Jeesus sanoi: "Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta. Myös te olette minun todistajiani, olettehan olleet kanssani alusta asti. Olen puhunut teille tämän, ettei uskonne koetuksissa sortuisi. Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle. Näin he tekevät, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua. Olen puhunut tämän teille siksi, että kun se aika tulee, te muistaisitte minun sanoneen tämän teille." (Joh. 15:26-16:4)

Keväällä 1940 teki piispa Aleksi Lehtonen aloitteen sodassa kaatuneitten muistopäivästä. Ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim antoi päivän vietosta käskyn 1.5.1940. Toukokuun kolmantena sunnuntaina (19.5.1940) seitsemänkymmentä vuotta sitten Lappeenrannassa vietettiin kaatuneitten muistopäivänä sankarihautajaisia. Juhlapäivän ohjelmassa oli kello yhdeksän kenttähartaus lentokentällä, kello kymmenen jumalanpalvelukset Lappeen ja Lappeenrannan kirkoissa sekä ortodoksisessa kirkossa. Niiden jälkeen iltapäivällä kello 13.30 toimitettiin kenttähautaus Lappeen seurakunnan vanhalla hautausmaalla. Illalla vietettiin vainajien muistojuhlaa maneesissa. Sankarihautajaisissa siunattiin 487 vainajaa. Paikalle oli kutsuttu noin tuhat omaista ja kutsuvierasta, osallistujia oli kaikkiaan kymmenisen tuhatta.

Tänään on kulunut seitsemän vuosikymmentä ensimmäisestä kaatuneitten muistopäivän vietosta. Tuntuu erikoiselta, että vietämme samalla paikalla ja lähes samalla ohjelmalla tänään sankarihautajaisia täällä Lappeenrannassa. Se kertoo syvällä tavalla siitä, ettei veljeä jätetä, ei edes hänen kuoltuaan vuosikymmeniä sitten. Tänään kunnioitamme sodissa kaatuneiden muistoa ja kiitämme siitä uhrista, jonka he antoivat maamme vapauden ja itsenäisyyden hyväksi.

Kirkkovuodessa tämä sunnuntai on kuudes sunnuntai pääsiäisestä. Kuulemamme Johanneksen evankeliumin katkelma on osa Jeesuksen jäähyväispuhetta. Hän piti sen oppilailleen vain vähän ennen kuolemaansa. Näin siitä tuli testamentti Jeesuksen seuraajille kaikkina aikoina. Jeesuksen opettamien asioiden on tarkoitus ohjata seurakuntaa ja kristittyjä. Hän tahtoo varustaa seuraajansa edessä olevia tapahtumia varten, kuten hän sanoo: ”…ettei teidän uskonne koetuksissa sortuisi”.

Jeesuksen testamenttiin sisältyy lupaus ja tehtävä. Ensinnä Jeesus lupaa seuraajilleen puolustajan. "Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta.” Uuden testamentin kielessä puolustaja (kreikan parakletos) merkitsee luokse tai avuksi kutsuttua, puolestapuhujaa, puolustajaa, auttajaa. Sana tarkoittaa tuonaikaisessa kirjallisuudessa henkilöä, joka toimii toisen hyväksi, siis jonkinlaista välittäjää. Se on myös pohjana sanalle, joka sitten myöhemmin on tullut tarkoittamaan oikeudessa toimivaa puolustusasianajajaa.Samaa parakletos-sanaa on käytetty myös antiikin urheiluelämässä. Kreikkalaisella Maraton-stadionilla järjestetyissä juoksukilpailuissa urheilijoilla saattoi olla avustajia, jotka jossain vaiheessa tulivat mukaan radalle innostamaan ja kirittämään urheilijaa ja valamaan tähän uutta uskoa. Henkilön tavoitteena oli auttaa juoksijaa selviytymään loppuun, maaliin asti. Tällaista henkilöä kutsuttiin parakletokseksi, avustajaksi, avuksi kutsutuksi. Yhä edelleen saatamme nähdä joskus maratonilla tai hiihtokilpailuissa reitin varrella henkilön, joka juoksee hetken kilpailijan vierellä kertoen tälle tilanteen ja rohkaisten pinnistämään loppuun asti. Näin uupumaisillaan oleva urheilija tällaisen henkilökohtaisen avustajan kautta voi saada uutta voimaa ja rohkeutta jaksaa maaliin saakka.

Jeesus lupaa seuraajilleen puolustajan. Hän tunsi ihmisen heikkouden ja uskon ohuuden. Uskomme on vaarassa sammua tai sortua vaikeuksien tullessa. Jeesus tiesi etukäteen, miten suuret vaikeudet tulivat alkuajan kristittyjen kohtaloksi: ei vain pilkkaa ja henkistä vastustusta, vaan vainot ja kuolema. Jeesus muistuttaa, että suurimmissakaan vaikeuksissa ei yksikään hänen seuraajansa ole yksin, vaan hänellä on auttaja, puolustaja, Pyhä Henki.

Kansamme ei olisi selvinnyt sotavuosista ilman uskoa Jumalaan. Erityisesti sitä tarvittiin silloin, kun rintamalta tuli viesti läheisen ihmisen, puolison, isän tai pojan kuolemasta. Kaatuneen vainajan kohdalla sota oli jo ohi. Mutta sotalesken ja –orvon elämässä sodan seuraukset ovat vaikuttaneet vuosikymmenien ajan. Kaatuneitten omaiset ovat kantaneet menetyksen taakkaa läpi elämän. Kymmenettuhannet sankarihaudat eri puolella maatamme ovat siitä näkyvänä merkkinä. Surun ja ikävän haavat sotaleskien ja sotaorpojen sydämissä muistuttavat sodan vuosista ja menetyksistä. Jokaisen vanhemman suomalaisen mielenpohjalla on muisto sodan aikaisesta ja sen jälkeisestä ahdistuksesta, epätietoisuudesta ja pelosta. Usko oli noissa tilanteissa koetteella. Suurimpien menetysten ja ahdistusten keskellä se saattoi sortuakin. Mutta silloinkin puolustaja, Pyhä Henki, auttoi ja kantoi, vaikkei itse jaksanut. Päivä kerrallaan selvittiin eteenpäin, aina tähän päivään saakka.

Toiseksi Jeesuksen testamentti sisältää tehtävän. ”Te olette minun todistajiani”, hän sanoo. Tämä suorastaan lakoninen toteamus on yhtäältä vapauttava, toisaalta vapisuttava totuus. Todistaminen ei merkitse sitä, että ”ahdistuneet ihmiset ahdistavat ahdistuneita ihmisiä ahdistavilla asioilla”. Kyse on siitä, että olen kävelevä uskontunnustus. Todistan Herrastani tekemisilläni ja tekemättä jättämisilläni, olemuksellani, teoillani, sanoillani, kaikella. Arkisen elämän keskellä näkyy uskoni ja siitä nousevat elämänarvoni. Ratkaisuissani ja valinnoissani tulee esille Jumalani. Todistaminen on suostumista elämään Jeesuksen esimerkin mukaisesti toisten palvelijana. Palveleminen on toisen huomioon ottamista, toisen auttamista, toisen ja yhteisen hyvän asettamista oman edun edelle, siis lähimmäisenrakkautta.

Tällaisella palvelijan asenteella on kansamme selvinnyt sotavuosista ja jälleenrakennuksen ajoista. Viime sodat jättivät jälkeensä noin 30 000 sotaleskeä, 50 000 sotaorpoa ja 100 000 kaatuneen vanhempaa sekä lukuisan joukon muita omaisia. Lähtökohdat olivat vaikeat. Mutta palvelijan mielellä on siitä selvitty. Yhteisvastuu on ollut yksilön etua edellä. Omasta on tingitty yhteiseksi hyväksi. Veljeä ei ole jätetty, naapuria on tuettu, hätää kärsivää lähimmäistä autettu. Yhteistyöllä on rakennettu hyvinvointia.

Kristuksen esimerkin mukaista palvelijan asennetta kansamme tarvitsee, jos se aikoo selvitä tulevaisuudesta. Itsekkyydestä, ahneudesta ja oman edun tavoittelusta on luovuttava. Tilalle on tultava koetellut arvot lähimmäisenrakkaudesta, yhteisvastuusta ja kohtuudesta.

Hyvät kirkkovieraat. Tänään kaatuneitten muistopäivänä me ajattelemme niitä, joiden elämä päättyi sodassa. Voimme kiitollisina nähdä, että heidän uhrinsa on antanut meille vapaan isänmaan. Me saamme täällä vapaassa maassa kokoontua yhteiseen jumalanpalvelukseen rukoilemaan ja kiittämään sekä pyytämään itsellemme ja läheisillemme, isänmaallemme ja koko ihmiskunnalle Jumalan siunausta.

Jeesuksen testamentti avaa meille tänään rohkaisevan näköalan tulevaisuuteen. Hänen seuraajansa eivät ole vaikeimmassakaan tilanteessa yksin, vaan heillä on auttaja, puolustaja, Pyhä Henki. Samalla Jeesuksen testamentti antaa meille tehtävän olla hänen todistajansa. Se merkitsee elämistä Jumalaan uskoen ja lähimmäistä rakastaen.

Seppo Häkkinen