5. paastonajan sunnuntai, Mark. 12:1-12

Vertaus viinitarhan vuokraajista oli sen ensimmäisille kuulijoille selvä. Viinitarha oli Jumalan valtakunta, jota Jeesus profeettojen työn jatkajana julisti. Vuokraajina olivat juutalaisten uskonnolliset johtajat. Palvelijat olivat vuosisatojen aikana Jumalan kutsumia profeettoja. Heitä piestiin, pahoinpideltiin, häväistiin ja tapettiin. Viinitarhan omistajan poika oli Jeesus itse. Hänet surmataan julmasti ja hänen ruumiinsa häväistään kaupungin ulkopuolella sijaitsevalla pahantekijäin teloituspaikalla. Toiset, joille omistaja sitten antaa tarhansa, ovat vieraita kansoja. Niille Jumalan valtakuntaa nyt julistetaan. Mutta kuinka kävi Jeesuksen, Jumalan Pojan? Hän ei jäänytkään hylätyksi eikä kuoleman valtaan. Jumala herätti hänet kuolleista. Hänestä tuli kristillisen kirkon kulmakivi, joka pitää koko rakennusta pystyssä. Sille koko kirkko rakentuu.

Jeesuksen kuulijoille vertaus oli selvä. Se puhui heistä. Sana tuli suoraan kohti. Siksi he olisivat halunneet ottaa Jeesuksen kiinni. Kansan pelosta he antoivat Jeesuksen kuitenkin vielä olla ja lähtivät pois. Mutta kovin kauan ei enää kestänyt, kunnes vertaus kävi Jeesuksen kohdalla toteen. Hänet surmattiin ja häväistiin Golgatalla.

Jeesuksen ajan uskonnollisissa johtajissa, ylipapeissa, fariseuksissa ja neuvoston jäsenissä on paljon moitittavaa. Mutta yhdessä kohtaa he kelpaavat esikuvaksi. Heille vertaus oli selvä. Kun Jeesus oli kertonut viinitarhavertauksen, evankelista Markus kirjoittaa: ”He ymmärsivät, että Jeesus oli vertauksessaan puhunut heistä.” He osasivat sovittaa kuulemansa Jumalan sanan itseensä, vaikka se ei miellyttävää kuultavaa heille ollutkaan.

Tässä kohtaa Jeesuksen kuulijat ovat meille esikuvana. Kun kuulemme Jumalan sanaa julistettavan tai luemme Raamattua, on meidän muistettava: minusta on kysymys. Kun Raamattu puhuu synnistä, se ei puhu vain muinoin eläneitten ihmisten synneistä, vaan myös meidän synneistämme, sinun ja minun. Kun Raamattu kertoo, miten Jeesus armahti syntisen naisen tai ristin ryövärin, nämä eivät ole vain kauniita kertomuksia kaukaa menneisyydestä. Ne ovat eläviä, vaikuttavia sanoja, jotka paljastavat Jeesuksen jatkuvasti toimivan samalla tavalla syntisiä armahtaen. Sinusta ja minusta on kysymys. Tuomio ja armo ovat tämän päivän asioita. Raamatun kertomus viinitarhavertauksesta ei kerro vain siitä, miten juutalaiset kohtelivat Jumalan Poikaa parituhatta vuotta sitten. Kyse on siitä, miten me, sinä ja minä, tänään suhtaudumme häneen. Jumalan hyvä tahto on, että Jeesus saisi olla elämämme perusta, se kulmakivi, jonka varassa kaikki lepää ja jolle kaikki perustuu.

Tästä pyhäpäivästä alkaa kirkkovuodessa kaksi viikkoa ennen pääsiäistä oleva kärsimysaika. Kristillinen kirkko kulkee Herransa askelissa ja hiljentyy tutkimaan hänen kärsimyksensä salaisuutta. Se merkitsee sitä, että emme ole tarkkailijoita, kriittisen välimatkan pitäviä tutkijoita tai arvostelijoita. Kyse on meistä, sinusta ja minusta. Kristityn elämä, mutta aivan erityisesti papin tehtävä on kärsivän Herran seuraamista.

Liittyminen Kristuksen kärsimykseen merkitsee kolmea seikkaa. Ensinnäkin se tarkoittaa vakavaa paneutumista kärsimysajan keskeiseen sanomaan: ”Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli.” (Fil. 2:5). Jeesuksen mieli oli palvelijan tai oikeastaan sananmukaisesti orjan elämänasenne ja -tehtävä. Hän oli tullut muita varten eikä pitänyt kiinni omastaan. Toiseksi kärsivän Kristuksen seuraaminen merkitsee meissä jokaisessa kivuliasta kasvua sitä kohti, että Kristus saisi muotoa meissä (Gal. 4:19). Se tarkoittaa, että meidän kauttamme ja meissä voisi Kristuksen rakkaus tulla näkyviin, edes hiukkasen verran. Kolmanneksi se merkitsee osallisuutta Kristuksen kärsimyksiin. Martti Lutherin mukaan kärsimys Kristuksen tähden on yksi kristillisen kirkon tuntomerkeistä.

Pappi on kärsivän Herran seuraaja. Teidät tänään vihittävät papit on kutsuttu palvelijan työhön seurakunnassa, kasvamaan Jeesuksen tuntemisessa ja kulkemaan kärsivän Kristuksen askelissa. Päällenne puetaan stola pappeuden merkkinä ja samalla kuulette Jeesuksen sanat: ”Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” Teidät kutsutaan Kristuksen seuraajaksi. Se siis merkitsee, että pappeus on kärsivän Herran seuraamista. Käykää tähän tehtävään nöyrinä, mutta iloiten, sillä kutsujanne on  itse kirkon Herra. Hän on se kulmakivi, jolle kirkossa kaikki perustuu ja joka pitää kaiken pystyssä. Siksi hän myös evästää palvelijansa siihen tehtävään, johon hän teidät kutsuu. Ette ole omalla asiallanne ettekä omien voimienne varassa, vaan Kristuksen työssä ja hänen varustamanaan.

Seppo Häkkinen