Jeesus sanoo:”Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa.Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi.Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen. Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte runsaasti hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani. Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani. Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan.” (Joh. 15:1-10)

Kristillisiä vaikutteita alkoi tulla Suomeen noin tuhat vuotta sitten. Kristinusko oli vuoteen 1000 mennessä levinnyt sekä Ruotsin että Venäjän alueille. Suomeen kristillisiä käsityksiä levisi molemmista suunnista. Karjalassa olemme kristinuskon vanhimmilla alueilla maassamme.

 Vähitellen uusi uskonto järjestäytyi ja näille seuduille vakiintui kristillinen kirkko. On hyvä huomata, että kristinuskon saapuessa Suomeen mitään todellista kirkkojen eroa ei ollut olemassa, eivätkä kirkkokunnat kilpailleet alueista. Tällainen ajattelu on myöhempi, kirkkojen jakautumisen jälkeisenä aikana tehty tulkinta 1000-luvun alun tilanteesta. Kristinusko levisi Suomeen kahdesta suunnasta ja eri lailla kehittyneinä kristillisinä perinteinä. Vasta myöhemmät vuosisadat sinetöivät kristittyjen kuulumisen eri kirkkoihin. Karjalassa läntinen ja itäinen traditio ovat vuosisatoja eläneet rinnakkain.

 Vuosisatojen ajan kristinusko on muovannut kulttuuriamme ja elämäntapaamme sekä luonut kansallemme yhteisen arvopohjan. Kirkko on opettanut hyvän elämän edellytyksiä, tukenut ahdistuksen ja hädän keskellä, rohkaissut evankeliumin sanomalla, julistanut uskosta avautuvaa tulevaisuuden toivoa. Karjalaisuudessa uskolla ja kirkolla on aina ollut luonteva sija elämän kokonaisuudessa. Kauniilla tavalla se näkyy vaikkapa siinä, että Karjalaisten kesäjuhlien ohjelmassa hengellinen osuus on hyvin luontevasti mukana.

 Nykyään kirkosta keskustellaan myös kriittiseen sävyyn. Joidenkin mielestä kirkko on liian vanhoillinen ja taantumuksellinen instituutio. Toiset puolestaan pitävät kirkkoa liian vapaamielisenä ja yleistä mielipidettä mielistelevänä. Kirkosta erotaan nykyisin herkemmin ja enemmän kuin ennen. Se näyttää olevan yksi tämän ajan ilmiöistä Taustalla voi nähdä myös aktiivisen ja organisoidun kirkon ja uskonnonvastaisen toiminnan. ”Eroa kirkosta” on tämän joukon tunnuslause.

 Tällaisen tilanteen keskellä kuulemme Jeesuksen sanat evankeliumissa. ”Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. … Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu.”

 Lyhyessä evankeliumikatkelmassa toistuu yksi sana moneen kertaan. Jeesus käyttää sanaa ”pysyä” peräti 12 kertaa. Viesti on selvä. Pysykää minussa, kehottaa Jeesus. Häntä on syytä kuunnella erityisesti nyt, kun ”eroa kirkosta” – iskulauseet ovat aikamme tuntomerkki.

 Viinipuu ei ole oikeastaan puu, vaan köynnös täynnä pelkkiä oksia. Siis jokainen oksa on suoraan kiinni rungossa. Me kristityt olemme oksia todellisessa viinipuussa eli Kristuksessa. Viinipuu on kuva Kristuksen kirkosta, jossa jokainen jäsen saa elämänsä Jeesuksesta ja pystyy tuottamaan hedelmää vain pysymällä kiinni hänessä. Tämä kiinnittyminen Kristukseen tapahtuu kasteen ja uskon kautta. Jo kasteessa meidät on tehty viinipuun eläviksi oksiksi. Uskon kautta joka päivä saamme uutta elämää rungosta, Kristuksesta. Vain olemalla jäsen tuossa viinipuussa on mahdollista olla yhteydessä Jumalaan.

 Jeesus tiesi tarkkaan, mistä puhui, kun hän sanoi opetuslasten yhteisöä eli kirkkoa ja seurakuntaa viiniköynnökseksi. Emme voi erottaa seurakuntaa maallisena ihmisten yhteisönä ja hengellisenä Kristuksen läsnäolon paikkana. On virhe ajatella, että seurakunta on vain hengellinen ja näkymätön. Se on myös maallinen ja näkyvä. Meille se on oma kirkkomme ja seurakuntamme.

 Jeesus sanoo, että hänen seuraajansa ja hän itse kuuluvat yhteen. Meistä vajavaisista ihmistä muodostuva kirkko on tosi viinipuu. Se ei ole tosi viinipuu siksi, että me olemme siinä, vaan koska Kristus itse on siinä läsnä ja ravitsee sitä. Siis yksinkertaisesti: kun kuulut kirkkoon ja seurakuntaan, olet osa Kristusta ja elämää hänessä. Tämä on juurtunut vuosisatojen aikana vahvana karjalaisten tietoisuuteen. Toivon ja rukoilen, että se myös säilyisi selkeänä karjalaisen heimon elämässä nyt ja tulevaisuudessa.

 On tärkeää huomata, että Jumalan rakkaus on aina ensin. Kaste liitti sinut armosta osallisten ja pelastettujen joukkoon. Jumala on puolellasi ja vierelläsi, tuli mitä tuli. Tästä kasvaa luottamus ja usko hyvään Jumalaan. Saat synnit anteeksi, saat aloittaa uudestaan, saat palata kotiin ja kerran jäädä lopullisesti kotiin taivaassa. Et koskaan elämässäsi voi saada mitään enempää ja parempaa kuin sait kasteesi hetkellä, kun sinusta tuli Jumalan lapsi ja taivaan perillinen. Silloin sinut oksastettiin viiniköynnökseen. Pysy siis seurakunnassa, pysy sen uskossa – se kantaa sinua silloinkin, kun oma uskosi horjuu.

 Mutta eikö Jumalaan voi uskoa ilman kirkkoa? Jeesuksen opetus, apostolien esimerkki, kirkon oppi ja kristittyjen kokemus kertovat siitä, että ilman kristittyjen yhteisöä usko ei elä eikä kasva. Vähitellen oksa kuivuu ja irtoaa viiniköynnöksestä. Ihmisten yhteisönä kirkko on monin tavoin vajavainen, mutta Kristuksessa siltä ei puutu mitään. Älä katso kirkkosi ja seurakuntasi virheitä, vaan sen Herraa, Jeesusta Kristusta. Oma isiemme ja äitiemme kirkko on meille se yhteys, josta Jeesus sanoo: ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. … Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää.”

 Jumalan tahto on, että tuotamme hyvää hedelmää. Se on mahdollista vain, kun pysymme Kristuksessa, tosi viinipuussa. Voimme kuulla tässä imperatiivin, siis käskyn: Pysykää minussa niin kuin minunkin pitää pysyä teissä. Tai lupauksen: Pysykää minussa ja minä pysyn teissä. Nämä kaksi kuuluvat joka tapauksessa yhteen. Ilman Kristusta harhailemme sinne tänne, emmekä saa mitään aikaan. Jotta kristillinen kirkko saisi yhä vaikuttaa maassamme ja näillä Karjalan mailla, meidän on otettava todesta Jeesuksen sana: Pysykää minussa. Silloin usko voi tuottaa paljon sitä hedelmää, josta apostoli Paavali kirjoittaa: ”Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.” (Gal. 5:22)