Muuan mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: "Opettaja, sano veljelleni, että hän suostuisi perinnönjakoon." "Mitä?" kysyi Jeesus. "Onko minut pantu teidän tuomariksenne tai jakomieheksenne?" Hän sanoi heille kaikille: "Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa." Ja hän esitti heille vertauksen: "Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon. Hän mietti itsekseen: 'Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään.' Hän päätti: 'Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!' Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut – kenelle se joutuu?' Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona." (Luuk. 12:13-21)

Laihian kirkossa jumalanpalveluksen jälkeen suntio ja kappalainen laskivat kolehtia. Kolehtihaavit tyhjennettiin sakastin pöydälle. Silloin suntio totesi: ”Taitaa olla taas napin hinta kallistunut, kun on pennejäkin haavissa!”

Tämä ja lukemattomat muut samankaltaiset vitsit sisältävät totuuden siemenen. Rahalla, tavaralla ja omaisuudella on tärkeä merkitys ihmisen elämässä. Tämä tulee esille monissa yhteyksissä: elämän perustarpeiden hankinnoissa, laskujen eräpäivissä, lainojen koroissa, työehtoneuvotteluissa ja perinnönjaossa. Usein asioista voidaan sopia sovussa. Toisinaan rahasta ja omaisuudesta sekä niiden oikeasta jakamisesta tulee kiista.

Evankeliumitekstin lähtökohtana on perinnönjakoa koskeva riita. Jeesusta pyydettiin komentamaan haluton veli suostumaan pesänselvitykseen. Raamatun opetusten ajattomuus tulee evankeliumin tapahtumissa hyvin esille: perinnönjako saattaa tänäkin päivänä muodostua sisarusten välisiä suhteita koettelevaksi tapahtumaksi.

Vanha testamentti antoi joitakin perinnönjakoa koskevia ohjeita (esim. 4 Moos. 27:8-11, 5 Moos. 21:17). Vanhin veli sai juutalaisen oikeuskäytännön mukaan kaksinkertaisen perinnön, koska hänen piti elättää äiti ja naimattomat sisaret. Ellei isä ollut eläessään jakanut omaisuuttaan, syntyi helposti erimielisyyksiä. Epäselvissä tapauksissa juutalaiset rabbit ratkaisivat usein perintöriidat. Tähän tehtävään Jeesusta nyt pyydettiin. Jeesus ei kuitenkaan siihen suostunut, vaan saa aiheen varoittaa kuulijoitaan ahneudesta.

Jeesus sanoo:"Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta."Raamattu puhuu selvin sanoin ahneudesta. Se on synti. Ahneus on epäjumalanpalvelusta. Se tulisi haudata siinä missä siveettömyys ja pahat halutkin (1 Kor. 5:10-11, Kol. 3:5). Erityisesti Raamattu varoittaa rahan ahnehtimisesta. Rahan himo on kaiken pahan alkujuuri (1 Tim. 6:10).

Ahneudesta varoittamiseen liittyy Jeesuksen esimerkkikertomus rikkaasta miehestä, joka sai maastaan hyvän sadon. Maanviljelijän ainoana huolena oli se, mihin hän saisi sadon mahtumaan. Hänen mieleensä ei tullut jakaa omastaan tarvitseville. Niinpä hän rakensi suuremmat aitat entisten tilalle. Ihmisellä on luontainen taipumus unohtaa Jumala ja lähimmäinen, ja ajatella vain omaa itseään. Omaisuudesta tulee helposti epäjumala, jota tavoitellaan ja jonka varaan elämä rakennetaan. Antaahan raha monia mahdollisuuksia, joten ei ole ihme, että se luo myös väärää turvallisuuden tunnetta.

Raha antaa myös mahdollisuuden nauttia elämästä. Jeesuksen vertauksen miehen elämänfilosofia on yhtä ajaton kuin perintöriidat.”Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!”Eikö tämä ole yleinen elämänasenne? Luulenpa, että meissäkin elää haave saada vaihtaa vapaalle ja nauttia elämästä.

Jeesuksen vertauksessa Jumala sanoo miehelle:"Sinä hullu!"Jeesus ei sanonut, että on väärin olla rikas. Rikas mies ei ollut epärehellinen, vaan ahkera ja tuloksellinen työssään. Hänen varakkuudessaan sinänsä ei ollut mitään moitittavaa tai väärää. Kuitenkin hän oli mieletön, hullu. Miksi?

Mies kuolee yllättäen. Silloin paljastuu se, että elämä sen enempää kuin ajalliset aarteetkaan eivät ole pysyviä. Ne voidaan ottaa pois milloin tahansa. Siksi niiden varaan ei tule elämäänsä ja tulevaisuuttaan rakentaa. Tässä oli rikkaan miehen hulluus. Hänen aarteensa oli katoavaa. Häneltä puuttui se aarre, joka ei katoa, aarre Jumalan luona.Aarteiden kerääminen maan päälle on suurin virhe, jonka ihminen voi tehdä. Mitään ei jää jäljelle, kun lähdön aika tulee.

Hyvät työtoverit. Meille kirkon työntekijöille tällä evankeliumitekstillä on tärkeä viesti. Jeesus haluaa varoittaa meitä ahneuden synnistä ja opettaa, mikä on tärkeintä elämässä. Tuskin me olemme sen kummempia kuin ihmiset yleensä. Tosin kansanperinteen valossa meistä papeista voi saada toisenlaisen kuvan. ”Pohjaton on papin säkki, mutta rouvan säkissä ei oo laitojakaan”, sanotaan Kangasalla. ”Pussiinsa pappi saarnaa”, todetaan puolestaan Alahärmässä. Mynämäellä on sanonta: ”Säkkiään päin pappikin puhuu.”

Vanhastaan kirkon työntekijöitä on neuvottu olemaan erityisen tarkkoja kolmella elämänalueella: Raha, seksuaalisuus ja alkoholi. Piispan näkökulmasta tämä näyttää olevan totta. Useimmat seurakuntien työntekijöitä koskevat ongelmat ja kantelut, joita onneksi on hyvin vähän, liittyvät viinaan, seksiin tai rahaan. Siksi tänään on meidän erityisen tarkkaan kuultava Jeesuksen kehotus.

Jeesus varoittaa meitä rikkaan miehen virheestä. Rikkaan miehen itsekkyys näkyi hänen käyttämästään sanasta: “minä”. Koko lyhyt kertomus hänestä on mitä itsekeskeisin. Rikas otti huomioon vain oman persoonansa ja vain tämän elämän. Siinä ei ollut sijaa Jumalalle eikä lähimmäiselle. Miehen suunnitelmat ulottuivat vuosia eteenpäin hänen viimeisenä elinpäivänään. Siinäkään ei ollut mitään väärää. Tulevaisuutta saa suunnitella ja siihen tulee varautua. Siitä on lupa haaveilla. Rikkaan erehdys oli Jumalan ja lähimmäisen sivuuttaminen.

Rikkaan mielettömyys oli sitä, että hän otti huomioon vain sen, mitä näki ja omisti. Ikuisuuteen hänen katseensa ei ulottunut. Kuoleman hetkellä mies oli yksinäinen ja köyhääkin köyhempi. Hänellä ei ollut ketään eikä mitään, kun hän astui Jumalan eteen. Hän oli unohtanut Jumalan ja lähimmäisen. Totta on Jeesuksen opetus: ”Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa.”

Meillä kirkon työntekijöillä on täysi syy pysähtyä pohtimaan sitä, mitä me todella tavoittelemme elämässämme. Kuinka helposti mekin etsimme tyydytystä tuon rikkaan maanviljelijän tavoin kaikesta luodusta Luojan sijaan. Ja silloin harhaudumme palvelemaan epäjumalaa.

Pohjimmiltaan kyse on siitä, kuka tai mikä on meidän Jumalamme. Selittäessään ensimmäistä käskyä Martti Luther toteaa Isossa katekismuksessa: ”Jumalaksi kutsutaan sitä, jolta tulee odottaa kaikkea hyvää ja johon on turvauduttava kaikessa hädässä. Jonkun Jumala on juuri se, mihin hän sydämen pohjasta luottaa ja uskoo.”

Luther sanoo, että maailman yleisin epäjumala on Mammona. Hän kirjoittaa: ”Moni ajattelee, että hänellä on Jumala ja kaikkea tarpeeksi, kun hänellä on rahaa ja omaisuutta. Hän luottaa siihen ja rehentelee sillä niin itsevarmana, ettei piittaa kenestäkään yhtään mitään. Huomaa: jumala hänellä onkin, nimeltään Mammona, toisin sanoen raha ja omaisuus. Siihen hän luottaa koko sydämestään, sehän onkin maailman yleisin epäjumala. Jolla on rahaa ja omaisuutta, tuntee olevansa turvassa. Hän on iloinen ja peloton aivan kuin istuisi keskellä paratiisia. Ja päinvastoin: joka ei omista mitään, se epäilee ja vaipuu epätoivoon aivan kuin ei tietäisi Jumalasta mitään. Todella vähän on niitä, jotka mammonaa omistamattakin ovat hyvällä mielin eivätkä sure ja valita. Tämmöinen on ihmisluonto hautaan asti.”

”Samalla tavalla on jumalansa silläkin, joka häikäilemättä luottaa suureen oppineisuuteensa, viisauteensa, valtaansa, sukulaisuussuhteisiinsa ja hyvään maineeseensa, ei kuitenkaan ainoa oikea Jumala. Tämänkin voit nähdä siitä, miten ylimielisiä, varmoja ja ylpeitä sitä ollaankaan tuollaisista onnen lahjoista, ja miten epätoivoisia, jos niitä ei ole tai jos ne menetetään. Siksi toistan vielä tämän kohdan oikean selityksen: se että ihmisellä on Jumala, merkitsee, että hänellä on jotakin, mihin hänen sydämensä täysin luottaa.”

Hyvät kirkonpalvelijat. Uskomalla Jumalaan ja elämällä hänen yhteydessään, asettamalla päämääräksi ja kaikkein tärkeimmäksi elämän perustaksi Jumalan ja lähimmäisen palvelemisen, voimme löytää kestävän tyydytyksen elämällemme. Silloin voimme kokea, ettei elämä mene hukkaan samalla, kun ruumis jo maatuu mullaksi tai muuttuu tuhkaksi. Silloin me olemme ymmärtäneet myös työmme painopisteen oikein. Tehtävämme on tässä kirkossa palvella Jumalaa ja lähimmäistä niillä lahjoilla ja niissä töissä, jotka meille on uskottu.

Seppo Häkkinen