Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla. Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: »Jeesus, opettaja, armahda meitä!» Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: »Menkää näyttämään itsenne papeille.» Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: »Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?» Ja hän sanoi miehelle: »Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.» (Luuk. 17:11-19)

Jumalanpalvelus osana yliopiston lukuvuoden avajaisjuhlallisuuksia kertoo yliopiston ja kirkon pitkästä historiallisesta yhteydestä. Näiden kahden yhteisön vuorovaikutuksessa on muovautunut elämänmuotomme ja sivistyksemme pohja sekä käsityksemme maailmasta ja elämästä.

Avajaisjumalanpalvelus ei ole ainoastaan historiallinen seremonia. Sillä on tätä syvempi sisältö. Sen viesti on vahva: tieteellä on tärkeä merkitys, mutta elämässä on muitakin ulottuvuuksia.

Alkavana lukuvuotena teitä opiskelijoita, opettajia, tutkijoita ja muuta henkilökuntaa kutsutaan vaalimaan ja edistämään länsimaisen sivistyksen yleviä arvoja: totuutta, hyvyyttä ja kauneutta. Tämä on aina ollut tieteen ja yliopiston tehtävä. Tieteentekijät arvostavat itsenäisyyttä ja vapautta, tietoa ja älyä, kurinalaista metodiikkaa, loogista ajattelua ja päättelyä sekä johtopäätösten tekoa.

Mutta ihminen ei ole ainoastaan järkeä ja logiikkaa eikä tiede ole ainoa elämänalue. On olemassa todellisuus, joka ylittää rationaalisen päättelyn rajat ja on ihmisen järjen ulottumattomissa. Aitoon tieteeseen kuuluu ymmärrys siitä, että tiede löytää aina uutta eikä voi selittää kaikkea. Todellisuus on suurempi kuin minkä ihminen kykenee käsittämään.

Jumalanpalveluksessa katsotaan elämää tästä todellisuudesta käsin. Kun luotu on Luojansa edessä, hän näkee oman rajallisuutensa. Tämän viikon evankeliumiteksti kertoo juuri tästä. Samalla se opettaa kahta tärkeää elämänasennetta, lähimmäisen kunnioittamista ja kiitollisuutta. Ne ovat välttämättömiä kaikelle yhteiselämälle, myös yliopistoyhteisössä.

Ensinnä evankeliumiteksti puhuu ihmisen arvosta ja lähimmäisen rakastamisesta. Reilu viikko sitten kirkoissa saarnattiin laupiaasta samarialaisesta. Tänään kohtaamme kiitollisen samarialaisen. Tänäänkin samarialainen mies on esimerkillinen, kun taas muut ovat piittaamattomia.

Samarialaiset olivat muinoin muuttaneet alueelle, josta israelilaiset oli viety pakkosiirtolaisuuteen. Vähitellen he olivat sulautuneet osaksi juutalaisia ja omaksuneet heiltä uskonnon. Mutta israelilaiset eivät pitäneet heitä aitoina juutalaisina vaan sekakansana. Samarialaiset olivat juutalaisten näkökulmasta halveksittuja ja ulkopuolelle suljettuja, kansaan kuulumattomia ja uskonnollisesti epäilyttäviä.

Samarialaiset nousevat erityisen huomion kohteeksi Luukkaan evankeliumissa sekä saman kirjoittajan laatimassa Apostolien teoissa. Syy siihen on teologinen. Luukkaan kirjoituksissa köyhät, sorretut, osattomat ja halveksitut ovat aina etusijalla. Luukas nostaa Jeesuksen toiminnasta esiin hänen kaiken muuttavan ja rajoja murtavan rakkautensa ja armollisuutensa. Heikkojen kohdalle pysähdytään, sairaita autetaan, sokeille annetaan heidän näkönsä, rammat nostetaan jaloilleen.

Jo Luukkaan evankeliumin alussa köyhät ja alhaiset asetetaan etusijalle. Kun nuori Maria saa kuulla tulevansa Jumalan Pojan äidiksi, hän ylistää Jumalaa: "Hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa. … Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan ja korottanut alhaiset. Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin, mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois." (Luuk. 1:48, 52-53)

Marian kiitosvirressä ääneen lausuttu Jumalan toimintamalli jatkuu läpi evankeliumin. Jumalan Poika saapuu heikkojen, köyhien ja halveksittujen luo. Alhaiset nostetaan ylös, mutta itsensä korottaneet alennetaan.

Se, että Jeesus nostaa halveksitut samarialaiset muille esimerkiksi, ei kerro noiden ihmisten omasta laadusta mitään. Emme tunne heidän elämäänsä emmekä voi arvioida heitä sinänsä muita paremmiksi tai huonommiksi. Mutta Jeesus haluaa osoittaa, ettei kenelläkään ole oikeutta halveksia toista ihmistä Jokainen on yhtä arvokas.

Vanhan anekdootin mukaan Jumala loi professorin, josta Luojan tarkoituksen mukaan tuli älykäs ja viisas ihminen. Aikojen kuluessa professori alkoi kuitenkin muuttua intelligentistä nokkelaksi, vähitellen myös nokkavaksi ja näsäviisaaksi, itseensä ja tietonsa tasoon tyytyväiseksi besserwisseriksi. Niinpä Jumala pohti mielessään, mitä koppavalle professorille pitäisi tehdä. Ensin Jumala ei keksinyt keinoa, sillä hän ei halunnut peruuttaa luomistyötään, vaan sallia sen kehittymisen. Lopulta Jumala löysi mielestään oivallisen ratkaisun. Hän päätti luoda – toisen professorin.

Antiikista periytyvän käsityksen mukaan ihminen on olemukseltaan "järjellinen eläin" (animal rationale). Myös kristillisen tradition mukaan järki on Jumalan ihmiselle antama valo. Sen avulla voimme ymmärtää ympärillämme olevaa todellisuutta ja tieteen keinoin tutkia sitä. Mutta samanaikaisesti tarvitsemme arvoja, jotta toimimme oikein ja vastuullisesti, niin tieteen kentillä kuin yhteiselämässä toistemme kanssa.

Sekä laupiaan samarialaisen että kiitollisen samarialaisen kertomuksissa Jeesus opettaa ihmisen luovuttamatonta, yhtäläistä arvoa ja lähimmäisen rakastamista. Tällainen toista kunnioittava elämänasenne on välttämätön myös yliopistoyhteisössä. Vain sille voi rakentua kestävä yhteiselämä. Siitä on syytä muistuttaa näin lukuvuoden alkaessa.

Toiseksi evankeliumiteksti puhuu kiitollisuudesta. Kymmenen spitaalista huusi Kristusta armahtamaan heitä. Kun yksi heistä palasi kiittämään, hänessä näkyi syvempi muutos kuin muissa. Kenties muut kiirehtivät Jeesuksen käskyn mukaan pappien luo saadakseen todistuksen paranemisestaan ja jatkaakseen sitten elämäänsä kuka missäkin. Mutta vain yksi muisti, että oli juuri edellä huutanut apua Jeesukselta. Tavallisesti tämän raamatunkohdan äärellä voivotellaan sitä, että niin harvat osaavat kiittää. Kiittämättömyys on maailman palkka. Mutta olemmeko huomanneet, miksi yksi poikkesi muista ja tuli kiittämään?

Kiittämään tulleesta miehestä sanotaan yksinkertaisesti: "Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin." Siis "huomattuaan parantuneensa". Kiitollisuus syntyy "huomaamisesta", siitä, että silmäni avautuvat ja kiinnitän katseeni siihen hyvään, jota olen saanut. Samalla kiitollisuus kääntää katseen Jumalaan, jolta kaikki hyvä loppujen lopuksi tulee.

Kiitollisuus on uusi tapa katsoa asioita. Kiitollisuus on sitä, että kiinnitämme huomiomme hyvään. Kiitollisuus merkitsee, että alamme nähdä itsemme ja ympäristömme uudessa valossa. Se tekee ihmisen nöyräksi. Tiede ja usko ovat tässä merkittävän samankaltaisia. Aito usko ja rehellinen tiede suhtautuvat kohteeseensa samalla tavalla, kunnioituksella. Kumpikin tietää olevansa tekemisissä meitä ihmisiä suuremman todellisuuden kanssa. Sitä todellisuutta ei oteta omiin käsiin, vaan sen edessä pysähdytään kysellen, ihmetellen ja tutkien. Merkittävimmät tutkijat ja tunnetuimmat kristityt ovat usein olleet nöyriä ihmisiä. Mitä mahtaisi tapahtua yhteisöissämme, työpaikoilla, seurakunnissa, yliopistoissa, tiedekunnissa, jos kiitollisuuden ja nöyryyden ilmapiiri saisi niissä vallita?

Yliopiston lukuvuoden alkaessa meitä muistutetaan kahdesta tärkeästä elämänasenteesta, lähimmäisen kunnioittamisesta ja kiitollisuudesta. Kestävä yhteiselämä edellyttää toinen toisemme kunnioittamista ja arvostamista. Kiitollisuuden ja nöyryyden asenne synnyttää luottamusta, luo yhteishenkeä ja antaa voimaa tulevaisuutta varten. Niitä tarvitaan alkavan lukuvuoden aikana.

Seppo Häkkinen