Jeesus sanoi opetuslapsilleen:

"Jos teillä on palvelija kyntötöissä tai paimenessa, niinettehän te hänen kotiin palatessaan sano: 'Käy pöytään,saat heti ruokaa.' Ei, te sanotte: 'Laita minulle syötävää,vyötä vaatteesi ja palvele minua sen aikaa kun syön ja juon. Sitten saatsinä syödä ja juoda.' Ei palvelija siitä saa kiitosta, ettähän tekee, mitä hänen tulee tehdä. Niinpä tekin, kun olettetehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: 'Me olemme arvottomiapalvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvollisettekemään.'"(Luuk. 17:7-10)

Monien nuorten toiveammatti on olla julkkis. Television lukuisista kilpailuohjelmistahe oppivat, että kuka tahansa voi tulla tähdeksi tai yltääsankaritekoihin. Media tuottaa jatkuvasti sankareita, ovat he sitten istuneetmuurahaispesässä pitempään kuin kukaan muu maailmassa tai matkanneetkaivinkoneella maan päästä päähän tai vaikkapa vain asuneetjossakin talossa kaikkien nähtävillä tarpeeksi pitkään.

 

Kaikkialla tuntuu kaikuvan kehotus olla jotain enemmän, tuoda esille osaamistaan,vaatia vain parasta ja irrottautua tavallisuuden ja arjen kahleista.

 

Tällaiseen arvomaailmaan ja ilmapiiriin tuntuu sopivan kovin huonosti Jeesuksenvertaus arvottomista palvelijoista. Jeesuksen sanoja ei olekaan tarkoitettutyöelämän pelisäännöiksi tai arkielämänkäyttäytymisohjeiksi. Vertauksen ydin on muualla. Niissä on erityisestimeille kirkon työntekijöille tärkeä sanoma.

Jeesus kuvaa realistisesti aikansa palvelijan asemaa. Palvelijastakäytetään kreikan sanaa "doulos", joka merkitsee orjaa. Kyseessä eiole kahden tasavertaisen ihmisen suhde. Isäntä on isäntä, eikähän ole tasa-arvoinen palvelijansa kanssa. Vertauksen avulla Jeesus kertoo Jumalanja ihmisen välisestä suhteesta.

Kuka haluaa kuulua sellaiseen joukkoon, jossa ryhmän jäsenten tulisi sanoaitsestään: Me olemme arvottomia palvelijoita? Useimmat kai haluaisivat ollaitsenäisiä ja riippumattomia mistään auktoriteetista, eikäkenenkään palvelijoita. Ja nyt Jeesus näyttää haluavanmeidän alistuvan ja luovuttavan itsenäisyytemme jollekin toiselle,vieläpä niin, että me emme saisi siitä edes kiitosta.

Vertauksen ydin on siinä, että isäntä ei ole palvelijalle velassa.Palvelija on vain noudattanut käskyjä ja tehnyt sen, mikä hänellekuuluukin. Sanat: "Olemme ansiottomia palvelijoita" sisältää ajatuksen:"Meille palvelijoille ei olla mitään velkaa."

Alkuperäinen vertaus siis kehottaa opetuslapsia sanomaan: "Me olemmepalvelijoita, jotka emme ole saamassa mitään, olemme vain tehneetvelvollisuutemme." Opetuslapsi ei ole palkattu työntekijä, joka tekeetyötä ja odottaa siitä maksua. Hän on orja sananmyönteisessä merkityksessä. Isäntä ottaa hänestätäyden vastuun. Hän nauttii täydellistä turvallisuutta ja samallatyöskentelee velvollisuudesta ja uskollisuudesta, ei palkkioiden toivossa.Täytettyään kaikki käskyt hän sanoo: "En ole saamassamitään, olen vain tehnyt velvollisuuteni."

Vertaus isännästä ja palvelijasta "varoittaa meitäsalakuljettamasta uskoomme kirjanpitäjän mielenlaatua" (Kenneth E. Bailey).Kristityn ei pidä kuvitella, että hän voi vaatia Jumalalta palkkaateoistaan. Jeesus sanoo, ettei niin voi tehdä. Jumalan armoa ei voi ansaita.Pelastus on lahja. Iankaikkinen elämä on lahja. Itse asiassa kaikki, mitämeillä on, on lahjaa.

Me ajattelemme helposti, että kun elän uskossa, kun rukoilen, kun toiminJumalan valtakunnan työssä, kun työskentelen seurakunnassa, niin Jumala onvelvollinen palkitsemaan minut. Mutta onko Jumala velkaa minulle tai sinulle?

Usein unohdamme sen, että kaikki hyvä, mitä meillä on, olipa seaineellista tai henkistä, on Jumalan lahjaa. Kuvittelemme, että se mitämeillä on, on omaa aikaansaannostamme. Mutta miten olemme hankkineet itsellemme netaidot ja lahjat, jotka meillä on? Miten sait musikaaliset lahjasi? Toki oletjoutunut opiskelemaan ja tekemään paljon työtäkehittääksesi taitoasi. Mutta mistä taitosi on peräisin? Jopa se,että me hengitämme, kykenemme ajattelemaan ja puhumaan, kaikki se on Jumalaltasaatua lahjaa.

Paavali kirjoittaa: "Kuka antaa sinulle erikoisaseman? Onko sinulla mitään,mitä et ole saanut lahjaksi? Jos kerran olet saanut kaiken lahjaksi, miksi ylpeiletniin kuin se olisi omaa ansiotasi?" (1 Kor. 4:7) Tämän viikonepistolatekstissä sanotaan: "Ihmisparka, mikä sinä olet arvostelemaanJumalaa? Sanooko saviastia muovaajalleen: 'Miksi teit minusta tällaisen?' Kylläkai savenvalajalla on oikeus tehdä samasta savesta toinen astia arvokasta ja toinenarkista käyttöä varten?" (Room. 9:20-21)

Kaikki; tämä elämä, kaikki, mikä on ympärillämme,on lahjaa Jumalalta. Eikä vain tämä elämä, vaan myöspelastus, se että voimme saada syntimme anteeksi ja osallisuuden iankaikkiseenelämään, on täysin Jumalan armoa. Ei meistä kukaan ole pystynytsovittamaan syntejään eikä pelastamaan itseään. Jumalajätti taivaan kirkkauden ja tuli ihmiseksi. Hän ei tullut palveltavaksi, vaanpalvelemaan ja antamaan henkensä meidän edestämme.

Sekin on Jumalan armoa, että hän on kutsunut meidät kirkkonsapalvelukseen ja käyttää meitä työssään.Häneltä olemme saaneet kaikki luonnonlahjat ja armolahjat, joiden avulla voimmetoteuttaa häneltä saamamme tehtävät. Hän antaa meille myöstarvittavan voiman.

Mitä paremmin ymmärrämme sen, että kaikki mitä meilläon, mitä olemme ja mitä voimme tehdä, on Jumalan armoa, sitävalmiimpia olemme sanomaan: "Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen,minkä olimme velvolliset tekemään."

 

Seppo Häkkinen