Puhe Rajaton armo – armoton raja -tilaisuudessa

Raja on kahden tai useamman valtion, hallintoalueen tai omistuksen välinen maastoon merkitty linja, joka erottaa osapuolten oikeudet toisistaan. Näin raja nykyään yleensä käsitetään. Rajan tehtävänä on erottaa.

Meille valtakunnan rajan läheisyydessä kasvaneille rajan tehtävä on selvä. Lapsuudenkotini sijaitsee täältä juhlapaikalta joidenkin kilometrien päässä Lauritsalan kaupunginosassa. Yksi pikkupojan jännittäviä muistoja oli se, kun joskus kesäisin lähdimme retkelle. Ajoimme Saimaan kanavan viertä, välillä pysähdyimme ja lopulta päädyimme Nuijamaan kirkolle. Sitten olikin edessä raja. Sinne ei ollut asiaa, edessä olivat rajavyöhykkeen kieltokyltit, puomit ja aidat. Suomen ja Neuvostoliiton raja oli jotenkin pelottava, uhkaava, vaarallinen. Varmasti kokemukseeni vaikutti se ilmapiiri, joka sodanjälkeisessä Suomessa vallitsi. Raja erotti.

Muutama vuosikymmen myöhemmin, 1980-luvun puolivälissä toimin pappina Imatran seurakunnassa. Vierailut aivan rajan pinnassa sijaitsevissa taloissa jäivät syvästi mieleen. Muistan eräänkin syntymäpäiväkäynnin, jolla maatilan isäntä, syntymäpäiväsankari, katseli ikkunasta rajalle ja kyynel silmässä kertoi: ”Tuonne jäivät meidän pellot, niille ei ole ollut asiaa sen jälkeen.” Tai kerran luonamme vieraili pappiskollega Yhdysvalloista. Hänen suurin elämyksensä oli päästä käymään niin lähellä Neuvostoliiton rajaa kuin oli lupa mennä. Sitten hän kyseli, miten te uskallatte elää täällä näin rauhassa. – Karjalaiset ovat saaneet kokea rajan ilot ja varsinkin sen kirot.

Raja erottaa, ei vain valtakuntia, vaan myös ihmisiä toistaan. Ihmisten kesken kulkee paljon rajoja, jotka erottavat meitä. Osa niistä on nähtävissä, kun puhumme sukupuoli-, rotu- tai kielirajoista. Osa erottavista rajoista on näkymättömiä. Ristiriidat ja kiistat erottavat ihmisiä. Rajoja syntyy perheiden, sukujen, työyhteisöjen ja kansallisuuksien keskelle. Erottava raja voi olla todella armoton. Siitä voi kasvaa ylittämätön rajamuuri. Se voi eristää ihmisen, jättää hänet yksin. Pahin kokemus on hylätyksi tulemisen kokemus. Silloin vastassa on joka puolella vain erottavat, armottomat rajat. Seuraukset voivat pahimmillaan olla hirvittäviä katastrofeja niin yksilöiden kuin ihmisryhmien kohdalla. Uutisia masennuksen, katkeruuden ja väkivallan purkautumisesta me kuulemme päivittäin.

Yksi pysähdyttävimpiä rajoja on elämän ja kuoleman välinen raja. Kuinka totta onkaan Daavidin toteamus ensimmäisessä Samuelin kirjassa: ”vain askel on minun ja kuoleman välillä” (1 Sam. 20:3b). Kuoleman raja on armoton. Se on kerran väistämättä jokaisen meidän edessämme. Sekin on raja, joka erottaa hyvin konkreettisella tavalla meitä ihmisiä toisistamme. Sitä rajaa ei ole helppo kohdata.

Raja on olemassa myös ihmisen ja Jumalan välillä. Pyhyys erottaa Jumalan ja ihmisen toisistaan. On mielenkiintoista, että pyhä-sana on kielessämme alun perin merkinnyt rajaa. Sillä tarkoitettiin rajattua aluetta, joka erottaa oman ja vieraan maan toisistaan.

Raamatun mukaan Jumala on pyhä (1 Sam. 2:2, Jes. 6:3, Ilm. 15:4). Sillä tarkoitetaan, että hän on täysin toisenlainen kuin mikään luotu. Hän on luomakunnan yläpuolella. Hänellä on kaikki valta koko luotuun maailmaan. Luodulla ei ole mitään valtaa häneen. Päinvastoin ihminen kokee suurta arvottomuutta pyhän Jumalan edessä. Jumala ei voi hyväksyä mitään väärää eikä pahaa, päinvastoin hän vihaa syntiä. Hän pystyttää ehdottomat rajat itsensä ja ihmisen välille ja vaatii välimatkan säilyttämistä. Hän on täysin itsenäinen ja riippumaton majesteetti, salattu pyhä Jumala.

Syntisen ihmisen ja pyhän Jumalan välillä on raja. Miten ihminen voi sen ylittää? Suoraan sanottuna: Ei mitenkään. Kyllähän moni meistä on yrittänyt parantaa elämäänsä, mutta huonolla menestyksellä. Savolaisilla on tapana sanoa: ”Tuskin kukaan on täydellinen, tai ainakin meitä on harvassa.” Tässä asiassa edes savolaisilla ei ole sen parempaa menestystä kuin muillakaan. Lopputulos on se, jonka apostoli Paavali totesi ykskantaan kirjeessään Rooman kristityille: ”Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta.” (Room. 3:22b-23)

Ihminen ei voi Jumalan ja ihmisen välistä rajaa ylittää millään omilla konsteilla. Ei ole olemassa sellaista passia tai viisumia, jolla ihminen kykenisi tämän rajan ylittämään.

Onneksi Jumala teki sen itse. Rakkaudessaan Jumala lähetti poikansa Jeesuksen tähän maailmaan. Hänen ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa avasi ihmistä ja Jumalaa erottavan rajan. Hänen edessään ei kukaan ole liian syntinen, ei liian kurja, heikko tai huono. Päinvastoin: juuri heitä – tai siis meitä – hän on tullut auttamaan ja pelastamaan. Tällaista Jumalan rakkautta kutsutaan armoksi. Se ei tunne ihmisten päättämiä rajoja, olivat ne sitten näkyviä tai näkymättömiä. Jumalan rakkaus on rajatonta armoa. Se ulottuu jokaisen kohdalle. Armo ei aseta rajoja. Se on tarjolla näillä Suvipäivillä ja omistettavissa tässäkin tilaisuudessa.

Hyvät juhlavieraat. Elämme rajoja täynnä olevassa maailmassa. Monet niistä ovat välttämättömiä ja tarpeellisia, mutta myös armottomia. Rajat erottavat valtakuntia ja ihmisryhmiä toisistaan. Rajat voivat olla armottomia ihmisten välillä. Jokainen joudumme kerran kohtaamaan elämän ja kuoleman välisen armottoman rajan. Raja kulkee myös syntisen ihmisen ja pyhän Jumalan välillä. Inhimillisesti katsottuna sekin on armoton raja. Jumalan rakkauden tähden se avautuu. Jeesuksen Kristuksen sovitustyön vuoksi se muuttuu rajattomaksi armoksi. Tämä armo ei tunne ihmisten päättämiä rajoja, vaan rakkaus voi ne ylittää. Näin tapahtuu valtakuntien välillä ja ihmisten kesken. Elämän ja kuoleman rajalla armo antaa toivon tulevaisuudesta ja iankaikkisesta elämästä.

Yksinkertaisesti tästä on kyse rajattomassa armossa:”Siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.”(1 Joh. 4:9-10)

Seppo Häkkinen