Seitsemänkymmentäviisi vuotta sitten Suomi oli kolmatta päivää sodassa. Neuvostoliitto oli aloittanut talvisodan 30. marraskuuta 1939. Jo seuraavana päivänä joulukuun ensimmäisen päivän illansuussa Viipurin hiippakunnan tuomiokapituli aloitti evakkomatkansa. Savitaipaleelle tuomiokapituli saapui tasan 75 vuotta sitten, toinen päivä joulukuuta. Täällä tuomiokapituli toimi kahdeksanteen päivään maaliskuuta saakka. Silloin se siirtyi Korpilahdelle ja sieltä neljäs päivä huhtikuuta Mikkeliin.

Savitaipaleella tuomiokapituli piti istunnot keskimäärin kerran viikossa. Joulukuun kolmas päivä oli ensimmäinen adventtisunnuntai ja silloin koko maassa otettiin käyttöön uusi virsikirja ja osa uudesta raamatunkäännöksestä. Täällä toimitettiin myös pappisvihkimys maanantaina 18.12.1939. Silloin kolme pappiskandidaattia Yrjö Luukko, Kalle Tiitinen ja Rauni Ojala vihittiin Savitaipaleen kirkossa papeiksi.

Viipurin hiippakunnan tuomiokapitulin tällä paikkakunnalla olon muistoksi paljastetaan tänään Savitaipaleen kirkossa muistolaatta. Tätä ajatellessani on mielessäni tuolloin adventtina 1939 käyttöön otetun raamatunkäännöksen mukaiset sanat Heprealaiskirjeestä: ”Muistakaa entisiä päiviä, jolloin te, valistetuiksi tultuanne, kestitte monet kärsimysten kilvoitukset.” (Hepr. 10:32).

Miksi on tärkeää muistaa entisiä päiviä, varsinkin niitä, jolloin kestettiin kärsimyksen kilvoitukset?

Ensinnä siksi, että osattaisiin antaa silloin eläneille se kiitos ja kunnia, joka heille kuuluu. He hoitivat kutsumustaan ja työtään hyvin vaikeissa vaiheissa. Ilman edeltävien sukupolvien vaivannäköä ja taistelua emme nyt eläisi tällaisessa maassa. Veteraanisukupolvi on tätä maata puolustanut ja uhrautunut sen puolesta. Tänään muistamme kiitollisin mielin sitä työtä, jota Viipurin hiippakunnan tuomiokapituli teki kansamme ja kirkkomme parhaaksi talvisodan aikana. Teologian tohtori Jaakko Ripatin tuore tutkimus Karjalan luterilaiset seurakunnat evakossa kertoo tuosta vaikeissa oloissa tehdystä työstä.

Toiseksi entisiä päiviä on tärkeää muistaa siksi, että niistä osattaisiin ottaa oppia. Filosofi ja esseisti George Santayana on lausunut tunnetun ajatuksen: ”Ne, jotka eivät muista historiaa, ovat tuomittuja toistamaan sitä” (teoksesta The Life of Reason). Muistolaatta kirkon seinässä kertoo historiasta. Uuden sukupolven on tärkeää kuulla menneistä vaiheista, jotta se osaisi ottaa niistä oppia. Vanhassa Israelissa oli tapana, että äidit ja isät, isoäidit ja isoisät kertoivat lapsilleen kansansa menneistä tapahtumista ja Jumalan teoista. Varsinkin perheenisän tehtävänä oli huolehtia tradition siirtymisestä sukupolvelta toiselle. Tämä perintö oli sukua yhdistävä tekijä. Yhteinen menneisyys oli pientä kansaa koossa pitävä voima, vaikka jouduttiin asumaan vieraitten heimojen ja kansojen keskellä, välillä hyvinkin levottomissa ja oudoissa oloissa. Yhteinen historia ja menneisyys yhdistävät meidänkin kansaamme. Siksi sitä on syytä vaalia. Siksi on arvokasta, että Viipurin hiippakunnan tuomiokapitulin historiasta kertova laatta on täällä Savitaipaleen kirkossa.

Kolmanneksi entisiä päiviä on syytä muistaa siksi, että mielessämme pysyisi Jumalan johdatus. On tärkeää tuntea kansan vaiheet, sen historia. Mutta sen lisäksi tarvitaan myös taju siitä, miten kaikkivaltias Jumala on kansaamme ja kirkkoamme johtanut ja siunannut. Rakkaus isänmaahan, rakkaus lähimmäiseen ja rakkaus Jumalaan ovat olleet tärkeitä meille suomalaisille. Niiden juurruttaminen myös tuleville polville on tärkeää. Sitä tehtävää seurakunnat ovat hoitaneet niin rauhan kuin sodan aikoina. Talvisodan ankarina aikoina tätä työtä johdettiin, ohjattiin ja tuettiin Viipurin hiippakunnassa Savitaipaleelta käsin. Siitä Viipurin hiippakunnan tuomiokapitulin muistolaatta Savitaipaleen kirkon seinässä muistuttaa nyt ja tulevaisuudessa.