Ystävyyden ikoni ja sisäisen turvallisuuden ohjelma

Vuonna 1900 ranskalainen arkeologi Jean Clédat löysi Egyptin keskiosasta suuren luostarin jäänteet. Tämän Bawitin luostarin kaivauksissa löytyi vanha ikoni, joka on peräisin 500-luvun lopulta tai 600-luvun alusta. Alkuperäinen ikoni on nykyisin Pariisissa Louvren taidemuseon egyptiläisen taiteen osastolla.

Koptilainen ikoni esittää Pyhää Menasta ja Kristusta. Menas oli Bawitin luostarin johtaja. Ikonin vasemmassa yläkulmassa sädekehän vieressä on koptinkielellä teksti:Isä Menas Vartija. Kristuksen sädekehän vieressä on teksti:Vapahtaja.

Pyhää Menasta ja Kristusta esittävä 1500 vuotta vanha ikoni on otettu Euroopan Kirkkojen KonferenssinSiirtolaisuus 2010–teemavuoden tunnukseksi. Euroopan Kirkkojen Konferenssi on Euroopan kirkkojen yhteistyöelin. Se on kutsunut jäsenkirkkojaan viettämään siirtolaisuuden teemavuotta 2010. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on vastannut myönteisesti tähän kutsuun. Puheenvuoroni keskittyy tästä syystä maahanmuuttaja-tematiikkaan, ovathan maahanmuuttajat yksi merkittävä vähemmistö maassamme. Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa (valtioneuvoston periaatepäätös 8.5.2008) on maahanmuuttajien ja etnisten vähemmistöjen turvallisuuden parantaminen otettu yhdeksi tavoitteeksi. Kyse on paitsi näiden vähemmistöryhmien turvallisuuden lisäämisestä, samalla koko yhteiskunnan turvallisuuden vahvistamisesta.

Suhtautuminen maahanmuuttajiin on herättänyt maassamme voimakkaita ja ristiriitaisia mielipiteitä. Eri syistä (työ, opiskelu, perhe, pakolaisuus, turvapaikka) ulkomailta Suomeen tulevien määrä on kasvanut. Samaan aikaan ulkomaalaisvastaisuus ja jopa rasistiset äänenpainot ovat voimistuneet. Miten tällaiseen tilanteeseen tulisi suhtautua? Miten tällaisessa tilanteessa tulisi toimia turvallisuuden edistämisen näkökulmasta?

Koptilainen ikoni antaa näihin kysymyksiin ratkaisevan tärkeän vastauksen. Huomio kiinnittyy ikonissa erityisesti yhteen yksityiskohtaan. Kuvassa Menas ja Kristus kulkevat rinnakkain ja Kristuksen käsi on Menaksen olkapäällä. Sommittelu on tavallisuudesta poikkeava, sillä Kristusta ei ikoneissa yleensä kuvata koskettamassa muita kuin Jumalanäitiä. Ikoni on sittemmin tullut tunnetuksi ystävyyden ikonina. Erilaiset hahmot kulkevat rinnakkain, käsi toisen olkapäällä. Kuva korostaa ystävyyttä ja yhdenvertaisuutta sekä keskinäistä luottamusta. Me ihmiset tarvitsemme rinnalla kulkijaa, toisen tukea ja läsnäoloa. Elämän matkalla ystävät voivat olla Kristuksen sijaisia. Ikonissa näemme Kristuksen käsivarren ystävän olkapäällä. Tällä eleellä hän ottaa kantaakseen taakat, jotka painavat ystävää. Kirkolle avautuu tästä kolme tehtävää.

1. Kirkko on Suomessa ollut ja on yhä edelleen merkittävä arvokasvattaja. Kirkko on opettanut Jeesuksen antamaa mallia siitä, miten toista ihmistä on kohdeltava, on hän sitten tuttu tai tuntematon, suomalainen tai maahanmuuttaja. Jeesuksen malli on kultainen sääntö. ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” (Matt. 7:12) Suhtautumisessa maahanmuuttajiin on käytettävä oikeaa tietoa, tervettä harkintaa, maalaisjärkeä ja sydäntä, joka on avoin vieraalle ja ennen kaikkea toisen hädälle. Kyse on ystävyyden ja luottamuksen rakentamisesta.

Keväällä 2009 maamme viidentoista kristillisen kirkon johtajat antoivat paastonajan julistuksen. Maahanmuuttajien asemaa koskevassa julistuksessa todetaan: ”Jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja kutsuttu yhteyteen Jumalan kanssa. Kaikki ovat sen vuoksi tasavertaisia ja vastuussa toinen toisistaan. Yhteisessä ihmisyydessä kuulumme toinen toisillemme. Jumala kutsuu meitä tulemaan lähimmäisiksi, huomaamaan toisten tarpeet. Meidän tilanteessamme tämä tarkoittaa, että kirkkojen ja kristittyjen on asetuttava niiden puolelle, jotka ovat uhattuina tai joita yhteiskunnan tuki ei tavoita.”

Yhteiskuntamme käy huonosti, ellei asenneilmastomme muutu. Suhtautumisemme maahanmuuttajiin on tässä yksi mittari. Siksi arvokasvatuksella on tärkeä merkitys. ”Yhteisessä ihmisyydessä kuulumme toinen toisillemme.” Samasta asiasta puhuu Sisäisen turvallisuuden ohjelma (s 26): ”Keskinäisen luottamuksen vahvistaminen edellyttää myös tiivistä vuoropuhelua.”

2. Asenne- ja arvokasvatuksen lisäksi kirkot tekevät Suomessa työtä maahanmuuttajien parissa. Kirkon maahanmuuttajatyö onkin merkittävä toimija kotouttamisessa. Harvoin muistetaan, että maahanmuuttajista neljä viidestä on kristittyjä.

Kirkon monikulttuurisen työn tavoitteena on edistää maahanmuuttajien kotoutumista ja osallisuutta kirkkoon ja suomalaiseen yhteiskuntaan. Maahanmuuttajatyöhön keskittyneitä työntekijöitä on kuutisenkymmentä. Työ painottuu luonnollisesti niihin seurakuntiin, joissa on eniten maahanmuuttajia.

Seurakunnissa on yhtäältä omaa toimintaa eri kieli- ja kulttuuritaustoista tuleville, toisaalta eri maista muuttaneita pyritään integroimaan yhteiseen seurakuntatyöhön. Varsinkin turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten kohdalla työ painottuu kokonaisvaltaiseen tukeen. Monikulttuuristen perheiden parissa tehtävän työn tarve on kasvanut. Kaiken kaikkiaan seurakuntien työ maahanmuuttajien parissa ja heidän kanssaan on edesauttamassa turvallisuuden lisääntymistä.

3. Uskonnolla ja sen harjoittamisella on vahva merkitys kotoutumiselle pohjaa antavana ulottuvuutena. Uskonto nähdään usein osana ongelmaa sen sijaan, että se nähtäisiin osana ongelman ratkaisua. Tämä koskee myös maahanmuuttokysymystä. Eri uskontoja on käytetty viholliskuvien rakentamiseen. Syntyy asetelma ”me ja ne toiset”. Ne toiset eivät kuulu meihin. He ovat toisuskoisia ja siksi epäilyttäviä. Näin uskonnosta tulee osa ongelmaa. Tilanne voisi olla kuitenkin päinvastainen.

Uskontojen välinen dialogi auttaa tuntemaan toisten uskontojen opinkäsityksiä ja perinteitä. Sitä kautta on mahdollista lisätä toisten vakaumuksen ymmärtämistä ja keskinäistä kunnioittamista. Suomessa on uskontojen välinen dialogi vahvistunut kuluneen vuosikymmenen aikana. Uskontojen johtajat tapaavat toisensa säännöllisesti. Tärkeää olisi uskontodialogin vahvistaminen paikallistasolla. Se on keskinäisen luottamuksen kannalta olennaista ja palvelee turvallisuuden lisääntymistä.

Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa (s 26) todetaan: ”Toimivien etnisten suhteiden kannalta on tärkeää, että niin valtaväestöllä kuin etnisillä vähemmistöilläkin on riittävästi tietoa kulttuureista ja uskonnoista. Myös oman kulttuurin ja uskonnon tuntemus tukee merkittävästi yksilön identiteetin rakentumista ja hallintaa.” Tämä on viisaasti sanottu. Se painottaa ensinnä sitä, että uskontoa ei pidä työntää piiloon marginaaliin, vaan ottaa se muiden elämänalueiden ohella todesta ja antaa sille tilaa. Positiivinen uskonnonvapaus merkitsee turvallisuuden vahvistamista!

Toiseksi maininta korostaa yhteiskunnan antaman uskontokasvatuksen tärkeyttä. Suomalaisen päivähoidon ja perusopetuksen uskonnonopetus on kansainvälisestikin korkeatasoista ja esimerkiksi kelpaavaa. Se ohjaa oman kulttuurin ja uskonnon tuntemukseen, joka on pohja eri tavalla ajattelevien ja uskovien kunnioittamiseen. Se myös tarjoaa tietoa eri kulttuureista ja uskonnoista. Perusopetuksen uusia tavoitteita ja tuntijakoa pohdittaessa tämä turvallisuuden vahvistamisen näkökulma ei saa unohtua.

Hyvät foorumin osanottajat! Ystävyyden ikoni muistuttaa meitä ihmistenvälisen kanssakäymisen peruslähtökohdasta. Sillä on ratkaiseva vaikutus turvallisuuteen kaikilla tasoilla, yksilöstä koko yhteiskuntaan. Sen voi kiteyttää kolmeen sanaan: ystävyys, yhdenvertaisuus ja luottamus. Näitä edistämään meidät kaikki on kutsuttu.

Seppo Häkkinen