Jeesus sanoo:”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!” (Matt. 7:13-14)

Lappeenrannassa on monenlaisia teitä ja katuja. Tyytyväisenä ajan nykyisin Lappeenrannan ja Imatran väliä, kun tie on leveä ja nopea, ohituksetkin hoituvat turvallisesti. Keskustasta löytyy puolestaan ahtaita, vanhoja katuja, joissa hädin tuskin mahtuu kaksi autoa kohtaamaan, kun kadun varsi on täynnä pysäköityjä autoja. Erityisesti on pikkupojasta lähtien mieleeni jäänyt linnoituksen ahdas portti. Äitini oli töissä Linnoituksen päivähuoltolassa ja siksi kuljin usein tuosta portista.

Päivän evankeliumissa Jeesus vertaa ihmisen elämää tiellä kulkemiseen. Ihminen on matkalla kohti taivasta. Kuva on havainnollinen. On olemassa leveä valtatie kuin Imatran ja Lappeenrannan välillä. On olemassa ahdas portti ja kapea tie kuin linnoituksen portti ja kaupungin pikkukujat. Avara portti ja lavea tie vievät kadotukseen. Ahdas portti ja kapea tie vievät taivaaseen.

Jeesuksen sanat eivät oikein tunnu sopivan nykyaikaan. Niissä on sellaista ehdottomuutta, jota me tämän ajan ihmiset vierastamme. Niissä on myös selkeä kehotus, joka tuntuu meistä vastenmieliseltä. Ja ajatus kadotuksesta tuntuu menneisyyden jäänteeltä, joka ei ole nykyaikaa. ”Kaikki pääsevät taivaaseen” –kirjan otsikko kuvaa hyvin tämän hetken ajattelua.

Mutta Jeesuksen sanat opettavat toisin. Selvääkin selvemmin Jeesus sanoo, että monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen, ja vain harvat löytävät tien, joka vie elämään. Mistä tässä oikein on kyse?

Monilla rippikoululeireillä on usein järjestetty Kristityn vaellus. Tässä vaelluksessa kristitty kulkee elämän lankaa pitkin kohti taivasta. Matkalle lähdetään selässä iso taakka. Alkumatkassa ennen taivaan tielle pääsyä on ahdas portti. Se on niin ahdas, ettei siitä pääse läpi, ennen kuin luopuu selässään olevasta taakasta. Vasta sitten löytää sille kaidalle tielle, joka johtaa perille taivaaseen.

Jumalan tarkoitus ei ole rajoittaa pelastuvien lukumäärää mahdollisimman pieneksi. Päinvastoin hyvää sanomaa on julistettava kaikille ihmisille, jotta kaikki pelastuisivat ja pääsisivät taivaaseen. Portin ahtaus ei ole Jumalasta lähtöisin. Ahtaus on meidät aiheuttamaamme. Yritämme kuljettaa mukanamme pelastuksen portin kautta jotakin sellaista, jota sen läpi ei ole lupa viedä.

Kaidan tien portti on ahdas siksi, että sen läpi ei pääse mitään ihmisestä lähtevää. Portin läpi ei pääse ihmisen synti, eivät mitkään Jumalan tahdon vastaiset teot, sanat tai ajatukset. Sen läpi ei myöskään kuljeta periaatteella "enhän minä mikään suuri syntinen ole, en minä ole muita pahempi". Mutta taivaaseen vievän portin läpi ei pääse myöskään ihmisen hyvät teot. Pelastukseen ei päästä suurilla saavutuksilla, hyvällä elämällä, ei edes lähimmäisenrakkaudella tai seurakunnallisella harrastuneisuudella. Ja juuri tämä tekee portista niin ahtaan. Oman hurskauden rakentelemiseen luontaisesti taipuneen ihmisen on kovin vaikea löytää taivaan tietä. Kun puhutaan pelastuksesta, omalla uskonnollisuudella, hyvillä teoilla tai kelvollisella elämällä ei olekaan merkitystä.

Ahdas pelastuksen portti on ristinmuotoinen portti. Sen läpi käydään yksin armosta, yksin Kristuksen pelastustyön tähden. Tie taivaaseen kulkee Jeesuksen ristin ja hänen verensä kautta. Siksi portin tunnussanana on Roomalaiskirjeen jae: "Joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi." (Room. 4:5).

Tässä lienee syy siihen Jeesuksen sanaan, että vain harvat löytävät taivaan tien. Ihminen haluaisi aina esittää Jumalallekin jotain itsestään nousevaa, jotain, mitä on itse saanut aikaan. Monet vieraat uskonnot ja uudet uskonliikkeet kiehtovat juuri siinä, että ne tarjoavat mahdollisuuden tee se itse -uskontoon. Tekemällä niin tai toimimalla noin ihminen pelastaa itse itsensä tai ainakin osallistuu pelastustekoon jotenkin. Kristinuskossa ihmisen oma osuus pilaa kaiken.

Ihmisen teoilla ja rakkaudella on toki paikkansa. Ne kuuluvat jokapäiväiseen elämään. Rakastamme ja palvelemme Jumalaa lähimmäistämme palvelemalla ja rakastamalla. Tällaisia tekoja toisen puolesta ja tällaista palvelevaa rakkautta Lappeenrannassa tarvitaan. Sen sijaan suhteessamme Jumalaan emme voi tehdä muuta kuin ottaa Jumalan suuren hyvyyden vastaan. Uskomme kallein aarre on tässä: ihminen pelastuu yksin armosta Kristuksen sovitustyön tähden. Sinulta ei vaadita mitään muuta, saat uskoa Kristuksen teon omaksesi.

Japanilaiset laskevat kahdentoista eri tien vievän kuuluisan Fudzi-vuoren huipulle. Jokainen teistä vie lopulta huipulle, tiet vain ovat hyvin erilaisia. Valitettavasti monet aikamme ihmiset rinnastavat ihmisen pelastumisen vuorikiipeilyyn. Yleisesti ajatellaan kaikkien uskontojen vievän samaan paikkaan. Ehkä Fudzi-vuoren huipulle on olemassa monta tietä, mutta taivaaseen ja Jumalan luo on vain yksi tie. Jeesus vakuuttaa: "Minä ole tie ja totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." (Joh. 14:6) Jeesus ei ole vain tien näyttäjä, vaan hän on itse tie. Tälle tielle Jeesus tahtoo meitä ja kaikkia lappeenrantalaisia kutsua. Portti tälle tielle on ristinmuotoinen ja sen läpi käydään armosta. Uskossa Kristukseen matkaa tehdään tällä tiellä kohti iankaikkisuutta. Siksi nousemme lausumaan yhteisen kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen sanoin.