Puheenvuoro UskonPuhdistus – uuden sukupolven nostetta –tilaisuudessa Kirkkopäivillä 14.5.2011 Lahdessa

Tätä innostavaa seminaaria seuratessani on mieleeni noussut neljä asiaa, jotka tahdon jättää teille rohkaisuksi tästä eteenpäin.

Ensinnä kirkko olkoon kirkko myös nuorten aikuisten maailmassa ja nykyisessä kulttuurinmurroksessa. Kirkolla on ainutkertainen sanoma ja tehtävä tässä maailmassa. Siksi kaiken toiminnan ydin on ihmisen ja Jumalan kohtaaminen Jeesuksessa Kristuksessa ja tässä yhteydessä kasvaminen. Tätä tehtävää ei kukaan eikä mikään muu yhteisö hoida. Kirkolla on vastaus ihmisen syvimpään kaipaukseen löytää yhteys Luojansa kanssa. Siksi kirkko ei saa unohtaa varsinaista hengellistä tehtäväänsä. Ilman hengellistä sisältöä kirkko on ontto eikä kiinnosta ketään. Monet muut toimijat osaavat hoitaa paljon paremmin muunlaisen ohjelmantarjonnan ja elämysten tuottamisen.

Hengellisen elämän toteutuminen on tyylikysymys, kunhan pysytään Raamatun ja luterilaisen tunnustuksemme sisällä. Liian usein tyylikysymyksistä tehdään uskonkysymyksiä. Eri musiikin lajit tai taiteen erilaiset keinot voivat tuoda entistä rikkaammin ja puhuttelevammin uskon sisältöä. Moninaisuus vallitkoon keinoissa, kunhan muistamme Augustinuksen hyvän ohjeen: "Olennaisissa asioissa yhteyttä, sivuasioissa erilaisuutta ja vapautta, kaikissa asioissa rakkautta."

Toiseksi ihmisen perustarpeet eivät ole kadonneet minnekään. Vaikka maailma on muuttunut ja ihmisten elämäntavat ja –arvot eriytyneet, yhtenäiskulttuuri pirstoutunut lukemattomiksi alakulttuureiksi, ihmisen tarve olla rakastettu ja hyväksytty ei ole muuttunut. Onko minulle tilaa? Hyväksytäänkö minut? Nämä ovat jokaisen peruskysymyksiä, kun arvioimme yhteisöä. Onko seurakunnassa tilaa kaikenlaisille ihmisille? Tämä on olennainen kysymys, sillä nykysukupolvea on sanottu kaikkien aikojen kirjavimmaksi sukupolveksi. Hyväksytäänkö nuorten aikuisten yhteisöihin epätäydelliset, epäilevät, itseään etsivät, erilaiset? Meidän Kristuksen seuraajien tärkeä läksy on muistaa, etteivät ihmiset ole koskaan vihollisiamme.

Hyväksyvän kulttuurin ja ilmapiirin luominen on seurakuntiemme ja yhteisöjemme ratkaisevin kysymys. Sitä paitsi kysymykset ja epäilykset sallivan kulttuurin luominen on täysin raamatullista. Raamatun kaikki uskonsankarit olivat tavallisia, epävarmoja, itseään etsiviä, erilaisia ihmisiä. Mutta ne, jotka eivät koskaan epäilleet, kamppailleet tai painineet elämän peruskysymysten ja Jumalan kanssa, eivät olleet uskon sankareita. He, joille oli kaikki selvää, olivat fariseuksia, jotka halusivat ristiinnaulita Jeesuksen!

Kolmanneksi käytä lahjojasi seurakunnan rakentamiseen. Turvallinen ja hyväksyvä ilmapiiri vapauttaa luovuuden. Näin jokainen voi löytää oman lahjansa ja kutsumuksensa. Myös tämä on ratkaisevan tärkeä asia kirkon tulevaisuudelle. Niin suuri kiitoksen aihe kuin runsas työntekijäjoukko onkin, kirkkomme tulevaisuutta ei voi rakentaa sen varaan. Kasteeseen perustuva osallisuus Kristuksesta ja hänen pelastusteostaan antaa jokaiselle kirkon jäsenelle oikeuden osallistua seurakunnan – Kristuksen ruumiin – rakentamiseen. Teologian kielellä sanottuna kyse on siitä, että yhteisen pappeuden soveltamisessa käytäntöön ei ole päästy niin pitkälle kuin voisi ja pitäisi päästä. Jäsenyys on tästäkin näkökulmasta kirkkomme suurimpia tulevaisuuden kysymyksiä.

Maallikoissa on kirkkomme tulevaisuus. Rohkaisen teitä ottamaan paikkanne ja tuomaan omat lahjanne käyttöön. On ollut hienoa nähdä, millaista uudenlaista seurakuntakulttuuria voi parhaimmillaan syntyä, kun luovuus saa tilaa. Varmasti se herättää myös vastustusta. Piispana minulla on siitä kokemusta, kun vastaan yhteydenottoihin, ”miksi piispa sallii metallimessut” tai kanteluihin siitä, saako jumalanpalveluksessa olla liturgista tanssia. Mutta kuten aiemmin jo sanoin, tyylikysymyksistä ei pidä tehdä uskonkysymyksiä.

Neljänneksi toimiva seurakunta ja yhteisö ovat suuntautuneet ulospäin. Kristillisen kirkon olemukseen kuuluu missionaarisuus, lähetystehtävä. Kirkko ei ole pienten sisäpiirien joukko, vaan avoin ja yhteyteen kutsuva yhteisö. Sen tehtävänä on täyttää Jeesuksen sille antama tehtävä. Kirkko on aina viestivä yhteisö. Sen tulisi olla yhteisö, joka näkyy rakkauden asenteena ja tekoina ulospäin. Usko ja rakkaus kuuluvat yhteen.

Mikään aika ei ole Jumalalle huonompi tai parempi kuin jokin toinen. Kirkolle jokaiseen aikakauteen sisältyy sekä uhkia että mahdollisuuksia. Kirkon ei pidä puolustaa menneisyyttään, vaan rakentaa tulevaisuuttaan. Katseen on oltava tulevaisuudessa, joka on kristitylle aina avoin. Tarttukaa te niihin mahdollisuuksiin, joita tämä aika tarjoaa. Rakentakaa kirkon tulevaisuutta. Sillä olen vakuuttunut siitä, että nuorten aikuisten maailmassa kirkon sanomalle hyväksymisestä, turvallisuudesta, luottamuksesta, toivosta ja tulevaisuudesta on kysyntää.

Jeesus oli maanpäällä toimiessaan nuori aikuinen, vähän yli kolmekymppinen. Hänen toimintansa ja julistamansa evankeliumi on meidän esikuvamme. Hänen tehtäväksiantonsa meille on: menkää ja tehkää kaikki kansan minun opetuslapsikseni. Siis menkää ja tehkää, ei omin voimin, vaan Jumalan antaman siunauksen varassa:

Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä.

Herra kirkastakoon kasvonsa teille

ja olkoon teille armollinen.

Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne

ja antakoon teille rauhan.

Isän ja + Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Aamen.

Lähtekää rauhassa.

Olkaa rohkeat,

pitäkää hyvästä kiinni,

älkää vastatko pahaan pahalla.

Rohkaiskaa arkoja,

tukekaa heikkoja,

auttakaa sorrettuja,

kunnioittakaa kaikkia ihmisiä.

Rakastakaa ja palvelkaa Herraa

Pyhän Hengen voimassa iloiten.

Seppo Häkkinen