Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus kulki muiden edellä. Opetuslapset olivat ymmällä, ja heidän perässään kulkevat ihmiset alkoivat pelätä. Silloin Jeesus kutsui taas luokseen kaksitoista opetuslastaan ja alkoi puhua heille siitä, mitä hänelle oli tapahtuva: "Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, ja nämä pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista."Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: "Opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen." "Mitä te haluatte minun tekevän?" kysyi Jeesus. He vastasivat: "Kun kirkkautesi tulee, anna meidän istua vierelläsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella." Jeesus sanoi heille: "Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?" "Voimme", he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: "Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. Mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille ne on tarkoitettu."Kun muut kymmenen kuulivat tästä, he suuttuivat Jaakobille ja Johannekselle. Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: "Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta."(Mark. 10:32-45)

Kiteellä on parhaillaan menossa piispantarkastus. Sen tarkoituksena on auttaa seurakuntaa ja teitä seurakuntalaisia uskomaan ja elämään Jumalan tahtomalla tavalla. Piispantarkastuksen juhlapäivän evankeliumiteksti antaa tähän kaksi tärkeää näkökohtaa. Siinä Jeesus opettaa seuraajiaan. Hänen seuraamisensa on ensinnä kohtalonyhteyttä Jeesukseen ja toiseksi toisten ihmisten palvelemista.

Tunnettu Intian lähetyssaarnaaja Stanley Jones kertoo eräässä kirjassaan pyhistä miehistä, bramiineista, jotka olivat matkalla pyhiinvaelluspaikkaan. Matkalla he alkoivat väitellä siitä, kuka heistä olisi pyhin. Väittely kehittyi riidaksi, riita tappeluksi, jossa muutamia bramiineja lyötiin kuoliaaksi. Sitten pyhiinvaellus jatkui.

Evankeliumitekstissä on paljolti samanlainen tilanne. Oikeastaan siinäkin on kyse pyhiinvaellusmatkasta: Jeesuksen kärsimystiestä. Tällä matkalla Jeesuksen opetuslapset pohtivat, kuka heistä olisi suurin. He alkoivat jopa varata itselleen parhaimpia paikkoja Jumalan valtakunnassa. Kaksi opetuslasta, Jaakob ja Johannes, lähestyi Jeesusta. "Opettaja, meillä olisi pyyntö. Suostuthan siihen?" Jeesusta suostutellaan. Opetuslasten keskellä nousi paine parhaista paikoista. Ensimmäisille sijoille oli tungosta.

Päähenkilön oikealla ja vasemmalla puolella olivat seuraavaksi tärkeimpien henkilöiden paikat. Näille paikoille Jaakob ja Johannes halusivat. He olivat todennäköisesti varakkaan kalastajan etuoikeutettuun ja "parempaan elämään" tottuneita poikia. He olivat ilmeisesti saaneet elämässään sen, mitä olivat halunneet. Nyt he olivat kulkeneet pari kolme vuotta Jeesuksen seurassa. Tuli aika varmistaa myös tulevaisuus ja omat etusijansa ennen muita.

Tilanne paljastaa, että Jeesus ei kerää seuraajikseen mallikelpoisia, uskossa ja luotettavuudessa vahvoja ihmisiä. Jeesuksen vierelle kelpaavat tavalliset ihmiset tai jopa "pölvästeistä suurimmat", kuten Kotkan lääninrovasti Jari Pennanen on todennut. Hänen mukaansa "ei Jeesus vertaistaan joukkoa ympärilleen ole koskaan kerännyt. Enemmän hän on mielistynyt tällaisiin syntisreppanoihin, joiden tekemiset ja jutut ovat nyt vähän mitä on."

Tällaiselle joukolle, siis samalla meille, Jeesus opettaa seuraamisestaan. Se merkitsee ensinnä kohtalonyhteyttä Jeesuksen kanssa. "Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?",Jeesus kysyi Jaakobilta ja Johannekselta. Tässä ei tarkoiteta kasteen ja ehtoollisen sakramentteja. Sanat maljasta ja kasteesta kuvasivat Jeesuksen tulevaa kohtaloa, hänen kärsimystään ja kuolemaansa. Se joka haluaa jakaa hänen tulevan kunniansa, on jaettava myös hänen kärsimyksensä.

Jaakob ja Johannes joutuivat elämässään kohtaamaan lupauksensa seuraukset. Herodes otatti Jaakobin ja mestautti hänet miekalla. Johannes joutui perimätiedon mukaan keisari Domitianuksen toimeenpaneman vainon aikana pakkotyöleirille Patmoksen kalkkikivilouhoksille.

Jeesuksen seuraaminen merkitsee suostumista myös kärsimykseen, jopa vainoihin Kristuksen tähden. Tämä on todellisuutta tälläkin hetkellä eri puolilla maailmaa.

Kristinuskon kaksituhatvuotisen historian aikana arviolta 70 miljoonaa kristittyä on menettänyt henkensä uskonsa takia. Pahin vuosisata on ollut 1900-luku, jolloin yli 45 miljoonaa kristittyä on surmattu uskonsa tähden. Länsimaissa olemme saaneet tottua poliittiseen ja uskonnolliseen vapauteen. Meistä voi olla uskomatonta kuulla, että nyt 2000-luvulla on maita, joissa vainotaan paikallisia kristittyjä. Nykyisin noin 70 % kristillisistä seurakunnista elää länsimaiden ulkopuolella maissa, joissa on heikko tai olematon uskonnonvapaus ja huono ihmisoikeustilanne.

Paikallisten kristittyjen asema näissä maissa saa valitettavan vähän huomiota länsimaidenkaan medioissa. Vakaumukselliset kristityt ovat silmätikkuina, olipa kysymys ateistisesta kommunismista, jyrkän oikeistolaisesta hallinnosta, ääri-islamilaisesta, nationalisesta buddhalaisesta tai hindulaisesta yhteiskunnasta. Nykyään arviolta 200 miljoonaa kristittyä kärsii jonkinasteisesta vainosta. Vuosittain 170 000 – 250 000 kristittyä kohtaa marttyyrikuoleman uskonsa tähden. Kannammeko me vastuumme näistä kärsivistä sisaristamme ja veljistämme? Kuka muistaa ja auttaa heitä? Kuka puhuu ja toimii heidän puolestaan?

Jeesuksen seuraaminen voi johtaa vaikeuksiin myös Suomessa. Yleinen asennoituminen on muuttunut aiempaa kielteisemmäksi uskontoja kohtaan. Uskon tunnustaminen ei ole helppoa, siitä voi aiheutua pilkkaa ja syrjimistä. Kristinuskon arvojen mukaan elävä saa helposti epäilyttävän leiman. Leimakirveet heiluvat jopa kirkon sisällä.

Tänään Jeesus opettaa, että hänen seuraamisensa on kohtalonyhteyttä hänen kanssaan. Jumalan valtakunnan ensimmäiset paikat voivat olla tuskallisia istuttavia, joskus jopa kidutuspenkkejä. Jeesuksen seuraaminen on osallisuutta hänen kärsimykseensä.

Toiseksi Jeesuksen seuraaminen merkitsee palvelemista. Sen, joka tahtoo olla suuri Jumalan valtakunnassa, on oltava kaikkien palvelija. Jeesus asettaa itsensä esikuvaksi:"Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta."

Jeesus osoitti, että ainoa todellinen suuruuden tie on palvelevan rakkauden tie. Tämä viitoitti ensimmäisten kristittyjen elämää. Lähimmäisenrakkaudella ja diakonialla on ollut varsin suuri merkitys kristillisen kirkon kasvulle toisella ja kolmannella vuosisadalla. Tärkeä tekijä kristinuskon voittokulussa oli kristittyjen uhrautuva sairaanhoito. Roomalaisen yhteiskunnan perusteita järkytti toisen vuosisadan jälkipuoliskolla ja kolmannen puolivälissä kaksi suurta tautiepidemiaa. Tarttuviin tauteihin sairastuneita hoitaessaan – ilmeisesti kyse oli ensin isorokosta ja sitten tuhkarokosta – kristityt paitsi lisäsivät suosiotaan myös omaa osuuttaan väestöstä. Usko näkyi rakkaudentekoina sairaita, kärsiviä, muukalaisia ja muita hyljeksittyjä kohtaan.

Ensimmäiset kristityt ymmärsivät, että kirkko on olemassa toisia varten. Usko ja rakkaus kuuluvat aina yhteen. Vieraanvaraisuus on kristillinen hyve. Palveleminen on kristityn tuntomerkki. Tämä on meidänkin tarpeen muistaa. Jos ihmiset kokevat kirkon myötäeläväksi, todella auttavaksi eikä vain puhuvaksi, ihmisen puolella olevaksi, heistä ja heidän asioistaan kiinnostuneeksi, sellaiseen yhteisöön he haluavat kuulua ja sitoutua.

Tänään Jeesus opettaa, mistä hänen seuraajansa tulee tuntea: ei eturivien varaamisesta, vaan palvelumielestä. Suurin on se, joka palvelee. Ei ole mitään suurempaa kuin lähimmäisen palveleminen.

Hyvät seurakuntalaiset. Tänään on laskiaissunnuntai. Ensi keskiviikosta, niin sanotusta tuhkakeskiviikosta, alkaa pääsiäiseen johtava paastonaika. Sen tarkoituksena on raivata tilaa olennaiselle. Paastonaika ohjaa rukoukseen, Raamatun tutkisteluun ja Jumalan kohtaamiseen. Se kutsuu sekä seuraamaan Jeesuksen kärsimystietä että palvelemaan lähimmäistä ja koko luomakuntaa. Tästä Jeesus meitä tänään muistuttaa. Hänen seuraamisensa on yhteyttä Jeesukseen ja ihmisten palvelemista. Siihen meitä kaikkia ja koko Kiteen seurakuntaa kutsutaan.

Seppo Häkkinen