Nuoret aikuiset ja kirkon jäsenyys

Johdanto

Puheenvuorossani pohdin, miten nuorten aikuisten kirkkosuhdetta voisi tukea. Erityisesti näkökulma on siinä, miten te työntekijät voisitte vahvistaa nuorten aikuisten suhdetta kirkkoon ja kirkon jäsenyyteen. Puheenvuoroni taustalla on kaksi itselleni merkittävää ”hanketta”, joissa olen pysähtynyt sekä yleisesti kirkon jäsenyyden että erityisesti nuorten aikuisten kirkkosuhteen kysymyksiin.

Ensimmäinen ”hanke” on muutaman vuoden takainen väitöstutkimukseni ”Ihanne ja todellisuus. Jäsenyyteen sitoutuminen Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa 1960-luvulta 2000-luvulle” (Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 108. 2010). Tutkin, millaista sitoutumista kirkko odottaa jäseniltään, miten kirkon jäsenyyteen sitoutuminen toteutuu ja mitkä tekijät vaikuttavat sitoutumisen ihanteen ja todellisuuden välisessä jännitteessä. Lisäksi selvitin tarkastelujaksolla tapahtuneita muutoksia kirkon jäsenyyteen sitoutumisessa.

Tutkimukseni lähtökohtana oli se, että kirkon jäsenyys ei ole yksiulotteinen asia. Siksi tarkastelin kirkon jäsenyyteen sitoutumista kolmesta näkökulmasta. Ne olivat: 1. Sosiologinen sitoutuminen eli kirkon jäsenyyteen sitoutuminen kirkkoon kuulumisen mielessä. 2. Käytännöllinen sitoutuminen eli julkiseen ja yksityiseen uskonnonharjoittamiseen sitoutuminen. 3. Teoreettinen sitoutuminen eli kirkon uskoon ja oppiin sitoutuminen.

Yleensä jäsenyyttä pohditaan ainoastaan ensimmäisen näkökulman pohjalta. Se on luonnollista, koska se on yksinkertaisinta ja helpointa. Kuitenkin jäsenyyden eri ulottuvuudet kuuluvat yhteen ja vaikuttavat toisiinsa. Kirkon jäsenyys on paljon syvempi ja monitahoisempi kysymys kuin ainoastaan kirkkoon kuuluminen. Siihen kuuluvat myös kirkon usko ja oppi sekä yksityinen ja julkinen uskonnonharjoitus. Tällöin tullaan väistämättä kysymyksiin siitä, miten jäsenyys toteutuu yksityisen ihmisen elämässä, mikä pitää häntä kirkon jäsenenä, mitä hän odottaa kirkoltaan, miten hän jäsentyy sen elämään ja uskoon. Yli 4,2 miljoonan jäsenen yhteisössä odotuksia ja mielipiteitä, toiveita ja tarpeita on laidasta laitaan. Vastaavasti kirkon näkökulmasta kysymys on siitä, miten vahvistetaan jäsenen kirkkoon kuulumista, tuetaan hänen osallistumistaan seurakuntaelämään ja lujitetaan hänen uskoaan Jumalaan.

Toinen itselleni merkittävä ”hanke” oli Nuori aikuinen kirkon jäsenenä –projekti. Olin käynnistämässä tätä hanketta ja toimin sen ohjausryhmän puheenjohtajana. Kirkkohallitus ja Kirkkopalvelut ry. toteuttivat tämän kolmivuotisen projektin vuosina 2006-2009. Sen tarkoituksena oli vahvistaa nuorten aikuisten kristillistä identiteettiä ja tarjota seurakunnille ja järjestöille työvälineitä tämän ikäryhmän tavoittamiseen. Hankkeen loppuraportti ilmestyi projektisihteerien Henna Hauta-ahon ja Sanna-Maaria Tornivaaran toimittamana julkaisuna Kirkosta kiinni! (Kirjapaja 2009).

Opin projektin aikana muutaman keskeisen asian. Niillä on ratkaiseva merkitys myös siihen, miten kirkon jäsenyyttä voidaan tukea.

Nuorten aikuisten ikäryhmä ei ole homogeeninen, vaan sisältää elämäntilanteiltaan, arvoiltaan ja kulttuureiltaan hyvinkin erilaisia ryhmiä. Nuori aikuinen -käsite on haasteellinen jo yksin ikämäärittelyn osalta. Esimerkiksi valtionhallinnossa nuorina aikuisina pidetään 18–29-vuotiaita. Pidentyneen nuoruuden kulttuurissa nuori aikuisuus voi kuitenkin jatkua pitkälti yli 30-vuotiaaksi.

Kirkon näkökulmasta nuori aikuinen on henkilö, jota seurakuntien nuorisotyö ei enää tavoita. Nuoren aikuisuuden voi määritellä myös tietynlaisena elämänasenteena tai maailmankuvana. Nuorelle aikuiselle tyypillisinä piirteinä pidetään asettumattomuutta, itsenäistymisen ja oman identiteetin muodostumisen vaihetta ja toisaalta ”elämän ruuhkavuosia”. Myös monet pienten lasten vanhemmat pitävät itseään nuorina aikuisina vakiintuneesta elämäntilanteesta huolimatta.

Kirkon kannalta on olennaista, miten kirkko ja seurakunnat sekä kristilliset järjestöt kykenevät vastaamaan siihen kulttuurinmuutokseen, jonka ilmentymänä nuoret aikuiset ovat. He eivät ole jokin kadotettu sukupolvi, vaan pelastettu ja lunastettu sukupolvi! Nuorilla aikuisilla on oikeus kirkon sanomaan ja seurakuntayhteyteen. Evankeliumi kuuluu kaikille. Myös Jeesuksen lähetyskäsky velvoittaa kaikkia kristittyjä.

Nuori aikuinen kirkon jäsenenä – projektin kokonaisuus muodostui neljästä osa-alueesta, jotka olivat kristillinen identiteetti, seurakuntatyö, vaikuttaminen ja viestintä. Nuorten aikuisten kirkkosuhteen vahvistamisessa nämä neljä ulottuvuutta ovat edelleen relevantteja. Tarkastelen niitä seuraavassa hiukan tarkemmin. Tarkoituksella en mene kovin konkreettisiin toimintoihin. Siinä te nuorten aikuisten työssä mukana olevat työntekijät olette minua paljon parempia ammattilaisia.

Mahdollisuus, ei ongelma

Kirkossa alettiin 2000-luvulla nähdä nuoret aikuiset ongelmana. Nuoren aikuisen side kirkkoon ja seurakuntaan on ohut. Uskonto koetaan yksityisasiaksi, ja sen merkitys arkipäivässä on vähäinen. Lähes kolme neljästä kirkosta eroavasta on nuoria aikuisia.

Kirkon toimintamuodot ja kirkon käyttämä kieli eivät usein puhuttele nuorta aikuista. Kirkolla ei tunnu olevan merkitystä nuorelle aikuiselle. Kun suhde kirkkoon on löyhä, voi jokin yksittäinen oman näkemyksen vastainen kannanotto, sosiaalisen median kampanja tai huono ”asiakaspalvelukokemus” lopulta johtaa eroamiseen kirkosta.

Vaikka yksilöllisyydestä ja yhteiskunnan pirstaloitumisesta puhutaan paljon, jokaisella on tarve kuulua ryhmään ja rakentaa identiteettiään suhteessa ympäristöönsä ja muihin ihmisiin. Nuori aikuinen on sosiaalisesti ja yhteisöllisesti aktiivinen toimija, jolla on samaan aikaan useita sosiaalisia viitekehyksiä ja verkostoja. Osa näistä yhteisöistä saattaa toimia verkon tai median välityksellä.

Erityisen runsaasti sosiaalisen verkostoitumisen mahdollisuuksia on kaupungeissa, joissa seurakunnan rooli yhteisöllisen toiminnan tarjoajana on tästä syystä vaikea. Seurakunta ei enää ole nuorelle aikuiselle ensisijainen kokoava ja identiteettiä määrittävä yhteisö.

Kristillinen arvopohja, perinne ja kulttuuri vaikuttavat silti edelleen suomalaisen nuoren aikuisen ajatteluun. Asenteet kirkkoa kohtaan ovat pääasiassa myönteisiä. Myös tämän päivän nuori aikuinen pohtii elämän suuria kysymyksiä ja etsii niihin vastauksia kristinuskon perinteen ja arvomaailman pohjalta. Kristillisyys voidaan nähdä tapana toimia omassa elämänpiirissään hyvän edistäjänä, vaikka osallistuminen seurakunnan organisoituun toimintaan olisi syystä tai toisesta satunnaista.

Kirkolle on haaste olla sekä avoin ja elämää tukeva arvoinstituutio että Jumalan kohtaamisen mahdollistaja. Nuori aikuinen on kirkolle mahdollisuus, ei ongelma. Siksi on tärkeää edistää kristillisen identiteetin syntymistä ja vahvistamista.

Tuunattua toimintaa

Nuorisotoiminnasta ulos kasvanut parikymppinen asettaa kirkolle erityyppisiä haasteita kuin työuraa luova perheenisä tai -äiti. Nuorten aikuisten todellisuus ja suhde kirkkoon vaihtelee hyvin suuresti myös alueesta ja seurakunnasta riippuen. Nuorten aikuisten tarpeisiin ei ole mahdollista löytää yhtä kaikkialla pätevää ratkaisua.

Monin paikoin nuorten aikuisten toiminnasta on tullut oma työalansa. Toiminta voi olla hyvin aktiivista ja kerätä runsaasti osanottajia. Tämä on hyvä, mutta tärkeää on katsoa koko kirkon toimintaa kriittisesti ”nuori aikuinen -orientaation” lävitse. Seurakuntien perustoiminnassa olisi otettava huomioon entistä paremmin nuoren aikuisen elämänkysymykset ja hengelliset tarpeet. Ihanteellista olisi, jos samalla voisi tavoittaa sekä nuoret että jo ”kypsän aikuisuuden” saavuttaneet seurakuntalaiset.

Erityisesti on syytä kiinnittää huomiota jumalanpalveluselämään, kirkollisiin toimituksiin ja musiikkiin. Työalojen rajoja on murrettava ja rakennettava siltaa nuorisotyöstä aikuistyöhön. Toimintaa on ”tuunattava” nuorten aikuisten tarpeista käsin. Kirkon sanoma pysyy, mutta sen muodot ja tavat vaihtuvat sekä uudistuvat. Liian usein tyylikysymyksistä tehdään uskonkysymyksiä. Eri musiikin lajit tai taiteen erilaiset keinot voivat tuoda esille entistä rikkaammin ja puhuttelevammin uskon sisältöä. Moninaisuus vallitkoon keinoissa, kunhan muistamme Augustinuksen hyvän ohjeen: "Olennaisissa asioissa yhteyttä, sivuasioissa erilaisuutta ja vapautta, kaikissa asioissa rakkautta."

Toimiva seurakunta ja yhteisö ovat suuntautuneet ulospäin. Kristillisen kirkon olemukseen kuuluu missionaarisuus, lähetystehtävä. Kirkko ei ole pienten sisäpiirien joukko, vaan avoin ja yhteyteen kutsuva yhteisö. Sen tehtävänä on täyttää Jeesuksen sille antama tehtävä. Kirkko on aina viestivä yhteisö. Sen tulisi olla yhteisö, joka näkyy rakkauden asenteena ja tekoina ulospäin.

Kirkolla on ainutkertainen sanoma ja tehtävä tässä maailmassa. Siksi kaiken toiminnan ydin on ihmisen ja Jumalan kohtaaminen Jeesuksessa Kristuksessa ja tässä yhteydessä kasvaminen. Tätä tehtävää ei kukaan eikä mikään muu yhteisö hoida. Kirkolla on vastaus ihmisen syvimpään kaipaukseen löytää yhteys Luojansa kanssa. Siksi kirkko ei saa unohtaa varsinaista hengellistä tehtäväänsä. Ilman hengellistä sisältöä kirkko on ontto eikä kiinnosta ketään. Monet muut toimijat osaavat hoitaa paljon paremmin muunlaisen ohjelmantarjonnan ja elämysten tuottamisen.

Ääni kuuluviin

Jotta kirkon olisi mahdollista säilyä osana nuorten aikuisten elämää, on nuorilla aikuisilla oltava mahdollisuus vaikuttaa toimintaan, resurssien jakoon ja päätöksentekoon. Nuorten aikuisten ääntä on kuultava. Heitä on rohkaistava aktiivisesti ilmaisemaan oma mielipiteensä, toimimaan seurakunnassa, annettava vastuuta ja luotettava heihin.

Seurakuntarakenteet ovat viime vuosina muuttuneet nopeasti ja muutos tulee jatkumaan. On tärkeää rakentaa tulevat rakenteet eri-ikäisiä seurakuntalaisia parhaiten palvelevalla tavalla. Painopisteen on oltava toiminnassa, ei hallinnossa. Kirkosta, uskon ja rakkauden yhteisöstä, on kehittynyt vuosisatojen aikana instituutio. Olemme rakentaneet sellaisia rakenteita, joita ei ole tarkoitettu maailman valloittamiseen, vaan säilyttämiseen. Suuri osa kirkkomme ja seurakuntiemme budjeteista ja työvoimasta on sidottu siihen, että turvataan saavutetut asemat. Kuitenkin kirkko on Jumalan vaeltava kansa. Se on lähetetty tähän maailmaan, sille on annettu tehtävä, sen on tarkoitus olla liikkeellä!

Muistan elävästi evankelista Kalevi Lehtisen vertauksen jalkapallo-ottelusta. Hänen mukaansa moni seurakunta on kuin jalkapallo-ottelu: on 22 pelaajaa, jotka kipeästi tarvitsevat lepoa, ja 50 000 katsojaa, jotka kipeästi kaipaisivat liikuntaa. Suurin haasteemme on saada ihmiset kirkkojen katsomoista pelikentälle.

Teitä työtovereita katsellessani olen hyvin kiitollinen. Meillä on laaja, monipuolinen, hyvin koulutettu ja motivoitunut työntekijäjoukko seurakunnissa. Kiitos siitä, että olet osa tätä joukkoa.

Niin suuri kiitoksen aihe kuin runsas työntekijäjoukko onkin, kirkkomme tulevaisuutta ei voi rakentaa meidän työntekijöiden varaan. Kasteeseen perustuva osallisuus Kristuksesta ja hänen pelastusteostaan antaa jokaiselle kirkon jäsenelle oikeuden osallistua seurakunnan – Kristuksen ruumiin – rakentamiseen. Teologian kielellä sanottuna kyse on siitä, että yhteisen pappeuden soveltamisessa käytäntöön ei ole päästy niin pitkälle kuin voisi ja pitäisi päästä. Jäsenyys on tästäkin näkökulmasta kirkkomme suurimpia tulevaisuuden kysymyksiä. Siksi on huolestuttavaa, että nuorten aikuisten ikäryhmissä on vähiten kirkkoon kuuluvia.

Meitä työntekijöitä tarvitaan, mutta seurakuntalaisissa on kirkkomme tulevaisuus. Seurakuntalaisuuden ja vapaaehtoistoiminnan merkitys kasvaa kirkossa koko ajan. Vapaaehtoisuuden lisääminen ei ole tulevaisuudessa vaihtoehto, vaan välttämättömyys. Kehitys merkitsee myös seurakunnan työntekijöiden tehtävän muuttumista yhä enemmän rohkaisijan, koordinoijan ja valmentajan suuntaan.

Välineestä toimintaympäristöksi

Viestinnän merkitys on kasvanut koko yhteiskunnassa, mutta erityisesti näin on tapahtunut kirkossa. Mitä enemmän nuorten aikuisten suorat kontaktit seurakuntaan ovat ohentuneet, sitä merkittävämmäksi on tullut media. Sen kautta syntyy mielikuva kirkosta.

Jo suorastaan hokemaksi on tullut ajatus, ettei netti ole vain toimintaväline, vaan toimintaympäristö. Kirkon on mentävä sinne, missä ihmiset ovat. Tämä merkitsee lähtemistä kirkon tiloista muualle. Se tarkoittaa myös verkossa toimimista, sillä varsinkin nuorten aikuisten ikäryhmälle se on luonnollinen läsnäolon paikka.

Viestinnän merkityksen kasvu ja verkkotoiminnan tuleminen osaksi työntekijöiden tehtäviä on merkinnyt ja yhä merkitsee suurta koulutuksellista haastetta kirkon työntekijöille. Se vaikuttaa myös seurakuntien toimintakulttuuriin ja -tapoihin sekä työajan käyttöön.

Moderni viestintäteknologia on muuttanut yhteisöllisyyden perustaa olennaisesti. Yhteisöllisyys ei katoa, mutta se ilmaistaan uusilla tavoilla. Netti mahdollistaa uusia yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden muotoja. Perinteiset yhteisöt ja verkkoyhteisöt eivät ole toisiaan pois sulkevia, vaan täydentäviä. Molemmille on paikkansa. Ne palvelevat ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa.

Olennaista on huomata, että ihmisen perustarpeet eivät ole kadonneet minnekään. Vaikka maailma on muuttunut ja ihmisten elämäntavat ja –arvot eriytyneet, yhtenäiskulttuuri pirstoutunut lukemattomiksi alakulttuureiksi, ihmisen tarve olla rakastettu ja hyväksytty ei ole muuttunut. Onko minulle tilaa? Hyväksytäänkö minut? Nämä ovat jokaisen peruskysymyksiä, kun arvioimme yhteisöä. Onko seurakunnassa tilaa kaikenlaisille ihmisille?

Lamaannuksesta toivoon

Olen edellä hahmottanut joitakin tekijöitä, joihin keskittymällä voimme tukea nuorten aikuisten kirkkosuhdetta ja kirkon jäsenyyttä. Tärkeää on nähdä ne monet mahdollisuudet, joita meillä on kirkkona. On helppo katsoa laskevia käyriä ja voivotella negatiivisia trendejä. Toki tosiasiat on tunnustettava ja niistä on otettava oppia. Mutta kyynisyyteen ja lamaantumiseen ei ole syytä. Meidän on hyvä muistaa amerikkalaisen herätyssaarnaaja D.L. Moodyn viisas ajatus: ”Herran palveluksessa voimme tehdä monta erehdystä, mutta suurin niistä on se, että emme tee yhtään mitään.”

Tarttukaa niihin mahdollisuuksiin, joita tämä aika tarjoaa. Rakentakaa kirkon tulevaisuutta. Olen vakuuttunut siitä, että nuorten aikuisten maailmassa kirkon sanomalle armosta, toivosta ja tulevaisuudesta on kysyntää.

Seppo Häkkinen