Fariseusten joukossa oli Nikodemos-niminen mies, juutalaisten neuvoston jäsen. Hän tuli yöllä Jeesuksen luo ja sanoi: "Rabbi, me tiedämme, että sinä olet Jumalan lähettämä opettaja. Ei kukaan pysty tekemään sellaisia tunnustekoja kuin sinä, ellei Jumala ole hänen kanssaan." Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa." Nikodemos kysyi: "Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?"Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: 'Teidän täytyy syntyä uudesti.' Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.""Miten tämä kaikki on mahdollista?" Nikodemos kysyi.Jeesus vastasi:"Etkö sinä, Israelin opettaja, ymmärrä sitä?Totisesti, totisesti: me puhumme mitä tiedämme ja todistamme siitä mitä olemme nähneet, mutta te ette ota vastaan meidän todistustamme. Jos te ette usko, kun puhun teille tämän maailman asioista, kuinka voisitte uskoa, kun puhun taivaallisista! Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika.Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän." (Joh. 3:1-15)

Tämän juhlapäivän evankeliumiteksti kertoo Jeesuksen ja Nikodemoksen kohtaamisesta. Nikodemos oli juutalaisten neuvoston jäsen. Neuvosto oli tuohon aikaan juutalaisten korkein kansallinen hallintoelin. Se käytti päätösvaltaa sekä hengellisissä että maallisissa asioissa. Neuvostoon kuului 71 jäsentä, jotka edustivat kolmea eri ryhmää: ylipappeja, kirjanoppineita ja vanhimpia eli merkittävimpien heimojen ja sukujen päämiehiä. Nikodemos kuului kirjanoppineiden ryhmään. Hän oli uskonnon asiantuntija ja opettaja. Hän kuului fariseusten puolueeseen.

Nikodemos oli oppinut mies, joka oli avoin myös uusille asioille. Hän oli kuullut Jeesuksesta ja hänen tunnusteoistaan, varmaan nähnytkin hänet ja kuullut hänen puheitaan. Jeesus oli alkanut kiinnostaa häntä. Jeesus kiinnosti monia muitakin juutalaisten johtohenkilöitä. He näkivät hänessä vaarallisen kansanvillitsijän ja uskonnon vastustajan. Mutta Nikodemoksen mielenkiinto oli toisenlaista. Hän uskoi, että Jeesus oli Jumalan lähettämä. Tästä todistivat Jeesuksen teot, jollaisia kukaan ei voisi tehdä, ellei Jumala olisi hänen kanssaan. Nikodemos halusi tutustua Jeesukseen lähemmin. Olisi varmasti herättänyt huomiota, jos hän olisi avoimesti päiväsaikaan hakeutunut Jeesuksen seuraan. Siksi hän tuli yöllä, kun silminnäkijöistä ei ollut pelkoa.

Oppineena rabbina – opettajana – Nikodemos tiesi hyvin, että tässä elämässä pitää selvittää yksi kysymys ennen kaikkea muuta: Mitä minun pitää tehdä saadakseni ikuisen elämän? Siihen Jeesus vastaa keskustelussaan Nikodemoksen kanssa.

Juutalaiset, Nikodemos mukaan luettuna, pitivät itsestäänselvyytenä kysymyksen muotoilua: Mitä minun pitää tehdä saadakseni ikuisen elämän? Kyse on siis minusta, minun teoistani, valinnoistani ja ratkaisuistani. Nyt puhutaan jostakin sellaisesta, jota minä voin tehdä, jos vain tahdon.

Jeesus sanoo, että juuri tässä piilee suuri erehdys. Tarvitaan jotain aivan muuta, jotain aivan kokonaan uutta, sellaista jota vain Jumala voi meille antaa. Jeesus sanoo: "Jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa." Aiheellisesti Nikodemos hämmästelee: kuinka kukaan voi enää toistamiseen syntyä? Evankeliumissa on tällä kohtaa sanaleikki. Kreikan kielessä on tässä vain yksi sana, joka tarkoittaa kahta asiaa: uudestaan ja ylhäältä. Suomennokseen on valittu varmuuden vuoksi molemmat. Nikodemoksen hämmästelyyn Jeesus vastaa selittämällä tarkoittavansa syntymistä Pyhästä Hengestä.

Vain Jumalan Hengestä syntynyt voi päästä Jumalan valtakuntaan. Vain Henki voi antaa ihmiselle sellaista, mitä hänellä ei luonnostaan ole. Ihmisellä ei ole omassa itsessään sellaista henkeä, joka tekisi hänet osalliseksi ikuisesta elämästä. Hän on, kuten Jeesus sanoo, "lihasta syntynyt" eli ajallinen, kuolevainen ja katoavainen. Vain Hengestä, uudesti ja ylhäältä syntyen hän voi päästä Jumalan valtakuntaan. Mikään, mitä olemme luonnollisessa syntymässämme saaneet, ei riitä tekemään meistä kristittyjä ja iankaikkisen elämän perillisiä.

Nikodemoksen ja Jeesuksen keskustelu kuulostaa monimutkaiselta. Siinä on monia tuttuja hengellisiä käsitteitä. Jeesus puhuu uudesti syntymisestä, ylhäältä syntymisestä, joka on välttämätön, jotta ihminen pääsisi näkemään Jumalan valtakunnan. Samoin hän puhuu vedestä ja Hengestä syntymisestä. Kaikki nämä ilmaisut viittaavat samaan asiaan: Kristityksi tuleminen on kuin uusi syntymä, jonka Jumala saa aikaan. Kristitty on syntynyt vedestä ja Hengestä, siis saanut Pyhän Hengen kasteen yhteydessä. Mutta yhtä tärkeää on se, että kristitty saa jatkuvasti syntyä Hengestä. Kristityn elämä on toistuvaa uutta alkua. Uskossa ei ole kysymys vain kerran tapahtuneesta uudesti syntymisestä, vaan siitä, että tämä uuden elämän alkamisen ihme tapahtuu aina uudelleen ja uudelleen.

Katekismuksemme ilmaisee tämän asian näin: "Kaste tekee meistä Kristuksen opetuslapsia ja kristillisen kirkon jäseniä. Vaikka olemme syntymästämme saakka ihmiskunnan yhteisen syyllisyyden alaisia, kasteessa meille annetaan kaikki anteeksi ja meidät puetaan Kristuksen puhtauteen. Pyhä Henki synnyttää meidät uudesti ja lahjoittaa meille uskon, jolla voimme tarttua kasteen lupauksiin." (kpl 35) "Kaste velvoittaa luottamaan yksin Kristukseen ja elämään hänen esimerkkinsä mukaisesti. Joudumme kuitenkin joka päivä tunnustamaan, että uuden ihmisen rinnalla meissä elää itsekäs, vanha ihminen, joka vetää meitä pois Jumalan luota. Kerran saatu kaste kantaa läpi koko elämän. Kasteen liitto on varma silloinkin, kun uskomme horjuu. Kun turvaamme kasteen armoon, meidän ei tarvitse omin voimin tehdä parannusta. Pyhä Henki kitkee meistä joka päivä itsekkyyttämme ja herättää meissä uutta uskoa ja rakkautta. Kaste antaa meille rohkeuden sekä elää että kuolla." (kpl 36)

Hyvät seurakuntalaiset. Tänään vietetään Lappeenrannan seurakunnassa juhlapäivää. Lokakuun 27. päivä 1908 senaatti päätti erottaa Lappeenrannan seurakunnan itsenäiseksi seurakunnaksi Lappeen seurakunnasta. Päätös toteutui 1.5.1913, siis vuosisata sitten. Ensimmäinen kirkkoherra saatiin vuotta myöhemmin, toukokuussa 1914. Oma kirkko vihittiin käyttöön elokuussa 1924.

Sadan vuoden ajan on Lappeenrannan seurakunnassa tehty työtä Jumalan valtakunnan leviämiseksi. Täällä on julistettu evankeliumia, toimitettu kasteita ja jaettu ehtoollista, pidetty rippikouluja, tehty lapsi- ja nuorisotyötä, harjoitettu diakoniaa ja lähetystyötä. Listaa voisi jatkaa siitä, mitä kaikkea sadan vuoden aikana on seurakunnassa tapahtunut. Seurakunta on ollut monella tavalla läsnä tämän kaupungin elämässä sekä ihmisten juhlassa ja arjessa. Kaiken perimmäisenä tarkoituksena on se, mitä varten Nikodemos parituhatta vuotta sitten meni Jeesuksen luo. Miten perisin iankaikkisen elämän?

Nikodemoksen kohdalla Jumala teki uudestisynnyttävää työtä. Sitä hän on tehnyt ja tekee muidenkin kohdalla, yhä edelleen, myös täällä Lappeenrannassa. Hän synnyttää vedestä ja Hengestä. Hän ottaa meidät yhteyteensä pyhässä kasteessa, joka toimitetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Hän synnyttää meissä uskon. Se puolestaan saa aikaan rakkauden lähimmäistä kohtaan. Tätä tehtävää varten Lappeenrannan seurakuntaa tarvitaan.

Tänään juhlapäivänä on syytä kiitokseen. Kun luin Lappeenrannan seurakunnan viisikymmenvuotishistoriaa, panin merkille yhden asian. Pitkäaikaisen kirkkoherran Kaiku Kallion kirjoittamassa julkaisussa (Puoli vuosisataa. Lappeenrannan seurakunta 1913-1963. Kirjoittanut K. Kallio. 1964.) toistuu usein kiitollisuus. Se tulee esille eri yhteyksissä, on kyse sitten kirkon saamisesta, uskollisista luottamushenkilöistä ja työntekijöistä tai eri työaloista. Jumalanpalvelustilastoista hän kirjoittaa: "Mutta tällaiset tilastot ovat useassakin mielessä vaarallisia. Niitten varassa ei jumalanpalvelusten siunaus ole mitattavissa eikä kirjattavissa! Sen näkee vain seurakunnan Herra ja kokee se kirkkovieras, joka köyhänä ja nälkäisenä on tullut Sanan ääreen ja saanut ravinnokseen elämän leipää ja sielulleen virvoitusta läsnä olevan Vapahtajan lahjana. Näitä lahjoja emme voi tilastoida, mutta niistä pitää kyllä kiittää!" (s. 114) Tämä pitää yhä paikkansa. Siksi tänään Lappeenrannan seurakunnan satavuotisjuhlapäivänä kiitämme Jumalaa tästä seurakunnasta ja hänen siunauksestaan.

Seppo Häkkinen