Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: »Mikä käsky on kaikkein tärkein?» Jeesus vastasi: »Tärkein on tämä: ’Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.» Lainopettaja sanoi hänelle: »Oikein, opettaja! Totta puhuit, kun sanoit, että Herra on ainoa Jumala, ei ole muita kuin hän. Ja kun rakastaa häntä koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit.» Jeesus näki, että hän vastasi viisaasti, ja sanoi hänelle: »Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.» (Mark. 12:28-34)

Jeesuksen ajan juutalaiset elivät käskyjen, kieltojen ja kehotusten viidakossa. Juutalaisten lakikäsityksessä oli aivan kuin kolme kehää. Ensin oli ydin eli kymmenen liiton sanaa. Kyse on myös meidän tuntemistamme kymmenestä käskystä, tosin hieman eri muodossa. Sen ohella oli 613 kieltoa ja käskyä. Nämä oli otettu suurelta osin Mooseksen kirjoista. Kolmannen ryhmän muodostivat niin sanotut apukäskyt. Esimerkiksi sapatin 39 varsinaista käskyä vastaa kutakin joko 7 tai 39 apukäskyä, yhteensä 1521 määräystä. Kaikki näitä kolmea piiriä sekä rabbien yleistä lain opetusta kutsuttiin ”Tooraksi” eli ”Opetukseksi”.

Tämän pyhäpäivän evankeliumitekstissä muuan lainopettaja kysyi Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Kaikki sadat määräykset ja säädökset Jeesus tiivistää rakkauden kaksoiskäskyyn. Sen alkuosa oli Jeesukselle ja hänen kuulijoilleen hyvin tuttu. Jokainen hurskas juutalainen lausui sen aamuin illoin:”Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.” Mutta Jeesus ei tyytynyt tähän. Hän punoi käskyyn toisen osan, käytännössä ensimmäisen veroisen:”Toinen on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”Vielä Jeesus lisäsi:”Näitä suurempaa käskyä ei ole.”

Koko Vanhan testamentin ja sen selitysten viidakon keskelle Jeesus raivasi aukon. Tarvitaan vain rakkautta Jumalaan ja rakkautta lähimmäiseen. Miten tämä on mahdollista?

Seurakuntatyössä ollessani reilu vuosikymmen sitten sain kerran kirkkoherranvirastoon merkillisen kirjeen. Tavallisen kirjekuoren sisältä löytyi kirjanen, joka oli erään tietokonealan yrityksen mainos. Kannessa luki isoilla kirjaimilla "Kaikki mitä sinun tulee tietää ATK:sta saadaksesi täyden palvelun toimistostamme". Kirjassa oli vain puhtaita, tyhjiä valkoisia sivuja.

Samanlaisen kirjasen voisi tehdä myös aiheesta "Mitä sinun tulee tehdä päästäksesi osalliseksi Jumalan rakkaudesta". Tyhjät valkoiset sivut kertoisivat, että kaikki tarpeellinen on jo tehty. Se tehtiin silloin, kun Jumala lähetti Poikansa Jeesuksen maailmaan. Me saamme vain ottaa tuon lahjan vastaan.

Kristillinen rakkaus perustuu maailmaan tulleeseen Jumalan Pojan, Jeesuksen, rakkauteen. Hän antoi Henkensä meidän puolestamme. Tämä on osoitus Jumalan rakkaudesta."Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta."(Joh. 15:13) Näin Jeesus sanoo ja näin hän on toiminut meidän kohdallamme. Jeesus ei kuollut siksi, että me olimme hänen ystäviään, vaan sitä varten, että meistä tulisi hänen ystäviään. Hän on tehnyt aloitteen tämän ystävyyden syntymiseksi ja se perustuu hänen valintaansa. "Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät." (Joh. 15:16) Tähän perustuu myös kutsu kirkon työhön ja pappisvirkaan. Jumala valitsee, kutsuu ja erottaa työhönsä. Tämä kantaa silloin, kun pappi joutuu kamppailemaan kutsumuksensa, uskonsa, epäilystensä tai rakkaudettomuutensa kanssa. Jeesus sanoo: "Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät." Tämä rohkaiskoon sinua, Olli, sen viran hoidossa, johon sinut tänään vihitään.

Jeesuksen ystävyys ja rakkaus eivät perustu siihen, mitä me olemme, vaan mitä Jumala on ja mitä hän on puolestamme tehnyt sovittaessaan meidän syntimme. Tätä Jeesus haluaa tänään meille kirkkoon kokoontuneille vakuuttaa: Olet rakastettu. Hän ei ainoastaan puhu rakkaudestaan, vaan on osoittanut sen antamalla henkensä meidän puolestamme."Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta."

Miten tämä kaikki liittyy rakkauden kaksoiskäskyn ensimmäiseen osaan,”rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi”? Olenhan koko ajan puhunut Jumalan rakkaudesta meihin enkä meidän rakkaudestamme Jumalaan. Olen tehnyt sen tarkoituksella. Nimittäin me kykenemme rakastamaan Jumalaa vain siinä tapauksessa, että olemme itse ensin saaneet rakkautta. Raamattu sanoo sen näin: Jumala on jo rakastanut meitä, ennen kuin me alamme rakastaa häntä. Vain rakastettu voi rakastaa toista.

Mitä sitten on Jumalan rakastaminen? Miten voin rakastaa häntä? Martti Luther opastaa yksinkertaisesti: "Jumala sanoo ihmisille: 'Ihminen, minä olen sinulle liian korkea, sinä et voi minua käsittää, minä olen antanut itseni sinulle lähimmäisessäsi; rakasta häntä, niin rakastat minua.'" Rakkaus Jumalaan ja rakkaus lähimmäiseen kietoutuvat näin olennaisesti yhteen.

Lähimmäisenrakkaus ei ole ihania tunteita. ”Rakasta lähimmäistäsi” tarkoittaa sananmukaisesti käännettynä: ”Tee rakkautta lähimmäisellesi!” Kysymys on pikemminkin tekemisestä kuin tunteista. Rakastaminen on paljon vaikeampaa kuin siitä puhuminen. Lähimmäisen rakastamiseen eivät riitä pelkät sanat, se vaatii tekoja. Se rakkaus, johon rakkauden kaksoiskäsky meitä ohjaa, ei ole vain myötätuntoa ja sääliä lähimmäistä kohtaan. Se on alttiutta auttaa ja palvella.

Itsensä tunteva, uutisia katsova ja lehtiä lukeva tietää, kuinka vaikeaa lähimmäisen rakastaminen on. Eikö meidän luonnollisin toimintamme periaate ole: ensin minulle ja sitten – jos jää, sinulle? Ainoastaan rakastettuna olemisen kokemus voi särkeä tämän itsekkyyden ja rakkaudettomuuden panssarin. Me olemme kuin peilejä, jotka heijastavat saamansa rakkauden eteenpäin. Kyseessä on kuin ketjureaktio. Se joka on itse ollut Jumalan rakkauden kohde, välittää tätä rakkautta eteenpäin. Hän on kuin kanava, jota myöten rakastava mieli ja rakastavat teot löytävät uusia kohteita.

Usko ja rakkaus ovat erottamattomat. Kyse on siitä, mistä vanhassa tarinassa kerrotaan: Saita mies tuli hengellisen opettajan luokse. ”Sanotaan, että teillä on antaa ihmisille salaista lääkettä ja että lääkkeenne on tehokasta. Antakaa minulle lääkettä, josta saan jumalanpelkoa.” ”Jumalanpelon saamiseksi en tiedä minkäänlaista lääkettä”, opettaja sanoi, ”mutta jos haluatte, annan lääkettä, joka synnyttää rakkautta Jumalaan!” ”Sitä minä oikeastaan juuri tarvitsenkin”, mies huudahti, ”antakaa minulle sitä!” ”Se lääke”, viisas opettaja vastasi, ”on rakkaus ihmisiin.”

Rakkauden kaksoiskäskyn kahta osaa ei voi erottaa toisistaan. Ne kuuluvat yhteen. Tästä avautuu tärkeä näköala kirkon elämään ja samalla myös papin työhön. Jos kirkko haluaa pysyä uskollisena Jeesukselle, lähimmäisenrakkauden ja uskon Jumalaan tulee kulkea käsi kädessä. Jos rakkaus kuihtuu, kirkko muuttuu samanmielisten hengellisistä asioista kiinnostuneiden sisäpiiriksi. Jos usko Jumalaan unohtuu, kirkosta tulee hyväntekeväisyysjärjestö. Sellaisenaan se voi tehdä hyvää, mutta yhtä hyvin sen voi korvata jokin järjestö. Kirkko on silloin menettänyt identiteettinsä.

Jeesuksen opetuksen ydin on yhteys Jumalaan. Siitä kasvaa rakkaus lähimmäiseen. Näin siis usko Jumalaan ja rakkaus lähimmäiseen kulkevat aina käsi kädessä. Se on erityisesti papin syytä aina muistaa ja siitä huolehtia. Silloin myös työmme ja kirkkomme elämä pysyy oikeassa tasapainossa.

Seppo Häkkinen