Kolumni Itä-Häme lehdessä 12.6.2014

Nyt alkukesästä kalenterissa on vähemmän tunnettujen juhlapyhien rypäs. Kaksi viikkoa sitten vietettiin helatorstaita, Kristuksen taivaaseenastumisen päivää. Viime sunnuntaina oli helluntai, Pyhän Hengen vuodattamisen juhla. Puolentoista viikon kuluttua seuraa juhannus, Johannes Kastajan päivä.

Aika ajoin on talouden ja tehokkuuden nimissä haluttu poistaa kirkkovuoden pyhiä tai ainakin siirtää niitä toiseen ajankohtaan. Parhaillaan selvitetään loppiaisen ja helatorstain siirtämistä viikonloppuun.

Vaatimukset pyhäpäivien valjastamisesta tuottavuudelle ja työnteolle eivät ole uusia. Noin 2 700 vuotta sitten elänyt profeetta Aamos siteerasi niitä, jotka harmittelivat aikansa arkipyhiä: ”Milloin päättyy uudenkuun juhla, että saamme myydä viljaa, milloin sapatti, että saamme avata varastot? Silloin voimme taas pienentää mittaa, suurentaa hintaa ja pettää väärällä vaa’alla” (Aam. 8:5).

Aamos puolusti lepopäivää ja pyhäpäiviä, koska kaikilla, niin johtajalla kuin työntekijällä ja jopa karjaeläimillä oli oikeus lepoon, virkistykseen ja yhdessä oloon.

* * *

Kustaa Vaasa halusi 1530- ja 1540-luvuilla poistaa ”hyödyttömät ja joutavat juhlapäivät”, jotta maan taloudellinen tilanne kohenisi. Marian ilmestyspäivä, juhannus ja pyhäinpäivä siirrettiin 1950-luvulla viikonloppuun.

Viimeiset pyhien siirtelyt 1973 ja palautukset entisille paikoilleen 1992 ovat tuoreessa muistissa. Se on johtanut näiden juhlapyhien, erityisesti helluntain merkityksen heikkenemiseen.

Luterilaisuus arvostaa työtä ja ahkeruutta. Työ kuuluu elämänjärjestykseen. Siksi kaikkien siihen kykenevien on tehtävä työtä. Kuitenkaan kaikkea elämässä ja yhteiskunnassa ei saa tarkastella ainoastaan työn ja tuottavuuden näkökulmasta. On olemassa merkityksellisempiä ja syvempiä arvoja. 

Suhtautuminen pyhäpäiviin heijastelee arvojamme ja ihmiskäsitystämme. Arjen ja pyhän vuorottelu on ihmiselle ja viime kädessä yhteiskunnallekin tärkeää.

* * *

Ihminen tarvitsee työn vastapainoksi lepoa, vapaata ja virkistystä. Kesälomalla tämä konkretisoituu. Sama merkitys on pyhäpäivillä. Siksi kristilliset kirkot ovat voimakkaasti puolustaneet yhteisen lepopäivän eli sunnuntain ja juhlapyhien arvoa. Pyhäpäivät eivät ole kirkkoa, vaan ihmistä varten!

Tuoreen selvityksen mukaan pienikin katko työnteosta virkistää. Kirkkovuosi rytmittää elämää. Ilman pyhää olisi vain arkea. Sitä ei kukaan jaksaisi. Yhteisö ja yksilö tarvitsevat työn ja levon, arjen ja pyhän vaihtelua.