Suomen evankelis-luterilaisen Rukousveljestön konfessorin Jouko M.V. Heikkisen virkaanasettamispäivällisen puhe 14.5.2012 Jyväskylän Vesalassa

Arvoisa konfessori Jouko, hyvät rukousveljestön jäsenet.

Tänään on asetettu Halsuan kirkkoherra, teologian tohtori Jouko M.V. Heikkinen Suomen evankelis-luterilaisen Rukousveljestön konfessorin virkaan. Tahdon toivottaa Sinulle niin elämässäsi kuin tehtävissäsi hyvän Jumalan runsasta siunausta.

Suomalaisessa kansanperinteessä on säilynyt kertomus Halsualta 1800-luvun lopulta. Halsuan pappi luki kuulutuksia ja voinmaksun rästikannosta ilmoitettuaan sanoi, että lukkarikin on vielä maksamatta. Kun pappi sitten meni sakastiin, tuli lukkari perässä ja sanoi, etteihän hänen rästiään olisi tarvinnut erikseen mainita. Siitä pappi kimpaantui, huusi ”mitäs sinä minusta rillaat!” ja samalla tarttui lukkaria kurkusta. Silloin lukkari paiskasi papin alleen, niin että kolina kuului kirkkoon. Kirkkoväärti Kauppinen meni ja pelasti papin lukkarin alta. Siitä tapauksesta tehtiin runo:

Halsua on pieni kappeli,

jossa lukkar ja pappi tappeli.

Seurakunta se laulaa luritti,

kun lukkar pappia kuritti.

Silloin se tappelu herkesi,

kun Kauppinen apuun kerkesi.

Vanha tarina kertoo siitä, millaisia seurakunnat ja kristilliset yhteisöt voivat toisinaan olla. Kristuksen kirkko ja sen seurakunnat täällä maan päällä ovat monella tavalla vajavaisia ja syntisiä. Mutta tässä kirkossaan Kristus itse toimii, koska se on hänen tahdostaan olemassa. Ja juuri vajavaisuudesta johtuen Rukousveljestöllä on tehtävä tukea pappeja ja teologeja elämään todeksi kutsumustaan ja kilvoittelemaan uskossa ja rakkaudessa.

Tässä tilanteessa mielessäni on apostoli Paavalin kehotus: ”Liittäköön teitä toisiinne rakkaus, sopu ja sama mieli. Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhamaisuudesta, vaan olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne. Älkää tavoitelko vain omaa etuanne vaan myös muiden parasta. Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.” (Fil. 2:3-5)

Miten tuo pitkä kehotusten rimpsu on mahdollista pitää? Kuka voi niitä noudattaa ja toteuttaa? Kun Paavali antaa ohjeita ja neuvoja, hänen lähtökohtansa on aina Jumalan todellisuus. Kehotukset tulevat mielekkäiksi vasta yhteydessä Kristukseen. Tästä syystä Paavali viittaa Kristuksen esimerkkiin. Kristus on uskovien esikuva. Meilläkin tulee olla se mielenlaatu, joka Vapahtajallamme oli. Kehotusten jälkeen seuraa koko Filippiläiskirjeen keskeisin kohta. Onpa todettu, että tuossa ns. Kristus-hymnissä (Fil. 2:6-11) on pähkinänkuoressa Paavalin koko opetus Jeesuksen persoonasta ja työstä.

Kristus ei pitänyt kiinni oikeuksistaan ja asemastaan Jumalan vertaisena. Hän luopui niistä vapaaehtoisesti meidän pelastuksemme tähden. Hän astui alas täysin vapaasta tahdostaan ja tuli ihmiseksi. Hän luopui jumalallisesta vallastaan ja eli täydellisenä ihmisenä, kuitenkin ilman syntiä (Hepr. 4:15). Ihmisenä hän asettui vähäpätöisimmän palvelijan, orjan, asemaan ja antoi itsensä kuolemaan, ristinkuolemaan. Se oli tuskallisin, häpeällisin ja halveksituin tapa kuolla. Kristus oli todella nöyrä ja kuuliainen. Jumala korotti Jeesuksen niin korkealle kuin kukaan voidaan korottaa ja antoi hänelle nimen, joka on korkeampi kuin kaikki muut nimet: Herra. Jeesuksen valta tullaan tunnustamaan koko maailmankaikkeudessa. Kerran kaikki polvistuvat Jeesuksen nimeen. Jokainen tulee näkemään ja tunnustamaan, että Jeesus Kristus on Herra.

Apostoli halusi palauttaa mieleen koko pelastustapahtuman. Se on kristinuskon perusta. Usko perustuu Jeesuksen Kristuksen nöyrtymiseen ihmiseksi ja hänen kuuliaisuuteensa loppuun asti. Kristuksen kirkko, sen jäsenet ja työntekijät eivät voi olla välinpitämättömiä sen mielen noudattamisessa, mihin koko pelastustapahtuma pohjautuu. Jeesuksen tunnustaminen velvoittaa elämään hänen esikuvansa mukaan.

Mutta entä sitten, kun rima ei ylity, kun kilvoitus Kristuksen esikuvan mukaiseen elämään ei toteudu? Kilvoitteluun sisältyy väistämättä aina alamittaisuuden tunto, riittämättömyyden kokemus. Juuri se onkin Jumalan tapa toimia. Sillä siten meitä ohjataan omista voimistamme ja luuloistamme turvautumaan Kristukseen. Peruslähtökohta Paavalin kehotuspuheelle on se, mitä Jeesus on tehnyt. Siksi hän kertoo siitä, millainen Kristus on: "Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti." (Fil. 2:6-8)

Tässä on perusta meidän kilvoittelullemme ja työllemme; sitä se on myös jokaisen Rukousveljestön jäsenen ja konfessorin kohdalla. Kristuksen armo ja rakkaus on niin yltäkylläinen, että Jumalalla on varaa kutsua epätäydellisiä, vajavaisia ja puutteellisia ihmisiä työntekijöikseen ja työtovereikseen. Me tarvitsemme kehotuksen sanoja kilvoitteluun kirkon jäseninä ja työntekijöinä. On kuitenkin syytä muistaa, että kaiken lähtökohtana on se, mitä Kristus on ja mitä Hän tekee. Tässä on ydin. Kristuksen armon varassa elämme ja kilvoittelemme, uskomme ja teemme työtä.

Seppo Häkkinen