Jeesus lähti Galileanjärven eli Tiberiaanjärven toiselle puolen. Häntä seurasi suuri väkijoukko, sillä ihmiset olivat nähneet tunnusteot, joita hän teki parantamalla sairaita. Jeesus nousi vuorenrinteelle ja asettui opetuslapsineen sinne istumaan. Juutalaisten pääsiäisjuhla oli lähellä.Jeesus kohotti katseensa ja näki, että suuri ihmisjoukko oli tulossa. Hän kysyi Filippukselta: "Mistä voisimme ostaa leipää, että he saisivat syödäkseen?" Tämän hän sanoi koetellakseen Filippusta, sillä hän tiesi kyllä, mitä tekisi. Filippus vastasi: "Kahdensadan denaarin leivistä ei riittäisi heille edes pientä palaa kullekin." Silloin eräs opetuslapsi, Simon Pietarin veli Andreas, sanoi Jeesukselle: "Täällä on poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Mutta miten ne riittäisivät noin suurelle joukolle?"Jeesus sanoi: "Käskekää kaikkien asettua istumaan." Rinteellä kasvoi rehevä nurmi, ja ihmiset istuutuivat maahan. Paikalla oli noin viisituhatta miestä. Jeesus otti leivät, kiitti Jumalaa ja jakoi leivät syömään asettuneille. Samoin hän jakoi kalat, ja kaikki saivat niin paljon kuin halusivat. Kun kaikki olivat kylläisiä, Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Kerätkää tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään menisi hukkaan." He tekivät niin, ja viidestä ohraleivästä kertyi vielä kaksitoista täyttä korillista palasia, jotka olivat jääneet syömättä.Kun ihmiset näkivät, minkä tunnusteon Jeesus teki, he sanoivat: "Tämä on todella se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan." Mutta Jeesus tiesi, että ihmiset aikoivat väkisin tehdä hänestä kuninkaan, ja siksi hän vetäytyi taas vuorelle. Hän meni sinne yksin. (Joh. 6:1-15)

"Kirkot käyvät kalliiksi." Tällainen uutisotsikko oli viime sunnuntaina Helsingin Sanomissa (3.3.2013). Artikkeli kertoi siitä, kuinka kalliiksi kirkkorakennusten ylläpito tulee seurakunnille. Yhtenä esimerkkinä kirjoituksessa oli Joutsan naapurista Korpilahden alueseurakunnan kirkko. Sen lämmityskulut vuodessa ovat noin 35 000 euroa. Lehden otsikko sopii hyvin myös Joutsan seurakuntaan. Viiden kirkon ylläpitoon tarvitaan paljon varoja. "Kirkot käyvät kalliiksi." Tosin se ei taida olla täällä Joutsassa mikään uusi asia. Sellaisen käsityksen saa, kun perehtyy tämän 200 vuotta täyttävän kirkon historiaan.

Kirkon rakentaminen Joutsan kappeliin kesti parikymmentä vuotta. Vuonna 1793 hyväksyttiin piirustukset kirkkoa varten. Rakentaminen kuitenkin viivästyi milloin minkäkin syyn vuoksi. Lars Petterson toteaakin Joutsan kirkkoa käsittelevässä artikkelissaan, kuinka "viivyttelyn perusteet olivat vuosien kuluessa vaihdelleet. Eniten on nähtävästi viitattu kirkon tarpeettoman suureen kokoon ja materiaaliarvioiden hankaliin hirrenmittoihin. Tulee kuitenkin epäilleeksi, että ainakin ajoittain hanakasti turvauduttiin verukkeisiin, joilla raskaaksi arvioitu työ saatiin siirrettyä yhä vain tuonnemmaksi." (Joutsan kirja, s 495)

Kirkon lämmityskustannuksetkaan eivät ole mikään meidän aikamme kysymys. Kirkon lämpimäksi saattaminen muodostaa värikkään luvun Joutsan kirkon historiassa. Ensimmäisen kerran asia oli esillä kaukaisen edeltäjäni piispa O.I. Collianderin kehotuksesta vuonna 1908. Kirkkoneuvosto esitti uunien hankkimista kirkkoon, mutta seurakuntalaiset hylkäsivät esityksen kirkonkokouksessa "raha-asiallisista syistä". Parin vuoden kuluttua asia oli uudelleen esillä. Kirkkoneuvoston esitys uunien hankkimiseksi ja näin kirkon lämmittämiseksi hylättiin. Perusteluja oli monenlaisia, enimmäkseen pelättiin kustannuksia. Päätöksestä valitettiin tuomiokapituliin, mutta hankkeen vastustajat pysyivät kannassaan. Kirkonkokous joutui antamaan selityksen valituksen johdosta tuomiokapitulille. Vastustajat vetosivat jopa siihen, että "lämmityslaitokset synnyttäisivät kateutta keskemmällä kirkkoa olevissa niitä kirkkovieraita kohtaan, joilla on ollut onni päästä lähemmäksi kaminoita, josta voisi seurata epäjärjestystä, kun ei voida tehdä kirkkoa kokonaan lämpimäksi". (Joutsan kirja, s 444) Tuomiokapituli ratkaisi asian nopeasti ja määräsi kesän 1911 aikana ryhtymään toimenpiteisiin kirkon lämpimäksi saattamiseksi. Niinpä sitten joulujumalanpalvelus voitiin jo pitää lämpimässä kirkossa.

Ensimmäiset sata vuotta vietettiin Joutsassa jumalanpalveluksia kylmässä kirkossa. Nyt toinen satavuotiskausi on rakennusta lämmitetty, vaikka "kirkot käyvät kalliiksi".

Miksi näitä kalliiksi käyviä rakennuksia on tehty ja ylläpidetään? Miksi 200 vuotta sitten tänne Joutsaankin rakennettiin tämä kirkko? Miksi se yhä edelleen on tarpeellinen?

Kirkkorakennuksen olemassaolo on merkki ihmisen kaipauksesta Luojansa yhteyteen. Tarvitsemme pyhiä paikkoja ja pyhyyden kokemusta ymmärtääksemme, että Jumala on ja että Jumala on meitä varten. Jumalanpalveluksen opas kiteyttää kirkkorakennuksen merkityksen: "Seurakunta Jumalan kansana tarvitsee aina paikan hoitaakseen uskoaan ja yhteyttään Jumalaan ja toisiin kristittyihin. Siksi kirkkorakennus on sekä seurakunnan koti (domus ecclesiae) että Jumalan asuinsija ihmisten keskellä (domus Dei). Kirkko on Jumalan läsnäolon näkyvä merkki. Se on evankeliumin sanatonta julistusta."

Tämän juhlapäivän evankeliumissa Jeesus jakoi nälkäisille ihmisille leipää. Hän huolehti heidän fyysisestä hyvinvoinnistaan. Nälkäinen piti ruokkia. Samalla Jeesus tiesi, etteivät nuo 5000 miestä sekä naiset ja lapset heidän mukanaan tulleet hänen luokseen leipää ja kalaa saadakseen. Heillä oli toisenlainen nälkä. Heillä oli Jumalan nälkä. Heillä oli uskon nälkä. He tiesivät, että siihen nälkään Jeesuksella on eväät. He aavistivat, että Jeesus oli Jumala, ihmisten keskelle tullut Jumala. Kaipuu Jumalan yhteyteen sai heidät liikkeelle. Jeesus täytti heidän kaipauksensa. Jeesus ruokki heidän nälkänsä, sen nälän, jota leipä ja kala eivät tehneet kylläiseksi. Niin Jeesus on tehnyt myös täällä Joutsassa. Niin hän yhä toimii. Jeesus ruokkii meidät taivaan leivällä. Tätä ravintoa kirkossa jaetaan. Siksi se tarvitsemme kirkkoja. Tänäänkin tässä kirkossa Jeesus on keskellämme. Hän on luvannut olla kohdattavissa sanassa ja sakramenteissa. Hän ruokkii meitä sanallaan sekä ehtoollisellaan. Niissä kohtaamme itse Kristuksen. Niissä uskoa ikävöivä sielu saa ravintonsa, Luojansa yhteyteen kaipaava saa Herransa ja Vapahtajansa mukaansa elämänmatkalleen.

Evankeliumin pikkupoika jakoi eväänsä. Ne olivat pienet eväät – viisi leipää ja kaksi kalaa -, mutta hän antoi ne yhteiseen käyttöön. Olisihan hän aivan hyvin voinut jossakin pensaan takana piilossa syödä ne itsekseen. Mutta hän ei toiminut itsekkäästi, kuten ehkä me olisimme tehneet. Hän oli valmis luopumaan omastaan. Hän oli valmis jakamaan omaansa. Tätä elämän perusläksyä Jeesus meille tänään opettaa. Kirkkoja tarvitaan myös siksi, että rakkaus lähimmäiseen olisi keskeinen arvo yhteiselämässämme. Lähimmäisenrakkaus lähtee alttarilta. Rakastettu voi rakastaa toista.

Elämän tarkoitus ja onni eivät löydy kokoamisesta, omistamisesta ja kuluttamisesta. Se löytyy Luojan palvelukseen antautumisesta, siitä että nöyrästi tunnustetaan, kuinka koko elämä on hänen lahjaansa ja kaikki, mitä meillä on, on lainaa häneltä. Kun antaudutaan Kristuksen palvelukseen, pestään aivot, sydän ja kädet ja käännetään ihmisen elämän hallinta ylösalaisin. Silloin otetaan todesta Herran sana: "älkää kootko aarteita maan päälle" ja "lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa". Silloin päästään kiinni elämän tarkoitukseen. Päättyy kokoaminen, alkaa jakaminen.

Jakamiseen liittyy merkillisellä tavalla siunaus. Jeesus opettaa meille tänään, kuinka ihmeet ovat mahdollisia, jos vain yksikin antaa vähästänsä. Ei minun tarvitse tähyillä toisiin ja odottaa, mitä muut tekevät. Yhtä vähän sinun tulee katsoa muiden tekoja tai vähätellä omiasi. Äiti Teresa sanoi kerran, että "jos minä olisin aikoinaan katsonut joukkoja, en olisi saanut mitään aikaan. Mutta näin vain yhden kärsivän ja autoin häntä."

Hyvät seurakuntalaiset. Kirkkoja on Suomessa ollut vuosisatoja. Ne ovat olleet keskellä kylää viestittämässä kulttuurimme perustavia arvoja ja kristinuskon sanomaa. Niin on tehnyt myös tämä Joutsan kirkko kahden vuosisadan ajan.

Lukemattomat sukupolvet ovat tässä kirkossa kantaneet Jumalalle elämän ilonsa ja kiitoksensa, mutta samalla myös tuskansa ja hätänsä, murheensa ja menetyksensä. Täällä on kastettu, konfirmoitu, vihitty ja siunattu hautaan tuhansia ihmisiä. Täällä on julistettu Jumalan sanaa ja vietetty ehtoollista. Täällä on ihmisen syvin nälkä löytänyt ravinnon, yhteyden Jumalaan. Täältä on lähdetty rakentamaan tätä paikkakuntaa ja suomalaista yhteiskuntaa lähimmäisenrakkauden ja yhteisvastuun mielellä. Kaiken tämän jälkeen kirkkorakennus ei enää ole mikä tahansa rakennus, vaan siihen syntyy hyvin vahva side. Kirkosta tulee kotikirkko, pyhä paikka.

Kirkkoa tarvitaan, että ihmisen ikävä Jumalan yhteyteen voisi täyttyä. Kirkko on tarpeen, jotta voisimme kohdata pyhän Jumalan ja rakastavan taivaallisen Isän. Kirkkoa tarvitaan, että oppisimme kantamaan vastuumme itsestämme, toisistamme ja yhteiskunnastamme.

Seppo Häkkinen