Juuri siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen. Jeesus sanoi siihen: "Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? Eivät suinkaan – samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny. Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? Eivät suinkaan – yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny." (Luuk. 13:1-5)

Taiteen yhtenä keskeisenä tehtävänä on tulkita elämän suuria kysymyksiä. Niin kirjallisuuden, teatterin, kuvataiteen kuin musiikin kautta välittyy vahvoja kokemuksia inhimillisen elämän eri puolilta. Usein juuri taide johdattaa hyvin syvälle, koskettaahan se ihmistä kokonaisvaltaisemmin kuin pelkkä tieto tai järki. Hyvä esimerkki siitä on vaikkapa ooppera. Tänä kesänä Savonlinnan oopperajuhlien ohjelmistossa tulevat esille muun muassa rakkaus, viha, valta, kavaluus, kuolema. Madama Butterflyssa rakkaus ylittää rajoja. Mefistofelessa Faust kokee paholaisen avulla niin maallisen kuin jumalallisenkin rakkauden, mutta ilman täyttymystä. Puritaaneissa hirmuhallitsija Cromwellin kausi paljastaa ihmismielen julmuuden. Lucia di Lammermoorissa kaksi rakastavaista joutuu vallanhimon ja kavaluuden uhreiksi. Tämä linna täyttyy vahvoista tunteista ja ihmisenä olemisen peruskysymyksistä.

Taiteen tavoin myös uskonnon tehtävänä on sanoittaa elämän suuria kysymyksiä ja etsiä niihin vastauksia. Tämän sunnuntain evankeliumiteksti tuo esille kenties kaikkein vaikeimman kysymyksen. Miksi Jumala sallii kärsimyksen ja kuoleman? Pappina olen monesti kamppaillut tämän kanssa. Mitä vastaan sairaalle tai kärsivälle, kun hän kysyy: Mitä minä olen tehnyt, kun minua näin rangaistaan? Olenko minä erityisen syntinen? Tai miten opastan omaisensa menettänyttä, kun hän odottaa papilta vastausta: Mitä pahaa läheiseni on tehnyt, kun hän joutui näin kuolemaan? Mieleeni nousee elävästi monia tilanteita vuosien varrelta seurakunnan tilaisuuksista, siunauskappelista, kotikäynniltä tai puhelinkeskusteluista. Selitä, auta, neuvo meitä, pappi! Miksi näin on tapahtunut? Miksi Jumala sallii tällaisen? Tämä kysymys on myös oopperajuhlilla esillä, kun Martti Talvelan äkillisestä kuolemasta tulee tässä kuussa kuluneeksi 20 vuotta.

Useimmiten kysymyksemme kärsimyksen ja kuoleman mysteerin edessä jäävät vastauksia vaille. Mutta tämän päivän evankeliumi nostaa esille jotain olennaista. Jeesus on suuren ihmisjoukon ympäröimänä. Hän on opettanut heitä. Kesken kaiken Jeesus sai kuulla uutisen: Pontius Pilatus oli pannut Jerusalemin temppelialueella toimeen verilöylyn. Joukko galilealaisia oli saanut kesken uhritoimituksen surmansa. Ihmiset olivat tuohduksissaan. Olivatko nuo surmansa saaneet olleet syntisempiä kuin muut galilealaiset? Ihmiset aprikoivat näin mielessään. Se sopi juutalaiseen ajattelutapaan. Sen mukaan onnettomuus on aina synnin seurausta. Se on Jumalan rangaistus asianomaisen tai ehkä tämän vanhempien synneistä.

Sanavalmiina Jeesus katkaisi tämän ajatuskulun ja tuomion heti alkuunsa. Hän palautti heidän mieleensä toisenkin suuronnettomuuden, jokin aika sitten tapahtuneen: Siloassa oli muuan torni kaatunut ja alle jäi 18 uhria. "Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? Eivät suinkaan – yhtä lailla te kaikki olette tuhon omat, ellette käänny", Jeesus sanoo.

Jeesus selätti sekä kyselijät että syyllistäjät, itseään synnittömämpinä pitävät. Syntinen, syntisempi, syntisin -luokittelua ei ole olemassa. Eivät galilealaiset eivätkä siiloalaiset olleet sen syntisempiä kuin muutkaan. Miksi silti tapahtuu onnettomuuksia? Miksi silti elämässä on kärsimystä ja kuolemaa? Tämä kaikki jää meille arvoitukseksi. Kärsimyksen ongelmaan ei ole mitään loogista tai järkiperäistä selitystä.  Kuitenkin evankeliumista avautuu tärkeä näkökulmaa tähän vaikeaan kysymykseen.

Jeesuksen sanojen kärki ei nimittäin ole ajallisissa kärsimyksissä ja niiden syissä. Jeesuksen opetuksen ydinkohta on siinä, että synnin ja iankaikkisen kohtalon välillä on yhteys. Galilealaiset tai siiloalaiset eivät olleet muita syntisempiä, "mutta yhtä lailla te olette tuhon omat, ellette käänny". Jeesus muistuttaa, että älkää katsoko liiaksi ulkonaisiin kohtaloihin, älkääkä tehkö johtopäätöksiä niistä. Katsokaa omaan sydämeenne. Siellä on synti, joka ei johda onnettomuuksiin tai kärsimyksiin, vaan eroon Jumalasta ja lopulta kadotukseen.

Juuri tässä on evankeliumimme ydin. Jeesus tahtoo meidän katsovan elämää iankaikkisuuden näkökulmasta ja tekemään elämämme valinnat sen mukaan. Emme ole kärsimyksiimme syyllisemmät kuin muutkaan. Mutta ellemme tee parannusta, me kaikki hukumme, olemme tuhon omat. Tässä voi ajallisilla kärsimyksillä olla oma pelastava merkityksensä, jos ne ajavat meitä turvautumaan Jeesukseen. Kärsimykset ja onnettomuudet ovat herätyshuutoja meille, itsevarmoille ihmisille, joiden sanavarastossa elämänhallinta on yleinen käsite. Me olemme kaikessa riippuvaisia Jumalasta. Jeesus opastaa katsomaan elämää iankaikkisuuden näkökulmasta. Hän ohjaa meitä turvautumaan kaikessa Jumalaan.

Jeesuksen kehotus parannukseen merkitsee katseen kääntämistä pois omasta minästä kohti Jumalaa ja hänen armoaan. Syvimmiltään parannus ei ole moraalista kohentautumista. Se ei ole tapojen tai elämänarvojen parantelua ”tee se itse” –malliin. Se on neuvo etsiytyä kohti oikeaa turvaa. Parannus ohjaa Parantajan luo, Jumalan yhteyteen. Tämä ”Jumala ei ole sisäsiistiä käytöstä edellyttävä moraalinvartija eikä pikkusievää hurskaudenharjoitusta suosiva uskontoviranomainen” (Eero Huovinen, Käännä kasvosi Herra. WSOY 2005, s. 135) Hän on rakas taivaallinen Isä, kärsimyksessä läsnä oleva Jumala. Hän itse astui alas taivaasta ja syntyi ihmiseksi tämän maailman todellisuuteen. Hän itse oli kaikessa kiusattu, jotta hän voisi kiusattuja, meitä kärsimyksiin ja onnettomuuksiin joutuvia auttaa. Samalla Hän antoi meille mallin, jonka mukaan toimia: astua alas omasta mukavuudestamme, armahtaa toinen toistamme, kulkea lähimmäisenä kärsivien rinnalla, ottaa osaa toisen tuskaan ja jakaa toisten taakkoja. Näin Jumala toimii ja näin hän haluaa myös meidän toimivan.

Seppo Häkkinen