuluttua (1578) seurakunta itsenäistyi. Rantasalmen seurakunnalla on vahvat juuret historiassa. Ne tarjoavat sananmukaisesti juurevan lähtökohdan rakentaa seurakunnan tulevaisuutta. Tavoitteena tulee olla – ovat rakenteet ja organisaatiot mitä tahansa – se, että myös tulevat sukupolvet saisivat täällä kuulla evankeliumia ihmisiä rakastavasta Jumalasta. Siksi on arvostettava vanhaa, mutta oltava avoin uudelle.

Toiseksi kynttilänpäivän evankeliumissa kohtaavat ihminen ja Jumala. Kohtaamiseen sisältyy uskomme kannalta merkittävä viesti. Vanha Simeon otti pienen Jeesuksen käsivarsilleen ja ylisti Jumalaa: "Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille." (Luuk. 2:29-32)

Simeonin sanat olivat niin merkittävät, että ne kirjoitettiin muistiin. Hän oli odottanut Messiasta, maailman Vapahtajaa. Nyt hän ymmärsi odotuksensa toteutuneen pienessä lapsessa: Nyt saan lähteä rauhassa, olen nähnyt Jumalan antaman pelastuksen. Hän ymmärsi Jeesuksen merkityksen: Valo, joka koittaa kaikille kansoille, kirkkaus, joka loistaa kansallesi Israelille.

Valo oli symboli kaikkeen siihen, mitä Jeesus Kristus tuli meille tuomaan. Joulun profetiakin sanoi: ”Kansa joka pimeydessä vaeltaa näkee suuren valon, niille jotka vaeltavat kuoleman varjon maassa loistaa valkeus.” Jeesus itse sanoi omasta tehtävästään. ”Minä olen maailman valo, joka seuraa minua ei kulje pimeässä vaan hänellä on elämän valo.”

Kun Jumala koskettaa, ihminen ei ole enää sama. Hän näkee kaiken uudessa valossa. Monet entiset asiat eivät olekaan enää tavoittelemisen arvoisia. Se uusi, jonka ihminen on saanut Jumalalta, on luovuttamatonta. Me emme voi nähdä Jeesusta silmillämme, mutta voimme kohdata hänet uskossa. Meidän sydämissämme voi syntyä vahva usko siihen, että Jeesus on Jumalan Poika ja maailman Vapahtaja. Juuri minun Vapahtajani. Tuo kokemus on monelle ollut mullistava. Simeonille se oli hänen elämänsä huippuhetki.

Jeesus on tullut pelastukseksi kaikille kansoille, meille kaikille, myös sinulle. Voit kohdata hänet tänään tässä messussa, erityisesti ehtoollispöydässä. Ehtoollisella Jeesus itse ruokkii sinua, antaa synnit anteeksi, synnyttää ja vahvistaa uskoa ja luottamusta Jumalaan, lahjoittaa uutta voimaa ja rohkeutta elämääsi.