Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle.Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista.Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa. (Joh. 20:1-10)

Pitkäperjantain tapahtumat olivat katastrofi Jeesuksen opetuslapsille ja kaikille muillekin hänen seuraajilleen. Jeesuksen häpeällinen kuolema ristillä näytti olevan kaiken loppu. Silti Jeesus oli kuolleenakin hänen läheisilleen tärkeä. Tuttua ja tavallista on, että läheiset omaiset tai ystävät menevät haudalle. He haluavat muistaa ihmistä kukkasin, voitelemalla ruumiin tai mitä missäkin maassa ja kulttuurissa on tapana. Johannes kertoo kaikkien muiden evankeliumien kirjoittajien tavoin, että Magdalan Marian on menossa haudalle. Aamu on varhainen, noin kello kuusi. Johannes kertoo asian eleettömästi kuin uutistenlukija: ”Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois.”

 Jatko todetaan yhtä lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain.” Ensimmäistä viestintuojaa seuraa toinen viestiosuus: ”Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle.” Juoksijat kohtaavat yllätyksen: hauta on tyhjä! Mutta hekään eivät heti ymmärtäneet kunnolla mitä oli tapahtunut. He eivät ymmärtäneet Jeesuksen kuolleista nousemisen olevan tapahtunut tosiasia. Ei vaikka Jeesus oli eläessään puhunut kuolemastaan ja ylösnousemisestaan. Vasta vähitellen he vakuuttuivat siitä, että Jeesus on ylösnoussut.

 Pitkäperjantain tapahtumien aiheuttama pettymys oli riistänyt kaiken toivon. Tyhjä hauta, uutiset ylösnousemuksesta ja Jeesuksen ilmestykset muuttivat kaiken uudeksi. Ylösnousemus oli totta. Jeesus elää. Kuolema on voitettu. Kaikki pahan valta on murrettu. Ristillä tapahtunut sovitustyö on ylösnousemuksessa saanut lopullisen sinettinsä. Siihen sinunkin on lupa tarttua ja uskoa. Kyse on siitä, mitä Jumala on tehnyt. Pääsiäisen sanoma on yllätys, järjen ja kokemuksen ylittävä tapahtuma. Ylösnousemus on ihme, jolla ei ole vertaa koko maailmankaikkeudessa. Sitä voi vain ihmetellä, kiittää ja ylistää.

Yksi yksityiskohta kiinnittää Johanneksen evankeliumin kuvauksessa erityistä huomiota. Siinä kerrotaan, kuinka Maria lähti juoksujalkaa kertomaan Pietarille ja Johannekselle haudalla kokemastaan. Kiire tuli myös uutisen kuulleelle Pietarille. Arvattavasti hänkin juoksi, sillä hänen opetuslapsikumppanistaan sanotaan, että hän ”juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä”. Ylösnousemussanoman todistamisella ja levittämisellä on kiire. Johanneksen evankeliumin kuvauksessa näkyy merkkejä siitä, millaiseksi uuden uskon levittäminen ja laajeneminen vähitellen muodostui. Sanoma oli kerrottava kiireesti ja kaikille.

 Ylösnousemussanomasta syntyi vähitellen yhteisö, ensimmäiset seurakunnat ja aikanaan kristillinen kirkko. Erityisesti pääsiäisestä tuli kastepäivä, jolloin uusia jäseniä liitettiin seurakuntaan. Tähän sisältyy syvä vertauskuva: kaste siirtää ihmisen synnin ja kuoleman vallasta ikuisen elämän perilliseksi, Kristuksen omaksi ja pelastuksen yhteisön, kirkon jäseneksi. Ihminen haudataan kasteessa kuolemaan ja noustessaan kastevedestä hän nousee uuteen elämään, kuten Roomalaiskirjeessä ja Kolossalaiskirjeessä opetetaan (Room. 6:4, Kol. 2:12).

 Varhaiskirkossa kasteoppilaat seurasivat kasteopetusta koko paastonajan. Pääsiäisenä piispa kastoi heidät kaikki. Tähän tapaan tuli muutos, kun kristinusko tuli sallituksi uskonnoksi Rooman valtakunnassa 300-luvun alkupuolella. Tuolloin kasteoppilaiden määrä kasvoi niin suureksi, että heidän kastamisensa yhdessä messussa kävi liian hankalaksi. Pääsiäinen on siis mitä parhain päivä muistaa omaa kastettamme. Kasteessa olemme saaneet otsaamme ja rintaamme ristinmerkin todistukseksi siitä, että kuollut ja ylösnoussut Kristus on meidät kutsunut opetuslapsekseen ja lunastanut meidät. Totisesti Kristus nousi kuolleista ja on kasteessa antanut meille uuden elämän mahdollisuuden. Uskossa ylösnousseeseen Jeesukseen olemme matkalla kohti taivasta.

 Viesti tyhjältä haudalta on ollut liikkeellä pian pari vuosituhatta. Suomeen se saapui liki 900 vuotta sitten, myös tänne Vuoksen varrelle. Tännekin juurtui seurakunta, jonka yhteyteen ihmisiä liitettiin kasteessa. Tänään tässä pääsiäismessussa Imatrankosken kirkossa liitytään varhaiskirkon traditioon. Piispa kastaa pääsiäisenä lapsen, joka liitetään Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen. Pian kastettavan otsaan ja rintaan tehdään ristinmerkki. Se muistuttaa pääsiäisen sanomasta, Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Ristinmerkki vakuuttaa, että kuulumme Jumalalle. Hän näkee ja tuntee omansa. Hänen omakseen, Kristuksen kirkon jäseneksi ja taivaan perilliseksi kastamme tänään Maiju ja Antti Nirosen lapsen.