Jeesus sanoi:»Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, sellainen jonka isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan? Autuas se palvelija, jonka hänen isäntänsä palatessaan tapaa näin tekemästä! Totisesti: hänen hoitoonsa isäntä uskoo koko omaisuutensa.Palvelija saattaa kuitenkin ajatella: 'Isäntä ei tule vielä pitkään aikaan!' Niin hän alkaa piestä palvelijoita ja palvelustyttöjä, syödä ja juoda ja juopotella. Mutta päivänä, jota tuo palvelija ei arvaa, hetkenä, jota hän ei tiedä, hänen isäntänsä tulee ja hakkaa hänet kuoliaaksi, ja niin palvelija saa saman kohtalon kuin epäuskoiset.Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa monta raipaniskua. Jos taas palvelija tietämättään tekee sellaista, mistä rangaistaan raipoin, hän pääsee vähillä iskuilla. Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.»(Luuk. 12:42-48)

Kuka minä olen? Mihin me kuulumme? Nämä ovat ihmisen peruskysymyksiä. Kuka minä olen, mikä on elämänhistoriani ja juureni, miten olen tullut tähän hetkeen, mihin joukkoon minä kuulun? Samat kysymykset koskevat sitä ryhmää, johon kuulun. Keitä me olemme, mikä on historiamme, mitkä ovat juuremme, mihin me kuulumme? Kyse on identiteetistä, yksilön ja yhteisön käsityksestä itsestään. Sitä rakennetaan koko elämän ajan.

Perhe ja suku ovat olennainen tekijä identiteetille. Tästä syystä juuri suvulla on keskeinen merkitys ihmiselämässä. Siksi on arvokasta, että suvun historiaa tutkitaan ja vaalitaan. Kuluvan viikonlopun aikana Väätäisen sukuseura on kokoontunut Mikkelissä. Identiteetin kannalta on merkittävää, että sukuyhteyttä edistetään ja sukuseura tukee suvun jäsenten yhteenkuuluvuutta.

Myös kotiseutu muodostaa erään tärkeimmistä elämän kiinnekohdista, juurista. Jo sanana se kertoo jotain olennaista identiteetistä, liittyyhän se yhteen tärkeimmistä paikoistamme, kotiin: kotiseutu, kotikunta, kotikaupunki, kotiseurakunta. Kotiseudun muistaminen ja sen hyväksi tehtävä työ on työtä oman identiteettimme selkiinnyttämiseksi. Se on lopulta työtä myös koko yhteiskunnan hyväksi. Kotiseututyö vahvistaa yhteisöä sisältäpäin, luo viihtyvyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kotiseutuunsa liittynyt ihminen arvostaa sitä ja pyrkii toimimaan sen puolesta.

Aikakautemme on monenlaisen muutoksen ja murroksen aikaa. Se näkyy eri puolilla maatamme vaikkapa kuntien ja seurakuntien yhdistymisinä. Kykenemme kohtaamaan muutokset sitä paremmin, mitä selkeämmin ymmärrämme juuriemme merkityksen, tunnemme identiteettiimme ja rakennamme sitä. Siksi on ollut arvokasta se, että 64. valtakunnallisia kotiseutupäiviä vietetään täällä Mikkelissä. Meille mikkeliläisille on ollut erityisen tärkeä pohtia viikonlopun aikana kysymystä identiteetistä kotikaupunkiamme ja -seurakuntiamme koskevien muutosten edessä.

Tämän sunnuntain evankeliumitekstissä on niin teille sukukokoukseen kokoontuneille, kotiseutupäivien osallistujille kuin koko seurakunnalle tärkeä sanoma. Siinä Jeesus kehottaa hoitamaan Jumalalta saatuja lahjoja uskollisesti ja vastuullisesti. Hän sanoo, miten Jeesuksen seuraajan tulisi elää. Hän myös varoittaa siitä, miten hänen seuraajansa voi livetä tehtävästään ja lyödä laimin kutsumuksensa.

Kuulemamme evankeliumitekstin edellä Pietari on kysynyt Jeesukselta, että koskevatko tämän opetukset kaikkia ihmisiä, Pietariakin. Jeesus vastasi tähän kysymykseen vertauksen avulla. Hän kertoi palvelijasta, jolle isäntä antoi luottamustehtävän. Isännän ollessa poissa taloudenhoitajan tuli käyttää isännän valtaa talossa. Hänellä oli esimiehenä valtaa muihin palvelijoihin. Samalla hänellä oli vastuu talosta ja talonväestä. Hän huolehti siitä, että työt tehtiin ja talo tuotti. Hän huolehti työnjaosta ja myös oikeudenjaosta, jos tuli erimielisyyksiä. Hän piti huolta siitä, että jokaisella oli ruokaa ja lepoaikaa. Hänellä oli isännän valta, mutta hän oli myös vastuussa omalle isännälleen.

Uskollinen ja viisas taloudenhoitaja toimi isäntänsä tavoin. Sen sijaan vastuuton palvelija käytti valtaansa väärin ja vastoin isäntänsä periaatteita. Hän vähät välitti oikeudenmukaisuudesta ja muiden palvelijoiden hyvinvoinnista. Hän laiminlöi tehtävänsä taloudenhoitajana ja keskittyi omaan hyvinvointiinsa. Hän kuvitteli pääsevänsä valtaan liittyvästä vastuusta. Mutta niin ei tapahtunut, vaan hän sai ansaitsemansa rangaistuksen väärinkäytöksistään.

Jeesuksen viesti kuulijoilleen on selvä: Jokainen on vastuussa siitä mitä on saanut. "Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan."

Tänään me kuulemme nämä Jeesuksen sanat. Virke herättää levottomuutta. Olen saanut paljon. Olenko luottamuksen arvoinen? Hoidanko Jumalan minulle osoittamaa tehtävää uskollisesti? Käytänkö Jumalan antamia lahjoja oikein ja vastuullisesti? Eihän meillä loppujen lopuksi ole mitään sellaista, mikä ei olisi Jumalalle kuuluvaa ja Jumalalta saatua. Vertauksen taloudenhoitajakaan ei itse omistanut mitään, vaan kaikki oli isännän omaisuutta.

Raamatun alkulehdillä kerrotaan, kuinka Jumala asetti ihmisen pitämään huolta luomakunnastaan. Me olemme Jumalan taloudenhoitajia hänen luomakunnassaan. Luonto on Jumalan lahja. Miten olemme sitä hoitaneet? Miten olemme pitäneet siitä huolta, millaisessa kunnossa annamme maapallon ja tämän maan lapsillemme? Jos hoidamme vastuuttomasti Jumalan luomakuntaa, me varastamme tulevaisuuden koko ihmiskunnalta.

Entä kotiseutumme? Olemmeko kantaneet vastuumme kotiseutumme hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta? Paljon helpompaa on ajaa omia etujaan ja tyytyä arvostelemaan muiden tekoja. Kotiseutupäivillä on syytä erityisesti painottaa, kuinka tärkeää on vaikuttaa ja toimia oman kotiseudun hyväksi. Se on Jumalan lahjojen vastuullista hoitamista.

Jumalan lahjoihin kuuluvat myös toiset ihmiset, lähimmäiset. Miten olemme kantaneet vastuumme heistä, lähellä ja kaukana? Lähimmäisenrakkaus on ihmisyyden mittari. Meidät on tarkoitettu elämään toistemme yhteydessä. Miten olemme tämän tehtävän hoitaneet? Erityisesti kaikkein lähimmät ihmiset, perhe ja suku, ovat suurta Jumalan lahjaa. Miten olemme toimineet perheen ja suvun keskellä?

Me tarvitsemme toisiamme. Siksi meidän on tultava toistemme kanssa toimeen, autettava ja tuettava toisiamme. Vain lähimmäisen asemaan asettumalla ja toisen huomioon ottamalla voi syntyä kestävää yhteiselämää. Jos toimimme lähimmäisiämme kohtaan holtittoman palvelijan tavoin, viemme toiselta ihmiseltä hänelle kuuluvia Jumalan lahjoja. Lähimmäisenrakkaudelle ei ole vaihtoehtoja, jos aiomme rakentaa elämämme kestävälle perustalle, niin yksilöinä, yhteisönä kuin ihmiskuntana.

Jumalan lahjaa on elämä itse, myös oma elämämme ja olemassaolomme. Me kuulumme Jumalalle. Siksi valinnoistamme ja ratkaisuistamme, koko elämästämme, meidän on vastattava hänelle. Olemmeko käyttäneet elämämme Jumalan tahdon mukaisesti? Vai laiminlyömmekö fyysistä, henkistä ja hengellistä hyvinvointiamme? Niin tehdessämme rikomme itse elämää ja sen antajaa vastaan.

Hyvät seurakuntalaiset. Tänään Jeesus opettaa uskollisuutta Jumalan lahjojen hoitamisessa. Jokainen on vastuussa siitä mitä on saanut. Viisaan ja uskollisen taloudenhoitajan on tehtävä kaikessa niin kuin isäntä on ilmoittanut tahtovansa. Jeesus on ilmoittanut meille, miten hän tahtoo meidän elävän. Meidän on hoidettava vastuullisesti saamamme lahjat.

Olennaista ei ole, kuinka suuria, hienoja ja näkyviä tehtäviä olemme saaneet. Tärkeintä on, olemmeko olleet tehtävän hoitamisessa uskollisia ja vastuullisia. Sinänsä mikään tehtävä ei ole toista arvokkaampi tai tärkeämpi. Kaikissa tehtävissä voi palvella Jumalaa ja lähimmäistä. Tehtävän hoitamisessa asenne ratkaisee. Arkinen ja ulkonaisesti vähäpätöiseltä tuntuva tehtäväkin saa syvemmän, hengellisen merkityksen, kun työ tehdään Herralle Jeesukselle. Apostoli Paavali kehottaa: "Tehkää työnne auliisti, niin kuin palvelisitte Herraa, ettekä ihmisiä." (Ef. 6:7) "Kaikki minkä teette, tehkää rakastavin mielin!" (1. Kor. 16:14)

Mutta entä jos löydämmekin itsemme kaiken tämän jälkeen kelvottoman palvelijan roolista? Emme olekaan hoitaneet meille annettuja lahjoja uskollisesti ja vastuullisesti? Olemmeko siis ansainneet kelvottoman palvelijan rangaistuksen?

Kyllä, olemme ansainneet sen rangaistuksen, jonka vastuuttomasti toimiva saa. Jeesuksen sanat ovat kovat:"Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan."

Kristinuskon ydinsanoma ei onneksi kuitenkaan ole siinä, että vastuuton saa rangaistuksen. Tämän pyhäpäivän Uuden testamentin kirjeteksti on Heprealaiskirjeen kymmenennestä luvusta (Hepr. 10:19-25). Siinä sanotaan: "meillä on siis täysi oikeus astua sisälle kaikkeinpyhimpään, koska Jeesus on uhrannut verensä ja näin avannut meille uuden, elämään vievän tien …"

Jeesuksen uhrikuolema on Jumalan lahjoista tärkein ja merkittävin. Vanhassa hengellisessä laulussa se ilmaistaan näin: "Golgatan veressä voima on, voima niin siunattu, verraton. Pyhässä veressä Jeesuksen voima on suuri ja ihmeellinen." Kristuksen veri on viesti Jumalan suurimmasta lahjasta meille. Se lahja on syntien anteeksiantaminen. Rakkaudessaan meitä syntisiä kohtaan Jumala on sen antanut meille. Kyse on siitä, josta äsken mainitsemassani laulussa lauletaan: "Veri voi puhdistaa syntisen, veri voi uudistaa jokaisen."

Kun tulet ehtoolliselle, saat kuulla: "Jeesuksen Kristuksen veri, sinun puolestasi vuodatettu." Sen rohkaisemana, armon ja anteeksiantamuksen varassa saat jatkaa elämääsi kristittynä hoitaen niitä lahjoja, jotka olet Jumalalta saanut.

Seppo Häkkinen