Jeesus sanoi:"Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen. Te sanotte: 'Neljä kuuta kylvöstä korjuuseen.' Minä sanon: Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi. Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa. Tässä pitää paikkansa sanonta: 'Toinen kylvää, toinen korjaa.' Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät."(Joh. 4:34-38)

Apostolisessa uskontunnustuksessa kirkko julistaa: "Minä uskon pyhäin yhteyden". Kirkko on yksi ja yleinen, koko maanpiirin ja kaikki ajat kattava yhteisö. Tämän tunnustuksensa ilmauksena kirkko muistaa edellä kulkeneita kristittyjä. Luterilaisen kirkon päätunnustus, Augsburgin tunnustus lausuu tästä: "Me voimme julkisesti muistaa pyhiä, jotta oppisimme kukin kutsumuksemme mukaisesti seuraamaan heidän uskoaan ja hyviä tekojaan."

Tänään muistamme Pyhää Henrikiä, Suomen kansallispyhimystä. Vietämme 27. kertaa ekumeenista Pyhän Henrikin muistopäivän messua täällä Roomassa Santa Maria sopra Minervan basilikan Suomen kappelissa. Tämän käytännön juuret ulottuvat kuitenkin paljon pitemmälle, aina vuoteen 1942. Silloin Suomi ja Pyhä Istuin solmivat diplomaattisuhteet. Alkaneena vuotena vietämme siis Suomen ja Pyhän Istuimen diplomaattisuhteiden 70-vuotisjuhlaa.

Tietomme piispa Henrikistä ovat vähäiset, tarkat historialliset faktat sitäkin vähäisemmät. Hänen elämänvaiheensa ovat paljolti kietoutuneet myöhemmin sepitettyihin kertomuksiin, legendoihin, runoihin ja virsiin.

Englantilaissyntyinen Henrik oli matkalla Pyhään maahan. Roomassa hän tapasi kardinaaliystävänsä, joka suunnitteli matkaa Pohjoismaihin. Tapaamisen seurauksena molempien matka suuntautui pohjoiseen vuonna 1153.

Ruotsissa Henrikistä ilmeisesti tuli Uppsalan piispa. Hän osallistui kuningas Erikin tekemään jonkinlaiseen rankaisu- tai käännytysretkeen Suomeen. Retken aikana monia suomalaisia kastettiin ja järjestettiin kirkollisia oloja. Retken jälkeen Erik palasi Ruotsiin ja Henrik jatkoi lähetyspiispana kirkollisten olojen järjestämistä maamme lounaisilla alueilla. Hänen vaikutuksensa jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Hänet surmattiin Satakunnassa, Köyliönjärvellä, 20. päivä tammikuuta todennäköisesti vuonna 1156 tai 1157.

Osa näistäkin vähäisistä historiallisista tiedoista on oletusten ja päätelmien varassa. Niiden lisäksi Pyhän Henrikin muisto on jäänyt elämään kansanperinteessä ja kirjallisena jäämistönä. Tarkkoja historiallisia yksityiskohtia tärkeämpää on se vaikutus, joka Henrikillä on ollut kansan ja kirkon elämään.

Pyhän Henrikin muistopäivä kertoo meille tänään kolmesta tärkeästä asiasta.

Ensinnä Henrik symbolisoi meille evankeliumin sanoman kulkemista yli maanpiirin. Pyhältä Maalta, Jerusalemista, Kristuksen ylösnousemuksen paikalta lähtenyt sanoma kulki maasta maahan. Herran lähettiläiden kuljettamana evankeliumi saavutti aikanaan myös Euroopan pohjoiset perukat, meidän maamme ja meidän kansamme. Me suomalaisetkin olemme tulleet tästä evankeliumin lahjasta osallisiksi. Sillä, mitä nyt tehdään kirkoissamme ja seurakunnissamme, on pitkät, vuosisataiset perinteet.

Tänään muistamme Pyhää Henrikiä, koska tunnustamme evankeliumin totuuden: "Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät." Olemme kiitollisia heille, jotka ovat ennen meitä rukoilleet ja kilvoitelleet, uskoneet ja toivoneet. He ovat opettaneet meidätkin uskomaan ja turvautumaan Jumalaan. Ennen muuta olemme kiitollisia Jumalalle. Hän on heidät kutsunut ja varustanut sekä auttanut olemaan kutsumukselleen uskollisia. Siksi mekin voimme uskoa Jumalaan.

Toiseksi: tänään vietettävä Pyhän Henrikin muistopäivä on hänen kuolinpäivänsä. Alun perin se on ollut vasta 20. päivä tammikuuta. Vuosisatojen aikana on vietetty tuona päivänä Henrikin kuoleman muistojuhlaa. Keskiaikaisessa pyhimyskalenterissa oli kuitenkin vanhastaan 20. päivä tammikuuta varattu kahden marttyyripyhimyksen, 200-luvulta olevien Sebastianuksen ja Fabianuksen, muistopäiväksi. Näiden kahden marttyyrin muisto oli läntisessä kristikunnassa niin vakiintunut, että heidän syrjäyttämisensä ei tullut kysymykseen. Suomessa vuoden 1668 kalenteriuudistuksessa Henrikin päivä siirrettiin nykyiselle paikalleen 19. päivään tammikuuta.

Henrik kuoli väkivaltaisesti uskonsa tähden. Hän on marttyyri, veritodistaja. Henrik on Kristuksen todistaja, joka antoi elämänsä kirkon palveluksessa. Muistaessamme häntä muistamme myös kaikkia muita marttyyreja. Kunnioitamme niitä Jumalan pyhiä, jotka eri aikoina ovat antaneet henkensä uskonsa tähden. Voimme oppia täydellistä luottamusta Jumalan huolenpitoon, tuli elämässä vastaan mitä tahansa. Samalla meitä kutsutaan rukoukseen ja toimintaan niiden puolesta, jotka nyt joutuvat uskonsa vuoksi painostuksen tai vainon kohteeksi. Näin tapahtuu koko ajan eri puolilla maailmaa. Viimeksi joulun aikaan monet sisaremme ja veljemme Nigeriassa joutuivat todistamaan uskostaan hengellään. Tehtävämme on olla heidän apunaan ja tukenaan.

Kolmanneksi Pyhän Henrikin muistopäivä muistuttaa kristittyjen yhteydestä. Henrik tuli aikanaan tuomaan evankeliumin sanomaa maahan, jossa ei vielä ollut kristillistä järjestynyttä seurakuntaelämää. Myöhemmät vaiheet ovat sitten vieneet evankeliumin kuulijat erilleen. Se ei ole meidän Vapahtajamme tahto. Pyhän Henrikin muisto kutsuu meitä etsimään niitä teitä, joita eri kristillisten kirkkojen jäsenet voisivat kulkea yhdessä toteuttaakseen Herramme rukouksen pyyntöä: "että he kaikki olisivat yhtä" (Joh. 17:21).

Kirkkojen välinen ystävyys, vieraanvaraisuus ja yhteys ovat lisääntyneet viime vuosikymmeninä. Monista vaikeista kysymyksistä huolimatta kirkot ovat ottaneet tärkeitä askelia kohti toisiaan. Erityisesti näin on tapahtunut roomalaiskatolisen kirkon ja luterilaisten kirkkojen kesken. Silti näkyvä ykseys on vielä saavuttamatta. Emme voi vielä yhdessä nauttia alttarin sakramenttia. Pyhän Henrikin perintö kutsuu meitä työhön ja rukoukseen kristillisten kirkkojen ykseyden puolesta.

Ykseyden tien kulkemisessa meitä auttaa yhteisten juurten ja historian näkeminen. Eroista huolimatta meillä on kristillisinä kirkkoina paljon enemmän yhteisiä kuin erottavia tekijöitä. Meidän on syytä muistaa, mitä paavi Johannes XXIII jo 50 vuotta sitten lausui: "Se mikä meitä yhdistää on paljon enemmän kuin se mikä meitä erottaa." Tässä hengessä toimiessamme ekumenia voi edistyä.

Sisaret ja veljet. Tämän päivän evankeliumissa Jeesus sanoo: "Tässä pitää paikkansa sanonta: 'Toinen kylvää, toinen korjaa.' Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät."

Olemme Kristuksen ja meitä edeltäneen kristikunnan vaivannäön hedelmää. Kaikki, mitä olemme saaneet, on saatu armosta, ilman omia ponnistelujamme. Niistä olemme kiitollisia Jumalalle ja meitä edeltäneille kristityille. Meidän tehtävämme on auttaa ja tukea niitä, joita painostetaan tai vainotaan uskonsa tähden. Ja meitä kutsutaan jatkamaan sitä kylvötyötä, josta me olemme tulleet osallisiksi. Se johtaa meidät samalla etsimään yhteyttä toinen toisiimme. Silloin kristillinen todistus on aito ja vakuuttava.

Seppo Häkkinen