Opetuslapset sanoivat Jeesukselle: »Rabbi, tule syömään.» Mutta hän sanoi heille: »Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.» Opetuslapset kummastelivat keskenään: »Onko joku tuonut hänelle syötävää?» Mutta Jeesus jatkoi: »Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen. Te sanotte: ’Neljä kuuta kylvöstä korjuuseen.’ Minä sanon: Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi. Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa. Tässä pitää paikkansa sanonta: ’Toinen kylvää, toinen korjaa.’ Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät.» (Joh. 4:31-38)

Jokin aika sitten työmatkalla löysin hotellihuoneen tyynyn päältä oveen ripustettavan kyltin. Toisella puolella luki teksti Feed my soul (ruoki sieluni). Kääntöpuolella olivat tiedot siitä, miten aamiaisen saattoi tilata huoneeseen. Näppärä idea ja tarjous. Kyltin teksti jäi askarruttamaan mieltäni. Feed my soul, ruokkikaa sieluni. Aamiaisen voi tilata huoneeseen; tuoremehua, leipää, puuroa ja kahvia. Ruumiimme tulee hyvin ravituksi, ehkä vähän liiaksikin. Aineellista hyvää on ympärillämme paljon. Siitä saamme olla kiitollisia ja iloisinmielin jakaa sitä myös muille. Mutta tuleeko sieluni ravituksi? Kuka vastaa, jos ripustan oveeni kyltin: Ruokkikaa sieluni? Mistä löydän täyttymyksen sisimpäni kaipaukseen, ikuisuuden ikävään, Jumala-kaipuuseen?

Hotellihuoneen kyltti paljasti ihmisen kaksi peruskysymystä. Ne ovat: "mistä elän" ja "miksi elän". Näistä "mistä elän" puhuu elämän perustoimeentulosta, jota jokainen tarvitsee säilyäkseen hengissä. Tarvitsemme ruokaa ja juomaa, vaatteita, kodin jne. Näiden elämän perustarpeiden täyttämiseksi on Punkaharjulla tehty työtä vuosisatojen ajan. Tätä paikkakuntaa on rakennettu työllä ja vaivannäöllä, jotta kaikilla olisi riittävä toimeentulo. Itä-savolaista kansanluonnetta kuvastaa hyvin täkäläinen sananlasku: ”Muasta ku ei oteta, ni taevaastakkaa ei anneta.” Työ kuuluu ihmisen elämään. Leipä ei putoa taivaasta eikä toimeentulo tipahda automaatista. Niiden eteen on nähtävä vaivaa, kouluttauduttava, tehtävä työtä, kannettava vastuuta. Tähän kaikkeen tarvitaan maataloutta, yrityksiä, kouluja, kauppoja, laitoksia ja muita työpaikkoja. Ne antavat hyvinvointia punkaharjulaisille.

Piispantarkastuksen yhteydessä olen saanut perehtyä Punkaharjun tulevaisuudennäkymiin. Niihin liittyy monia uhkakuvia. Väestön väheneminen näivettää kuntaa. Talouden kovat realiteetit eivät tunne armoa. Kiristyvä kilpailu luo jatkuvia paineita. ”Mistä elän” on Punkaharjun suuri kysymys. Uhkakuvat on tunnistettava, mutta tärkeää on myös katsoa tulevaisuuden tarjoamia mahdollisuuksia. Niitä Punkaharjulla on paljon, alkaen upeasta luonnosta ja maisemasta. Suotta ei lääninrovastinne toivota piispaa aina tervetulleeksi maailman kauneimpaan rovastikuntaan!

Jeesuksen sanat päivän evankeliumissa osoittavat, että hyvä tulos saavutetaan yhteistyöllä. Toinen kylvää, toinen korjaa. Tarpeen on hän, joka laittoi kylvötyön käyntiin; samoin hän, joka vei asiaa kärsivällisesti eteenpäin; unohtaa ei pidä häntäkään, joka korjasi valmiin tuotoksen. Moni hyvä hanke syntyy ja toteutuu, kun sen tekemiseen osallistutaan yhdessä ja kun vastuu jaetaan. Jos päämäärää tavoitellaan yhdessä, ei ole enää tarvetta omia kunniaa itselle. Lopputulos on yhteisen kiitoksen aihe. Silloin todeksi käyvät evankeliumin sanat:”Kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa.”

Avaimia tulevaisuuden rakentamiseen ovat keskinäinen luottamus, yhteistyö, yhteinen tavoite, vastuun kantaminen ja ennen kaikkea tahto. Näitä te tarvitsette, kun toimitte sen hyväksi, että toimeentulo ja elämisen mahdollisuudet turvataan Punkaharjulla ja koko Itä-Savossa.

Hyvä elintaso ja toimeentulo eivät kuitenkaan ihmiselle riitä. Tarvitsemme vastauksen toiseen peruskysymykseen: "miksi elän". Vaikka elämän materiaalinen puoli olisi kaikin puolin kunnossa, mutta henkinen ja hengellinen puoli ei, elämä ei ole tyydyttävää. Jokainen tarvitsee vakuutusta siitä, että elämä on luottamuksen, ponnistelemisen ja elämisen arvoista. Perustarpeitamme on elämän mielekkyyden ja tarkoituksen löytäminen. Tähän liittyy hotellihuoneen kyltin kysymys. Kuka ruokkii sieluni? Mistä löydän sielun nälkään ravinnon?

Hengellinen nälkä on monen suomalaisen krooninen tauti. Sosiokulttuurisia muutoksia selvittänyt tutkija Ilkka Halava toteaa: ”Spirituaalinen kaipuu, halu ymmärtää elämän tarkoitusta ja lähdettä, ei ole poistunut minnekään. Vuosittain noin 40 % suomalaisista haluaisi jollakin tavoin saada lisää henkisyyttä tai hengellisyyttä elämäänsä.” Siis miksi elän? Tämä on nykyajan ihmisen kysymys. Kuka ruokkii sieluni?

Päivän evankeliumissa opetuslapset tarjoavat Jeesukselle syötävää. Mutta Jeesus sanoo:”Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.”Opetuslapset kummastelivat tätä keskenään ja pohtivat, onko joku tuonut hänelle syötävää. Opetuslapset ajattelivat vain sitä ruokaa, jota heillä oli. Vain se oli heille tärkeää. Mutta Jeesus jatkoi:”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen.”Myöhemmin samassa Johanneksen evankeliumissa Jeesus puhui suoraan.”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.”(Joh. 10:10)”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.”(Joh. 6:35)

Jeesus Kristus voi ravita sieluni. Uskossa häneen löydän täyttymyksen syvimpään kaipaukseeni, ikuisuuden ikävään, yhteyden Luojaani. Tämä ei ole pelkkää raamatunhistoriaa. Jeesus Kristus on itse tässä jumalanpalveluksessa läsnä. Hän on kohdattavissa ehtoollispöydässä. Siinä Kristus antaa syntejä anteeksi, synnyttää ja vahvistaa uskoa, luo uskoa ja luottamusta tulevaisuuteen.

Punkaharjun seurakunnan tehtävä on todistaa hengellisen etsinnän ja nälän keskellä Kristuksesta. Sielun ravinto on tarjolla. Kukaan tai mikään muu ei tällaista sielun ravintoa tarjoa. Siksi meillä ei ole kirkkona varaa keskinäiseen kiistelyyn tai voimavaroja syövään hajaannukseen. Meidän on yhdessä pidettävä esillä Kristusta, elämän leipää, sielun ravintoa.

Jeesuksen sanat muistuttavat, ettei kirkon työ Punkaharjullakaan ole uudisraivausta. ”’Toinen kylvää, toinen korjaa.’ Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät.

Seurakuntatyö saadaan rakentaa sen varaan, mitä täällä on aiemmin tehty, itsenäisessä Punkaharjun seurakunnassa vajaan sadan vuoden ajan ja jo sitä ennen tällä seudulla vuosisatojen ajan. Lapsille on opetettu iltarukous, kirkossa on käyty, Jumalan sanaa luettu, rippikouluja pidetty, kinkereillä kierretty, sakramentteja jaettu. Me emme voi tietää, millaisen sadon tämä vuosikymmenien ja –satojen työ saa aikaan. Uskon syntyminen on aina Jumalan ihme. Uskon kasvaminen on aina Jumalan työtä. Saarijärven Paavon tavoin saamme yksinkertaisesti todeta: ”…mutta Jumalalta kasvun toivoi”.

Täällä toimineiden kristittyjen ketjuun te nykypäivän punkaharjulaiset, seurakunnan jäsenet, työntekijät ja luottamushenkilöt liitytte. Teidän tehtävänne on nyt vuorollaan toimia seurakunnan vastuunkantajina. Pohjimmiltaan kyse ei ole meidän ihmisten työstä, ei edes kirkon työstä. Kyse on Kristuksen työstä. Hän itse toimii keskellämme. Me olemme hänen työtovereitaan. Meidän tehtävämme on kylvää. Hän antaa kasvun ja sadon.

Seppo Häkkinen