Laulakaa Herralle uusi laulu!Laula Herralle, maa,laulakaa Herralle, maan asukkaat!Laulakaa Herralle, ylistäkää hänen nimeään!Kertokaa päivästä päiväänilosanomaa hänen avustaan. (Ps. 96:1-2)

Nämä psalmin 96 alkujakeet kertovat Raamatun hyvin myönteisestä asennoitumisesta musiikkiin. Samalla ne puhuvat siitä, mikä on musiikin syvin tarkoitus: ylistää Jumalaa hänen lahjoistaan ja kertoa ilosanomaa Jumalan avusta. Säveltäjämestari, Leipzigin Tuomaskirkon kanttori Johann Sebastian Bach ilmaisi asian ytimekkäästi liittymällä varhaiskeskiajalta peräisin olevaan käsitepariin ”Jumalan kunnia” ja ”mielen rakennus”: ”Kaiken musiikin, siis myös kenraalibasson päämäärä ja perimmäinen syy ei saa olla mikään muu kuin, että se on olemassa Jumalan kunniaksi ja mielen rakennukseksi. Missä tätä ei oteta huomioon, siellä ei ole mitään varsinaista musiikkia, vaan pelkästään saatanallista hoilotusta ja posetiivin pyörittämistä.” Musiikki on Jumalan hyvä lahja, josta ihminen rakentuu ja eheytyy. Se koituu samalla lähimmäisen hyväksi, sillä Jumalan ylistäminen ja lähimmäisen palveleminen kuuluvat yhteen.

Kirkkomusiikille psalmin 96 sanat osoittavat selvän tehtävän. Esipuheessaan Valentin Babstin virsikirjaan vuonna 1545 Martti Luther kirjoittaa tähän psalmiin viitaten: ”Laulakaa Herralle uusi laulu, sillä Jumala on tehnyt sydämemme ja mielemme iloiseksi rakkaan Poikansa kautta, jonka hän on antanut meidän puolestamme lunastukseksi synnistä, kuolemasta ja pahan vallasta. Joka uskoo tämän vakavasti, ei voi muuta kuin iloisesti ja mielellään laulaa ja puhua siitä, jotta myös muut kuulisivat ja tulisivat.”

Kirkkomusiikissa on ominaista kaksi suuntaa. Yhtäältä siinä on kyse uskoa synnyttävästä evankeliumin julistamisesta, toisaalta uskosta nousevasta kiitollisesta vastauksesta Jumalalle.

Tätä edellä sanomaani vasten on erinomainen se nimi, joka on valittu tänä vuonna perustetulle Kuusankosken seurakunnan kamarikuorolle. Nimi kertoo uskosta ja sen tunnustamisesta. Uskontunnustus on ennen kaikkea kolmiyhteisen Jumalan ja hänen pelastustekojensa ylistämistä. Latinankielen sana confessio tarkoittaakin sekä tunnustusta että ylistystä. Uskontunnustus on hymnin lähisukulainen.

Kamarikuoron nimi puhuu myös uskon välittämisestä eteenpäin. Jokainen uskontunnustus on aina, paitsi tunnustautumista yhteiseen uskoon, todistusta uskosta. Se ei ole yksilön uskon mitta, vaan uskon ilmaus, jossa ihminen hämmästellen luettelee Jumalan hyviä pelastustekoja. Minä saan arkana, epävarmana ja epäillen turvautua kirkon yhteiseen uskoon.

Kuoron nimi on onnistunut myös siksi, että se liittyy olennaisesti seurakunnan ydintapahtuman, jumalanpalveluksen kulkuun. Näin se viestii seurakuntaelämän keskuksesta, messusta. Itse asiassa se on yksi messun osan nimi. Samalla se tuo kauniilla tavalla esille teologisen ajatuksen siitä, että musiikki on ikuisen elämän alkusoitto (”Musica praeludium vitae aetarnae”).

Kuusankosken seurakunnan kamarikuoron nimi on Credo. Sana on latinaa ja verbinä se merkitsee suomeksi ”minä uskon”. Substantiivina credo tarkoittaa uskontunnustusta. Kamarikuoro Credossa toteutuu kirkkomusiikin kaksinainen tehtävä uskoa synnyttävästä evankeliumin julistamisesta ja uskosta nousevasta kiitollisesta vastauksesta Jumalalle.

Hyvä Jumala siunatkoon kamarikuoro Credoa!