Piispanvirka on kaitsijan virka. ”Piispa, kukin hiippakunnassaan, on seurakuntien ja pappien ylin kaitsija.” Näin ytimekkäästi ilmaistaan piispan tehtävä kirkkojärjestyksen 18. luvun alussa.

Kaitsijan tehtävä on huolehtia Kristuksen kirkolleen antaman tehtävän uskollisesta hoitamisesta. Piispa ei ole, kuten emerituspiispa Juha Pihkala on ilmaissut, ”uskon individualisti eikä hengellinen solisti, raflaavien mielipiteiden generaattori” vaan Kristuksen palvelija ihmisiä ja kirkkoa varten. Kaitsijan virkaan kuuluvat julkiset puheenvuorot, joilla näytetään suuntaa. Tästä johtuen piispat ovat perinteisesti kirjoittaneet hiippakunnalleen paimenkirjeitä, joissa on käsitelty kirkon kannalta ajankohtaisia ja tärkeitä kysymyksiä.

Aloittaessani Mikkelin hiippakunnan piispana helmikuussa 2009 väitöskirjatyöni kirkon jäsenyyteen sitoutumisesta oli viimeistelyvaiheessa. Väittelin teologian tohtoriksi tammikuussa 2010. Samalla ilmestyi kirkon jäsenyyttä käsittelevä tutkimukseni. Tästä johtuen paimenkirjeeni Mikkelin hiippakunnalle on joutunut odottamaan vuoroaan. Tänään on sen julkistamisen aika.

Viestinnän viime vuosikymmenien kehitys on johtanut siihen, että myös piispan on tuotava esille näkemyksiään välillä hyvinkin nopeassa tahdissa. Erityisesti internet on merkinnyt uudenlaisia mahdollisuuksia omien ajatusten ja kirkon kantojen esittämiseen. Piispoja on haastettu kirjoittamaan blogeja, olemaan facebookissa, hyödyntämään twitteriä. Sosiaalinen media on piispan viranhoidossa hyvä työkalu. Silti sen vastapainona, pikaisten kommenttien asemesta tarvitaan syvällisempää pohdiskelua. Sitä toivon tämän paimenkirjeen sisältävän.

Nyt ilmestyvän paimenkirjeen teemat ovat valikoituneet niistä kysymyksistä, jotka viranhoidossani ovat olleet viime vuosien aikana esillä. Siten ne antavat yhtäältä kuvan siitä, mitkä asiat ovat kirkossa ajankohtaisia. Toisaalta monia tärkeitä teemoja jää tässä käsittelemättä.

Kirjan teemat on jaettu uskon, toivon ja rakkauden otsikoiden alle. Nämä kolme asiakokonaisuutta liittyvät toisiinsa muodostaen teologisen kokonaisuuden. Ne ovat näkökulmia siihen, mitä usko kolmiyhteiseen Jumalaan merkitsee. Usko-otsikon alla olevat luvut käsittelevät kirkon uskon perusteita, tehtävää ja hengellistä elämää. Toivo-otsikon alla oleva teksti käsittelee kirkon identiteettiin, jäsenyyteen ja tulevaisuuteen liittyvä teemoja. Rakkaus-otsikkoa seuraavat luvut pohtivat muutamia ajankohtaisia eettisiä kysymyksiä, kuten ulkopuolisuutta, pahuutta ja elämän arvoa.

Paimenkirjeen tekstin taustalla ovat kirjoitukset ja puheenvuorot, joita olen laatinut eri yhteyksiin. Paimenkirjeiden perinteisiin kuuluu, että piispa esittelee itseään ja elämänhistoriaansa sekä luo katsauksen hiippakunnan elämään.

Seurakuntien uusille työntekijöille järjestelyllä orientoitumiskurssilla moni työntekijä kantoi huolta, opettavatko he kirkon opin mukaisesti. Vastasin heidän kysymykseensä, että jos on Katekismuksen lukenut ja siinä pysyy, ei voi mennä harhaan. Paimenkirjeessä lähdetään liikkeelle Katekismuksesta. Tarkoitus on linjata luterilaisen uskon ja elämän tulkintaa tässä ajassa.

Katekismus ja virsikirja ovat kirkon aarteita, jotka ovat perinteisesti olleet maassamme tärkeitä hengellisen elämän oppaita ja rukouskirjoja. Niissä virtaa luterilaisuuden ”ydinmehua”. Paimenkirjeessä jokainen luku alkaa Katekismuksella ja päättyy virren säkeistöön.

Kirjan nimeksi on annettu Rohkeasti luterilainen. Se ennakoi tulevaa reformaation juhlavuotta 2017. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on paljon julkista mielikuvaansa parempi. Paimenkirjeellä haluan rohkaista kirkkomme jäseniä ja työntekijöitä olemaan rohkeasti luterilaisia. Nyt on sen aika.

Kirjan kirjoittaminen kaiken muun viranhoidon ohessa on vienyt aikaa ja tarvinnut tukea. Lausun parhaimmat kiitokset kirjan eri vaiheissa kaikille korvaamatonta apuaan ja tukeaan antaneille. Lämmin kiitos työtovereilleni tuomiokapitulissa. Heistä teologinen sihteerini, rovasti Merja Vuorikari on ollut mukana kirjahankkeessa alusta lähtien. Kustantajan edustajana on asioita vienyt eteenpäin kustannuspäällikkö Päivi Karri. Rovasti Kai Vahtola, työtoverini Kirkkohallituksen ajoilta, on arvokkailla kommenteillaan auttanut parantamaan tekstiä ja näkökulmia. Erityisen kiitoksen lausun toiselle Kirkkohallituksen aikaiselle työtoverilleni, rovasti Kirsti Aallolle. Hän on antanut apua tekstin muokkaamisessa, oikoluvussa, kuvituksessa ja lukemattomissa muissa asioissa.

Kun tänään saatan julkisuuteen paimenkirjeeni Mikkelin hiippakunnalle, toivon sen rohkaisevan seurakuntia ja niiden jäseniä sekä työntekijöitä. Apostoli Paavalin sanoin: ”Tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan.” (1 Kor. 15:58)

Seppo Häkkinen