Jeesus sanoi opetuslapsilleen:    "Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen."    Tuomas sanoi hänelle: "Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?" Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet." (Joh. 14: 1-7)

Kirkon edustajat ovat kokoontuneet jälleen Turkuun aloittamaan viikon työskentelyä. Kun olen tavannut teitä eri yhteyksissä, moni on kertonut olevansa huolissaan kirkostamme. Viime aikoina usea seurakuntalainen, työntekijä ja luottamushenkilö on ottanut yhteyttä piispaan ja sanonut olevansa levoton kirkon tulevaisuudesta. Samoin kirkollista lehdistöä seuratessani olen pannut merkille monia kirjoituksia, joissa ollaan murheellisia kirkkomme elämästä ja pelätään tulevaa.

Tänään kirkon Herra, Vapahtajamme Jeesus Kristus sanoo meille: "Älköön sydämenne olko levoton.” Edellisessä raamatunkäännöksessä sama kohta kuului: ”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen.” Molemmat ilmaukset ovat oikeastaan liian laimeita. Pikemminkin pitäisi puhua epätoivoon joutumisesta. ”Älkää vaipuko epätoivoon”, kuten raamatunkäännöskomitea aikoinaan ehdottikin. Näin me kirkon elämästä huolta kantavat ja päätöksiä tekevät kuulemme Jeesuksen sanovan: ”Älköön sydämenne olko levoton.” ”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen.” ”Älkää vaipuko epätoivoon.” Päinvastoin uskokaa Jumalaan ja hänen Poikaansa Jeesukseen.

Usko Jumalaan poistaa levottomuuden, murheen ja epätoivon. Ei kirkon tulevaisuus ole loppujen lopuksi meidän käsissämme, vaikka meidän tuleekin toimia ikään kuin kaikki riippuisi meistä. Tehtäväämme avautuu Jeesuksen sanoista kaksi merkittävää näköalaa.

I dag får vi som bär omsorg om kyrkans liv och beslutsfattande höra Jesus säga: ”Känn ingen oro.” Tvärtom, tro på Gud och hans Son Jesus Kristus. Tron på Gud fördriver oro, bedrövelse och uppgivenhet. Kyrkans framtid ligger sist och slutligen inte i våra händer, även om vi bör handla som om allting skulle bero på oss. Jesu ord öppnar två betydelsefulla perspektiv på vår uppgift.

Ensinnä Jumalan kodissa on monta huonetta ja asuinsijaa. Jokaiselle on siellä paikka. Jeesus on sen kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan valmistanut. Jumalan koti ei ole vain taivaassa, vaan se on jo täällä maan päällä. Kirkkorakennusta on sanottu vanhastaan Herran huoneeksi. Siellä missä Jumalan sanaa luetaan ja kuullaan, siellä tulee olla tilaa kaikille. Kirkkoa verrataan Uudessa testamentissa rakennukseen. Siellä on tilaa kaikille. Jokaiselle on siellä paikka.

Kirkko on avoin kaikille. Kirkossa on tilaa kaikille. Tämän periaatteen tulisi ohjata meidän toimintaamme, suunnitelmiamme ja ratkaisujamme. Kirkko ei ole koskaan ollut täydellisten yhteisö; onneksi, sillä sen vuoksi meilläkin on mahdollisuus olla sen jäseniä, jopa työntekijöitä ja luottamushenkilöitä. Erityisesti juuri uskossaan heikkoja, syntisiä ja vajavaisia, elämässään epäonnistuneita varten kirkko on olemassa. Jumalan kodissa on paikka jokaiselle, kirkko on avoin kaikille ja Jumalan rakkaus ulottuu kaikkialle. Lasten virren säe kuvaa tätä hyvin: ”… kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on.”

Kirkko on kasteeseen perustuva avoin armon yhteisö. Tästä meidän on huolehdittava, kun tehdään kirkon tulevaisuuden päätöksiä. ”Kirkko kaikille” on hyvä periaate kaikkeen kirkon elämään, ei vain vammaisohjelman nimeksi.

För det första finns det många rum i Guds hus. Det finns en plats för var och en. Det har Jesus sett till genom sin död och uppståndelse. Kyrkan är öppen för alla. Denna princip bör styra vår verksamhet, våra planer och våra avgöranden. Kyrkan har aldrig varit en fullkomlig gemenskap – lyckligtvis, för därför har också vi möjlighet att vara medlemmar och till och med anställda och förtroendevalda. Kyrkan finns till speciellt för dem som är svaga i tron, syndiga och bristfälliga, som har misslyckats i livet. I Guds hem finns en plats för alla, kyrkan är öppen för alla och Guds kärlek når överallt. Kyrkan är en öppen nådesgemenskap baserad på dopet.

Toiseksi Jeesuksen sanoista avautuu muistutus siitä, että kirkko ei ole avoin kaikelle. Kun Tuomas kysyi, miten Jumalan kotiin päästään, Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.”

Kirkko armon yhteisönä on avoin kaikille, mutta ei kaikelle. Tämä periaate on tullut entistä tärkeämmäksi moniuskontoiseksi ja monikulttuuriseksi muuttuvassa yhteiskunnassa. Yleisuskonnollisuus ja epämääräinen henkisyys ovat muotia. Ne ovat levinneet viime vuosina. Samalla ovat voimistuneet äänenpainot, joiden mukaan kaikki uskonnot johtavat samaan päämäärään. Kokemuksen tavoittelu nousee totuuden etsimisen tilalle, kun ei ole enää yhtä totuutta.

Helposti myös kirkkoon leviää houkutus olla moderni ja suuren yleisön hyväksymä. Uskonnollinen relativismi ja uskontopluralismi eivät ole vieraita. Yleisestä mielipiteestä tulee kirkossakin totuuden mittari, joka vaihtelee yhteiskunnallisen säätilan mukaan. Kiusauksena on taipua muovaamaan kristillinen sanoma tuotteeksi. Se kerää kyllä parhaimmillaan ympärilleen ihastuneita osallistujia, mutta kaventaa sanoman pelottavan ohueksi ja tekee kirkosta vain muun kulttuurin jatkeen.

Pohjimmiltaan kysymys on kirkon identiteetistä. Jumalan sana luo kirkon. Siksi kirkon olemus nousee sanasta. Kirkolla ei ole muuta erityistä ilmoitusta kuin mikä on Raamatussa annettu. Vain sen pohjalta kirkko voi julistaa ja opettaa. Ja tuo sana opettaa meille tänään Jeesuksen Kristuksen ainutlaatuisuudesta. Omalle tunnustukselleen uskollisena kirkkomme julistaa, että kirkko ei ole avoin kaikelle. On olemassa yksi totuus, Jeesus Kristus. Yhteys Jumalaan avautuu vain Kristuksen kautta. ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.”

För det andra påminner Jesu ord oss om att kyrkan inte är öppen för allt. När Tomas frågar hur man kommer till Gud svarar Jesus: ”Jag är vägen, sanningen och livet. Ingen kommer till Fadern utom genom mig.” Kyrkan som nådens gemenskap är öppen för alla, men inte för allt. Denna princip har blivit allt viktigare i vårt mångkulturella samhälle präglat av religiös pluralism. I grund och botten handlar det om kyrkans identitet. Kyrkan blir till genom Guds ord. Därför har kyrkans väsen sitt fäste i ordet. Kyrkan har ingen annan särskild uppenbarelse än den som getts oss i Bibeln och endast utgående från den kan kyrkan predika och undervisa. Ord lär oss idag att Jesus Kristus är unik. Trogen sin egen bekännelse förkunnar vår kyrka att kyrkan inte är öppen för allt. Det finns en enda sanning, Jesus Kristus. Gemenskapen med Gud står öppen bara genom Kristus.

Bästa kyrkomöteskolleger. Tron på Gud och på Jesus Kristus ger oss ett dubbelt perspektiv på vår uppgift som kyrka: Kyrkan är öppen för alla, men inte för allt. En andligt sett stark kyrka behöver inte be om ursäkt för sin existens. Den är medveten om sin identitet och sin kallelse. Den håller tydligt fram budskapet om Jesus. Samtidigt är den öppen för alla, för att ingen ska gå miste om Guds nåd.

Hyvät kirkon edustajat, työtoverit yhteisessä tehtävässä. Kirkon tulevaisuudesta huolehtiessamme ja murehtiessamme kuulemme Jeesuksen sanat: ”Älköön sydämenne olko levoton.” Usko Jumalaan ja Jeesukseen avaa tehtäväämme kirkossa kaksoisnäköalan: Kirkko on avoin kaikille, mutta ei kaikelle. Hengellisesti vahvan kirkon ei tarvitse pyydellä anteeksi olemassaoloaan. Se on tietoinen identiteetistään ja kutsumuksestaan. Se pitää selkeästi esillä sanomaa Jeesuksesta. Samalla se on avoin kaikille, jotta kukaan ei jäisi osattomaksi Jumalan armosta.

Seppo Häkkinen