Näin sanoo Herra:- Taivas on minun valtaistuimeni,maa on koroke minun jalkojeni alla.Millaisen talon te minulle rakentaisitte,millaisen asuinsijan?Kaiken tämän on minun käteni tehnyt,niin nämä ovat syntyneet,sanoo Herra.Köyhää minä katson, köyhää,hengeltään särkynyttä, sanani alla arkaa.(Jes. 66:1-2)

Akateeminen kulkue on saapunut juhlapaikalta kirkkoon. Näin Lappeenrannan teknillisen yliopiston tohtoripromootiossa liitytään vanhaan historialliseen jatkumoon. Maamme ensimmäisen yliopiston Turun Akatemian vihkiäisjuhlasta vuonna 1640 lähtien promootiojuhlallisuuksiin on kuulunut jumalanpalvelus. Se kertoo yliopiston ja kirkon pitkästä historiallisesta yhteydestä. Näiden kahden yhteisön vuorovaikutuksessa on muovautunut elämänmuotomme ja sivistyksemme pohja sekä käsityksemme maailmasta ja elämästä.

Promootiojumalanpalvelus ei ole ainoastaan historiallinen seremonia. Sillä on tätä syvempi sisältö. Sen viesti on vahva: tieteellä on tärkeä merkitys, mutta elämässä on muitakin ulottuvuuksia.

Tiedeyhteisölle itsenäinen tieteenharjoitus, riippumaton tutkimus, kriittisyys, vapaus ja totuuden etsintä ovat välttämättömiä lähtökohtia. Tänään te korkeimman akateemisen oppiarvon saaneet osoitatte, millaisia saavutuksia tieteellinen tutkimus tuottaa. Tohtorin hattu ja miekka jäävät merkeiksi onnistumisesta, ilosta ja saavutuksista. Samalla ne muistuttavat, että tohtori on kutsuttu vaalimaan ja edistämään länsimaisen sivistyksen yleviä arvoja: totuutta, hyvyyttä ja kauneutta. Tämä on aina ollut tieteen ja yliopiston tehtävä. Muutaman vuoden takaisessa yliopistolaissa todetaan yhä, että yliopistojen tehtävänä on kasvattaa palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Te tänään promovoidut tohtorit olette tutkimustyöllänne ja elämällenne olleet mukana itseänne suuremmassa tehtävässä. Tieteen saavutukset ovat huikeita. Jo yksin teidän tutkimuksenne kertovat siitä.

Tiedeyhteisö arvostaa itsenäisyyttä ja vapautta, tietoa ja älyä, kurinalaista metodiikkaa, loogista ajattelua ja päättelyä sekä johtopäätösten tekoa. Kun tiedeyhteisö tulee kirkkoon, se ilmaisee, ettei ihminen ole ainoastaan järkeä ja logiikkaa. Järki ei ole koko totuus. Tiede ei ole ainoa elämänalue. On olemassa todellisuus, joka ylittää rationaalisen päättelyn rajat, todellisuus, joka on ihmisen järjen ulottumattomissa.

Noin 2700 vuoden takaa profeetta Jesajan kirjassa Jumala kysyy: "Taivas on minun valtaistuimeni, maa on koroke minun jalkojeni alla. Millaisen talon te minulle rakentaisitte, millaisen asuinsijan?Ihmiselle heitetään haaste. On olemassa jotain – tai oikeastaan joku -, joka ylittää ihmisymmärryksen ja ihmisen mahdollisuuden rajat. Se on enemmän ja lujempaa kuin inhimillinen tieto ja ymmärrys ja niiden jatkuva muutos. Näkymä avautuu toisenlaiseen todellisuuteen, Jumalaan. Hän sanoo: "Kaiken tämän on minun käteni tehnyt, niin nämä ovat syntyneet."

Todellisuus on enemmän kuin inhimillinen maailma. Elämä on enemmän kuin tiede. Nobel-kirjailija Gabriel Garcia Marquez on todennut osuvasti: "Ainoa, minkä tiedän ilman pienintäkään epäilystä on, että todellisuus ei pääty tomaatin hintoihin." Aitoon tieteeseen kuuluu tietoisuus siitä, että tiede ei selitä kaikkea. Todellisuus on suurempi kuin minkä ihminen kykenee selittämään. Nöyrälle epäilylle tulee aina olla tilaa.

Jumalanpalveluksessa katsotaan elämää tästä todellisuudesta käsin. Kun luotu on Luojansa edessä, hän voi nähdä elämän lahjana ja täynnä mahdollisuuksia, mutta hän näkee myös oman rajallisuutensa. Tiede ja usko ovat tässä merkittävän samankaltaisia. Aito usko ja rehellinen tiede suhtautuvat kohteeseensa samalla tavalla, kunnioituksella. Kumpikin tietää olevansa tekemisissä meitä ihmisiä suuremman todellisuuden kanssa. Sitä todellisuutta ei oteta omiin käsiin, vaan sen edessä pysähdytään kysellen, ihmetellen ja tutkien. Merkittävimmät tutkijat ja tunnetuimmat kristityt ovat usein olleet nöyriä ihmisiä.

Ihmisen paradoksi on siinä, että elämä on meidän kädessämme – eikä kuitenkaan ole. Monessa asiassa olemme tohtoreita ja korkeasti oppineita. Erityisesti tänään on syytä iloita siitä. Samalla me kaikki olemme kuitenkin vasta aloittelijoita, fukseja ja noviiseja. Elämä tuo eteen kysymyksiä, joihin vastaaminen ei onnistu tieteenteon välineillä. Elämän suurimpiin ja vaikeimpiin kysymyksiin ei löydykään vastausta kateederilta tai kirjastoista, tietokoneiden äärestä tai laboratorioista. Jokaiselle tulee hetkiä, jolloin oma taito hallita elämää osoittautuu keskeneräiseksi. Mikä ja kuka minä olen, mistä tulen ja minne menen? Mistä saan voiman elää oikein ja tehdä hyvää? Miten ja minkä avulla jaksan elää, erityisesti kärsimyksen ja kuoleman äärellä?

Tällaisiin hetkiin kuulemme Jesajan kirjasta Jumalan lupauksen: "Köyhää minä katson, köyhää,hengeltään särkynyttä, sanani alla arkaa."Tämä on lupaus armosta. Se on rakkautta, jota ei ansaita opintosuorituksilla, arvosanoilla tai tutkinnoilla. Se on Jumalan huolenpitoa, joka kohdistuu niin fuksiin kuin tohtoriin, niin vasta-alkajaan kuin professoriin pelkästä rakkaudesta, ilman omia ansioita.

Tieteen saralla ihmiset erottuvat toisistaan. Menestyvään tieteeseen kuuluu tinkimätön pyrkimys eteenpäin ja huipulle. Aito kilpailu sekä oman itsensä että toisten tutkijoiden kanssa on välttämätön edellytys tieteellisen tiedon kasvulle. Mutta kilpailu on toisinaan myös kuluttavaa ja armotonta.

Jumalan edessä olemme kaikki samalla viivalla. Jumalan armon varassa ihminen löytää itsensä ja saa elämälleen mielen ja tarkoituksen. Siksi on tärkeää, että akateeminen juhlakulkue saapui promootioaktin jälkeen kirkkoon. Se viestii: Sinä olet arvokas ja tärkeä, et siksi, mitä olet tehnyt tai saavuttanut. Olet arvokas ja tärkeä siksi, että olet ihminen, jota Jumala rakastaa.

Seppo Häkkinen