PuheTyömies – miehen työKeski-Suomen miesten illassa 6.9.2013 Jyväskylässä

Työ on ihmisen elämässä merkittävä osa. Omaa ja vanhempien ikäpolvien elämässä työ on ehkä liiankin suuri osa. Tästä meillä miehillä on paljon omakohtaista kokemusta.

Työn merkittävyydestä johtuu, että myös Raamattu puhuu varsin paljon työstä. Tässä puheenvuorossani otan esille kaksi raamatullista sanontaa, jotka ovat jääneet myös yleiseen käyttöön. Kaikki eivät edes tiedä, että ne ovat peräisin Raamatusta.

Ensinnä:”Jos joku ei suostu tekemään työtä, hänen ei pidä myöskään syödä.”(2 Tess. 3:10b) Monille tämä on tutumpi edellisen, vuoden 1938 raamatunkäännöksen muodossa:”Kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä.”

Tämä paljastaa olennaisen kristillisen näkökulman työhön. Työ kuuluu ihmiselämään. Se on välttämätön niin oman kuin perheen elannon vuoksi. Myöskään yhteiselämä eikä hyvinvointiyhteiskunta ole mahdollista ilman työtä. Jonkun on tehtävä työtä, jotta yhteistä hyvää ja toisille jaettavaa syntyy. Monen miehen mielestä tämä on merkinnyt satakymmenenprosenttista antautumista työlle. Ja moni ajattelee, että tätä on luterilainen työmoraali. Työn sankaruutta on kuolla saappaat jalassa.

Ylipäänsä Lutherin ja luterilaisen työmoraalin kontolle on tavattu sälyttää paitsi syy suomalaisten työssä viihtymättömyyteen ja loppuun palamiseen, melkein kaikki muutkin suomalaista elämänmuotoa rassaavat epäkohdat parisuhdeongelmista aina huonoon viinapäähän saakka. Jaakko Heinimäki ja Jari Jolkkonen kirjoittavat osuvasti, kuinka luterilaisella työmoraalilla tarkoitetaan ylitunnollista ja ilotonta suhtautumista työhön. ”Kunnon luterilaisen pitää olla pihi ja syyllistyä lepäämisestä. Ainoa luvallinen nautinto on työuupumus.” (Luterilaisuuden ABC, s 182)

Mitä tuo kiitetty tai kirottu luterilainen työmoraali sitten oikein on? Siinä voidaan nostaa esille neljä peruspiirrettä.

Ensinnä luterilaisuus arvostaa työtä ja ahkeruutta. Työ kuuluu Jumalan luomaan elämänjärjestykseen. Siksi kaikkien siihen kykenevien on tehtävä työtä. Luther sanoikin, että ”ihminen on luotu tekemään työtä, niin kuin lintu on luotu lentämään”. Työn tarkoitus on hankkia ”jokapäiväinen leipä” eli elanto ja muut elämän tarpeet itselle ja läheisille. Työ palvelee Jumalan tarkoitusta maailman ylläpitämisestä. Työtä arvostaessaan Luther kumppaneineen kritisoivat laiskuutta ja velttoa suhtautumista työhön.

Toiseksi jokainen rehellinen työ on arvokasta ja samanarvoista. Tästä kehittyi käsitys kutsumuksesta. Hoitamalla hyvin maallisen työnsä ihminen toteuttaa omaa kutsumustaan, ammatistaan riippumatta.

Kolmanneksi jokainen palvelee työn kautta lähimmäistään ja yhteistä hyvää. Näin työn tarkoitus on, paitsi turvata oma ja perheen elanto, myös olla hyödyksi yhteiskunnalle. Näin työn tekemiseen liittyi korkea moraali.

Neljänneksi vaikka luterilaisessa työn etiikassa arvostetaan ahkeruutta ja kritisoidaan laiskuutta, työssä on oltava kohtuullinen. Työn teolle on asetettava rajat, sillä työ ei ole kaiken mitta eikä elämän ainut sisältö. Siksi työnantaja ei saa tuottavuuden varjolla ”puristaa viimeiseen” pisaraan työntekijää. Mutta myös työntekijän itsensä on ymmärrettävä olla kohtuullinen työnteossa.

Työn kohtuullisuuden ajatukseen on liittynyt luterilaisuuden voimakas lepopäivän puolustaminen. Ihminen tarvitsee työn vastapainoksi lepoa, vapaata ja virkistystä. Tästä johtuen luterilainen kirkko on voimakkaasti painottanut yhteisen lepopäivän eli sunnuntain merkitystä ja kirkkovuoden luomaa elämänrytmiä. Pyhäpäivät eivät ole kirkkoa, vaan ihmistä varten. Tästä syystä en ole innostunut siitä, että kirkkovuoden kokonaisuutta ryhdytään särkemään työn tuottavuuden nimissä. Kirkon vastaus ehdotettuun loppiaisen ja helatorstain siirtämiseen lauantaihin on pikemminkin se, että työmarkkinoita kehitetään ottamalla oppia luterilaisesta työn etiikasta. Se siirtää tarkastelun työelämän sisältö- ja laatukysymyksiin.

Toinen Raamatun sananparsi kuuluu:”Työmies on palkkansa ansainnut.”(Luuk. 10:7, 1 Tim. 5:18) Nämä ovat Jeesuksen sanat opetuslapsilleen, kun hän lähetti heidät lähetystyöhön oman kansansa keskuuteen. Jeesus sanoi:”Jääkää siihen taloon ja syökää ja juokaa mitä teille tarjotaan, sillä työmies on palkkansa ansainnut.”(Luuk. 10:7)

Jeesus perusti tämän oikeuden Vanhan testamentin määräyksiin leeviläisten, siis pappien, palkoista (esim. 4 Moos. 18:31). Myöhemmin apostoli Paavali vetoaa pitkässä periaatteellisessa selvityksessään seurakunnan työntekijöiden palkoista Vanhan testamentin käytäntöön ja Jeesuksen sanaan (1 Kor. 9:1-18, 1 Tim. 5:17-18).

”Työmies on palkkansa ansainnut.”Tämä viisaus kelpaa yhä niin työmarkkinaneuvotteluihin kuin hyvän työsuorituksen arviointiin. Palkka pitää ansaita työllä. Työ pitää tehdä hyvin, jotta saa siitä sovitun tai tehtävään kuuluvan palkan.

Työn maailmaan kuuluu se, että palkka ansaitaan. Sen me miehet olemme sisäistäneet kovin hyvin. Kun teen paljon työtä, olen hyväksytty. Kun teen hyvin työni, olen arvostettu. Toisinaan tuntuu, että kovalla työllä yritämme ansaita koko olemassaolomme oikeutuksen. Siksi tänä iltana on tarpeen muistuttaa siitä, että Jumalan maailmassa toimitaan toisilla periaatteilla.

Jumalan maailmassa yksi on tehnyt miehen työn:”Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainenvaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa,hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.”(Fil. 2:6-8)

Tämän miehen, Jeesuksen, työn perusteella ansaintalogiikka ei toimi Jumalan edessä. Ihmisen arvoa tai pelastuksen lahjaa ei kovinkaan työmies pysty ansaitsemaan. Sen saa lahjana Jumalan luomistyön ja Jeesuksen ristinkuoleman tähden.

Ihmisten maailmassa saadaan ansioiden mukaan, Jumalan maailmassa armon mukaan. Armon olemukseen kuuluu, että se hakeutuu erityisesti sinne, missä ansioita ei ole. Siksi on elämäntilanteesi mikä tahansa, olet sitten työssä tai työtä vailla, työhön uupumaisillaan tai työelämän ulkopuolella, Jumalan armo ja rakkaus kuuluvat sinulle. Siihen saat tänä iltana luottaa ja sen varaan elämäsi jättää.

Seppo Häkkinen