Kun Juudas oli mennyt, Jeesus sanoi: »Nyt Ihmisen Poika on kirkastettu, ja Jumala on kirkastunut hänessä. Ja kun Jumala on hänessä kirkastunut, on Jumala myös itsessään kirkastava hänet, ja Jumala tekee sen aivan pian. Lapseni, enää vähän aikaa minä olen teidän kanssanne. Te tulette etsimään minua, mutta minä sanon nyt teille saman, minkä sanoin juutalaisille: minne minä menen, sinne ette te pääse. Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.» (Joh. 13:31-35)

Tänä syksynä tulee kuluneeksi neljä vuosikymmentä Lauritsalan kirkon valmistumisesta. Minulle tämä kirkko on tärkeä, onhan se nuoruuden kotikirkkoni. Sain seurata tämän kirkon rakentamista läheltä, kun asuimme väliaikaisen kirkon yhteydessä olevassa asunnossa. Kirkon rakentaminen koski koko meidän perhettämme hyvin konkreettisesti. Jouduimme luopumaan entisestä kodistamme ja muutimme seurakunnan työntekijöille rakennettuun rivitaloon. Myös isäni Auvo Häkkisen työpaikka suntiona muuttui. Löysin hänen muistiinpanoistaan kesäkuussa 1968 pitämän seurakunnan esittelyn Mäntän seurakuntalaisille. Hän totesi siinä tästä kirkosta, että ”rakennussuunnitelma parhaillaan vireillä. Ehkä juhannuksen jälkeen työt alkavat.”

Kun kirkko sitten kolmantena adventtina 14.12.1969 vihittiin, piispa Osmo Alaja lausui: ”Vihkiessämme Lauritsalan kirkon nyt käyttöönsä, me voimme tyydytystä tuntien todeta, että tämän seurakunnan uudisraivauskausi on jo lähes kokonaisuudessaan loppuun kilvoiteltu.” Nuori seurakunta oli saanut oman kirkon. Nyt se on palvellut lauritsalalaisia neljän vuosikymmenen ajan. Tänään on syytä juhlaan ja kiitokseen.

Kristityt ovat aina käsittäneet kirkkorakennuksen Jumalan taloksi (Domus Dei). Herra ei asu käsin tehdyssä temppelissä (Apt. 17:24). Hän on jotain paljon, paljon suurempaa, meidän ymmärryksemme ja käsityskykymme ylittävää. Silti kirkko on ymmärretty Jumalan taloksi sen vuoksi, että siellä Herra on kohdattavissa. Hän itse on luvannut olla siellä, missä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessään (Matt. 18:20). Tämä on ollut kristittyjen vahva kokemus. Kristus on läsnä kastevedessä sekä leivässä ja viinissä. Hänen äänensä kaikuu Raamatun teksteissä ja niihin pohjautuvassa julistuksessa. Kirkko on Jumalan talo. Sieltä loistaa maailmaan ”taivaan valo”, kuten tätä Lauritsalan kirkkoa on kutsuttu.

Kirkkorakennus ei ole ainoastaan Jumalan talo, vaan myös seurakunnan koti (Domus ecclesiae). Kirkko sisustuksineen ja esineistöineen sekä siellä tapahtuvana toimintana rakentaa sinne kokoontuneesta seurakunnasta hengellisen yhteisön. Sen keskellä kirkon Herra elää ja vaikuttaa. Tässä tehtävässä jokaisella seurakunnan jäsenellä on oma paikkansa. Joku on tahtonut lahjoittaa jonkun esineen kotikirkkonsa kaunistukseksi. Näin Lauritsalan kirkkokin on saanut esimerkiksi ehtoollisvälineitä. Tai muistan omasta lapsuudestani aktiivisen kukkapiirin. Jollekin tehtävä on merkinnyt esirukousta kirkon ja sen työntekijöiden puolesta. Toiselle se on puolestaan tarkoittanut osallistumista pyhäkouluun, lähetys- tai diakoniapiiriin ja jumalanpalveluksiin. Joillekin tämä kirkko on tarjonnut mahdollisuuden vapaaehtoisen vastuun kantamiseen. Itsekin lukeudun tähän joukkoon. Joillekin tämä on toiminut työpaikkana. Kirkko on seurakunnan koti.

Seurakunta Jumalan kansana tarvitsee aina paikan hoitaakseen uskoaan ja yhteyttään Jumalaan sekä toisiin kristittyihin. Siksi Lauritsalan kirkko on sekä seurakunnan koti että Jumalan asuinsija ihmisten keskellä. Kirkko on Jumalan läsnäolon näkyvä merkki. Jo pelkällä olemassaolollaan se julistaa Jumalasta tämän kaupunginosan keskellä.

Tämän päivän evankeliumista avautuu tärkeä näköala Lauritsalan kirkon juhlaan. Evankeliumi on katkelma Jeesuksen jäähyväispuheesta oppilailleen. Tuossa tilanteessa Herramme on tiivistänyt joitakin olennaisia asioita puheeseensa. On kyse asioista, jotka Jeesus sanoi vähän ennen kuolemaa ajatellen oppilaitaan. Oikeastaan se on testamentti Jeesuksen opetuslapsille, kuten yhtä hyvin meille tämän ajan seurakuntalaisille.

Aluksi Jeesus puhuu kirkastumisestaan, Jumalan kirkastumisesta hänessä: ”Nyt Ihmisen Poika on kirkastettu, ja Jumala on kirkastunut hänessä.” (Joh. 13:31). Näin Jeesus viittaa syntien sovittamiseen ja kuoleman voittamiseen. Ne olivat mahdollisia vain Jumalan Pojalle. Sitten hän jatkaa siitä, mitä Jeesuksen pelastusteosta tulee seurata hänen seuraajiensa elämässä. Keskeisin opetus evankeliumikatkelmassa on Jeesuksen kehotus oppilailleen rakastaa toinen toistaan samoin kuin Hän on rakastanut oppilaitaan.

Ihmisen Poika kirkastuu siinä kärsimyksessä, jonka hän ottaa kantaakseen maailman puolesta. Jeesuksen seuraaminen ei ole eristäytymistä maailmasta, maailman halveksimista tai todellisuuden kieltämistä, kuten usein uskotellaan. Jeesuksen seuraaminen merkitsee radikaalia osallistumista maailman kärsimykseen, koska siinä osallistumisessa Jumala kirkastuu. Tähän kirkkauteen liitettyinä meitä kutsutaan ensin ottamaan vastaan Kristuksen rakkaus, sitten rakastamaan toinen toistamme ja sen jälkeen olemaan todistuksena maailmalla. ”Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toisianne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” (Joh. 13:34-35)

Hyvät seurakuntalaiset. Tämä kirkko on merkkinä siitä, että Jumalan todellisuus on murtautunut tähän maailmaan. Sen merkki on Kristuksesta ilmenevä rakkaus. Se ei ole puhetta tunteellisesta hempeydestä, vaan radikaali kutsu elämänmuutokseen, elämän kestävään sitoutumiseen ja Kristuksen seuraamiseen. Siihen tämän päivän evankeliumissa meitä kutsutaan. Siihen tämä kirkkorakennus teitä lauritsalalaisia kutsuu. ”Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toisianne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.”

Seppo Häkkinen