Jeesus sanoi opetuslapsilleen:    "Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta."    Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin. He olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa. (Luuk. 24:46-53)

Viisi vuosikymmentä sitten vietettiin tässä kirkossa juhlaa. Koikkalan kyläkirkko vihittiin käyttöön. Pitkäaikainen toive saada Koikkalaan oma jumalanpalvelushuone oli toteutunut. Ensimmäisen kerran ajatus oli kytenyt täällä jo 1830-luvulla. Sitten se heräsi uudelleen ensimmäisen maailmansodan lopulla. Mutta kolmas kerta vasta toden sanoi, kun rukoushuoneen rakentamisajatus putkahti jälleen esille. Hautausmaa tänne saatiin 1949. Saman vuosikymmenen lopulla kerättiin varoja Koikkalan kirkkoa varten. Hanke sai tuulta siipiensä alle, kun 1952 perustettiin rukoushuoneyhdistys. Asia eteni ja kirkon rakennustyöt alkoivat kesällä 1958. Kirkko valmistui seuraavana keväänä. Piispa Martti Simojoki avustajineen vihki kirkon käyttöön toisena helluntaipäivänä 18.5.1959. Paikka pursui vieraista, joita arveltiin olleen 800-1000 henkeä.

Viisi vuosikymmentä Koikkalan kirkko on palvelut täällä kokoontuvaa seurakuntaa. Helatorstain evankeliumista avautuu tähän juhlapäivään kaksi tärkeää näkökulmaa.

Ensinnäkin Kristuksen taivaaseen astuminen kertoo siitä, miksi me tarvitsemme kirkkorakennuksia. Helatorstain evankeliumi kertoo, kuinka Jeesuksen noustua taivaaseen opetuslapset palasivat Jerusalemiin. Siellä ”he olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa”, kuten Luukas kirjoittaa.

Kristityt ovat aina käsittäneet kirkkorakennuksen Jumalan taloksi (Domus Dei). Herra ei asu käsin tehdyssä temppelissä (Apt. 17:24). Hän on jotain paljon, paljon suurempaa, meidän ymmärryksemme ja käsityskykymme ylittävää. Silti kirkko on ymmärretty Jumalan taloksi sen vuoksi, että siellä Herra on kohdattavissa. Hän itse on luvannut olla siellä, missä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessään (Matt. 18:20). Tämä on ollut kristittyjen vahva kokemus. Kristus on läsnä kastevedessä sekä leivässä ja viinissä. Hänen äänensä kaikuu Raamatun teksteissä ja niihin pohjautuvassa julistuksessa. Kirkko on Jumalan talo.

Kirkkorakennus ei ole ainoastaan Jumalan talo, vaan myös seurakunnan koti (Domus ecclesiae). Kirkko sisustuksineen ja esineistöineen sekä siellä tapahtuvana toimintana rakentaa sinne kokoontuneesta seurakunnasta hengellisen yhteisön. Sen keskellä kirkon Herra elää ja vaikuttaa. Tässä tehtävässä jokaisella seurakunnan jäsenellä on oma paikkansa. Joku on tahtonut lahjoittaa jonkun esineen kotikirkkonsa kaunistukseksi. Näin Koikkalan kirkkokin on saanut kirkkotekstiilejä, vihkiryijyn, ehtoollisvälineitä, vanhan seitsenhaaraisen kynttilänjalan. Jollekin tehtävä on merkinnyt esirukousta kirkon ja sen työntekijöiden puolesta. Toiselle se on puolestaan tarkoittanut osallistumista pyhäkouluun, lähetys- tai diakoniapiiriin ja jumalanpalveluksiin. Joillekin tämä kirkko on tarjonnut mahdollisuuden vapaaehtoisen vastuun kantamiseen. Joillekin tämä on toiminut työpaikkana. Kirkko on seurakunnan koti.

Seurakunta Jumalan kansana tarvitsee aina paikan hoitaakseen uskoaan ja yhteyttään Jumalaan sekä toisiin kristittyihin. Siksi Koikkalan kirkko on sekä seurakunnan koti että Jumalan asuinsija ihmisten keskellä. Kirkko on Jumalan läsnäolon näkyvä merkki. Jo pelkällä olemassaolollaan se julistaa Jumalasta tämän kylän keskellä.

Toiseksi helatorstain evankeliumi kertoo, mitä kirkkorakennuksessa tulee tehdä. Ennen taivaaseenastumistaan Jeesus muistutti opetuslapsiaan heille kuuluvasta tehtävästä. ”Kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista.” Tässä on ilmaistu toiminnan sisältö.

Pahan todellisuus tässä maailmassa ei paljon todisteita kaipaa. Synti särkee ihmissuhteita, aiheuttaa yksityisten ihmisten keskuudessa ristiriitoja, luo ihmisyhteisöjen välille epäoikeudenmukaisuutta, aikaansaa kansojen välillä sotia, vääristää ihmisen suhteen luomakuntaan. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Pahinta on, että se johtaa Jumalan hylkäämiseen ja lopulta ikuiseen eroon Hänestä. Siksi kirkossa on saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista.

Kirkon kaiken toiminnan tavoitteena on se, että särkynyt yhteys Jumalan ja ihmisen välillä voisi tulla jälleen ehjäksi. Siihen tarvitaan parannusta ja syntien anteeksiantamusta. Tätä sanomaa Koikkalan kirkossa on julistettu viiden vuosikymmenen ajan. Monella tavalla elämänmeno on tuossa ajassa muuttunut. Mutta kirkon julistus syntejä anteeksi antavasta, armahtavasta Jumalasta ei ole muuttunut. Sitä tänäänkin tästä saarnatuolista julistetaan. Meillä on Jumala, joka on lähettänyt Poikansa Jeesuksen Kristuksen maailmaan pelastamaan meidät synnin ja pahan vallasta. Hän tahtoo, että käännymme hänen puoleensa. Saamme uskoa syntimme anteeksi hänen pelastustekonsa tähden. Sitä kautta on tie avoin taivaaseen.

Hyvät seurakuntalaiset. Helatorstai kertoo, kuinka Jeesus on mennyt taivaaseen. Hän on siellä valmistaakseen meille paikan (Joh. 14:2-4), puolustaakseen meitä (Hepr. 9:24) ja rukoillakseen meidän puolestamme (Hepr. 7:25). Hänen tahtonsa on, että me kaikki saisimme kerran kohdata hänet ja toisemme taivaassa. Sitä varten Koikkalan kirkko on rakennettu ja siinä on sen tehtävä myös tulevina aikoina.

Seppo Häkkinen