Johanneksen opetuslapset ja fariseukset paastosivat. Jeesukselta tultiin kysymään: ”Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa, kun kerran Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat?” Jeesus vastasi: ”Eivät kai häävieraat voi paastota silloin, kun sulhanen vielä on heidän kanssaan! Niin kauan kuin sulhanen on heidän joukossaan, he eivät voi paastota. Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin, sinä päivänä he paastoavat. Ei kukaan ompele kutistamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan viittaan. Silloinhan vanha vaate repeää uuden paikan vierestä ja reikä on entistä pahempi. Eikä kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin. Silloinhan viini rikkoo ne ja sekä viini että leilit menevät hukkaan. Ei, uusi viini on laskettava uusiin leileihin.” (Mark. 2:18-22)

Millainen on kunnon uskovainen? Juutalainen käsitys oli, että tosi uskovainen antaa kymmenykset tuloistaan, paastoaa isien perinnäissääntöjen mukaisesti, noudattaa puhdistautumissääntöjä tunnollisesti ja pitää sapattikäskyt.

Paastoaminen oli tärkeä osa juutalaista elämäntapaa. Mooseksen laissa oli vain yksi paastopäivä vuodessa: suuri sovituspäivä, Jom Kippur. Ihmiset kuitenkin paastosivat vapaaehtoisesti monenlaisissa tilanteissa ja monista eri syistä. Johanneksen opetuslapset ja fariseukset paastosivat. Johanneksen opetuslapset paastosivat pitkiäkin aikoja katumuksen merkiksi. Sen tavoitteena oli jouduttaa tulevan pelastuksen ajan saapumista.

Myös fariseusten pyrkimys oli kunnioitettava. He halusivat vilpittömästi olla kunnon uskovaisia. Siksi fariseukset kilvoittelivat pyrkien noudattamaan vanhinten perinnäissääntöjä pienintä piirtoa myöten. Fariseusten halu olla kunnon uskovaisia teki säännöistä yhä vaativampia ja yksityiskohtaisempia. Fariseukset paastosivat viikoittain maanantaisin ja torstaisin. Perinnäissäännöissä ne oli määritelty paastopäiviksi, sillä ne olivat Mooseksen Siinain vuorelle nousemisen ja sieltä laskeutumisen päivät. Paastoaminen merkitsi nöyryyttä Jumalan edessä.

Lain ja säännösten tarkalla noudattamisella farisealaiset uskoivat jouduttavansa Messiaan tuloa. Näin teki Johannes Kastaja opetuslapsineen, näin tekivät fariseukset, näin koetti tehdä suuri osa kansaa. Tavoite oli hyvä: olla kunnon uskovainen. Tästä näkökulmasta Jeesusta ja hänen opetuslapsiaan tarkkailtiin jatkuvasti.

Evankeliumi kertoo, että jälleen kerran fariseuksilla ja kirjanoppineilla oli huomautettavaa Jeesuksen ja opetuslasten käytöksestä. Jeesus ei paastonnut ollenkaan sillä säännönmukaisuudella kuin hurskaiden oli tapana. Hänen opetuslapsiensa oli nähty rikkovan sapattikäskyä, kun heidät oli nähty viljapellon laitaa kulkiessaan katkovan tähkiä ja syövän niitä. Miksi Jeesuksen opetuslapset eivät paastonneet isien perimmäissääntöjen mukaisesti? Miksi Jeesus salli opetuslastensa katkoa sapattina viljapellon tähkäpäitä? Miksi Jeesuksen opetuslapset eivät noudattaneet uskonnollisia tapoja, kuten muutkin?

Lopputulos tästä arvioinnista oli selvä: Jeesus ei ole kunnon uskovainen. Opetuslapset eivät ole kunnon uskovaisia.

Parintuhannen vuoden takaiset tapahtumat eivät ole kovin kaukana meistäkään. Yhä edelleen kysytään, kuka on kunnon uskovainen. Moni ei tunne täyttävänsä kristityn mittaa. ”Kyllä minä Jumalaan uskon, mutta en ole mikään uskovainen” on usean ihmisen ajatuksena.

Monella meidän aikamme ihmisellä on synkkä kuva kristillisyydestä. Heistä kristillisyys on pääasiassa kieltoja, ankaria elämisen ja käyttäytymisen normeja. Usko näyttäytyy asiana, josta ilo, riemu ja nauru ovat kaukana. Kunnon uskova on pelokas ja elämänkielteinen. Usko on elämää rajoittava rasite, Raamattu elämälle vieras sääntökokoelma ja kristillinen oppi ajattelun kahle. Tällainen on monen mielikuva kristillisestä uskosta.

Kerran pari pappia pohti kristityn määritelmää. Toinen papeista totesi, että ainakin hänen koiransa on kunnon kristitty. Se on pelokas ja epäluuloinen sekä haukkuu kaikki naapurit ja vastaantulijat. Tällaisiako me olemme?

Päivän evankeliumissa paljastuu, millaista on terve ja raitis usko. Jeesus ei asennoitunut torjuvasti sinänsä uskonnollisiin tapoihin. Hän ei suhtautunut kielteisesti paastoamiseen, vaan siihen, että paastoamisesta tehtiin uskon mitta.

Jeesuksen ja fariseusten välinen ristiriita oli täysin sovittamaton. Jeesus havainnollistaa asiaa vertauskuvilla. Uudella kutistamattomalla kankaalla ei voi paikata vanhaa kangasta. Uutta viiniä ei voi laskea vanhoihin nahkaleileihin. Jeesuksen persoonassa oli tullut maailmaan jotain täysin uutta. Sitä ei voinut sovittaa yhteen sen uskonnollisuuden kanssa, johon Jeesuksen ajan juutalaiset pitäytyivät ja jota fariseukset puhtaimmillaan edustivat.

Jeesus ei tuonut maailmaan uutta lakiuskontoa. Hän ei tuonut vain uusia uskonnollisia tapoja. Hänessä tuli maailmaan vapaus ihmistä orjuuttavista valloista ja siteistä. Hänessä tuli vapaus myös uskonnollisuuden kahlitsemille ja sääntöjen orjuuttamille. Hän antoi ihmisille uudenlaisen elämänmallin. Hän särki ihmisestä itsestään nousevan uskonnollisuuden, joka haluaa itse olla jotain Jumalan ja toisten ihmisten edessä. Jeesus särki sen uskonnollisuuden, jossa ihminen itse haluaa tehdä edes jotain ollakseen hyvä ja kelvollinen Jumalan ja toisten ihmisten edessä.

Kristillisyyskin uhkaa jatkuvasti muuttua lainomaiseksi ja orjuuttavaksi uskonnollisuudeksi sekä meidän omassa elämässämme että seurakunnan ja kirkon elämässä. Meitä tämän ajan kristittyjä uhkaa yhä sama vaara kuin fariseuksia: kyynisyys, toisten arvostelu, elämänkielteisyys, synkkyys ja oikeassa olemisen henki. Kovin helposti arvioimme toista ihmistä ja hänen uskoaan ja pidämme itseämme parempana kuin hän. Silloin usko on elämää rajoittava rasite, Raamattu elämälle vieras sääntökokoelma ja oppi ajattelun kahle.

Kristillisessä uskossa on kyse paljon syvemmästä ja suuremmasta todellisuudesta kuin meidän ulkoiset elämäntapamme, tekomme, ajatuksemme, mielipiteemme tai mikään inhimilliseen kokemusmaailmaan rajoittuva. Usko on turvautumista ja luottamista Jumalaan. Hän ei vaadi. Katseen ei pidä olla itsessä tai toisissa ihmisissä, vaan Kristuksessa, uskon alkajassa ja täyttäjässä. Jeesus on meitä rakastanut ja antanut ristinkuolemallaan itsensä edestämme. Sen vuoksi olemme vapaat Jumalan lain vaatimuksista, olemme vapaat ihmisten asettamista vaatimuksista ja perinnäissäännöistä ja olemme vapaat itse itsellemme asettamista vaatimuksista ja kantaaksemme ottamista turhista taakoista. Paavali sanoo: "Vapauteen Kristus meidät vapautti.” (Gal. 5:1). Silloin alamme oppia Jeesuksen opettamaa kristityn mallia.

Jeesuksen vapauttama ihminen on tarkoitettu ilon, toivon, tulevaisuudenuskon ja hyvyyden merkiksi. Tällaiseen elämäntapaan meitä Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan jäseniä kutsutaan. Seurakunta on paikka, missä toisesta ihmisestä huolehditaan, missä ilkeiden sanojen ja lyöntien sijaan välitetään, rakastetaan, annetaan anteeksi, missä Jumalan tahtoa kysellään nöyränä lähimmäistä kunnioittaen ja arvostaen. Silloin usko on elämän vahva voimavara, Raamattu luotettava elämänopas ja oppi turvallinen tienviitta.