”Tämä aika on paha.” Tällainen Raamatun sana on Paavalin kirjeessä Efeson seurakunnalle (Ef. 5:16b). Kristittyjen kokemus näyttää olleen ensimmäisinä vuosisatoina, että ”tämä aika on paha”. Välillä minusta tuntuu, että me oman aikamme kristityt olemme lukeneet Raamatustamme vain tämän kohdan. Ajan pahuuden merkkejä me näemme ympärillämme niin paljon. Kristityn näkökulmasta maailma tuntuu menevän yhä hullumpaan suuntaan. Samoin monet yhteiskunnan kehityssuunnat eivät kristitystä näytä oikealta. Yhtä hyvin monet ilmiöt kirkkomme piirissä huolestuttavat uskovaa ihmistä. Siksi lopputulos on tyly kuin Efesolaiskirjeen kohta: ”Tämä aika on paha.”

Näin ajatellessamme olemme lukeneet Raamattumme huonosti. Nimittäin kyseinen Raamatun jae kuuluu kokonaisuudessaan näin: ”Käyttäkää oikein jokainen hetki, sillä tämä aika on paha.” (Ef. 5:16) Lisäksi seuraavassa jakeessa sanotaan: ”Älkää olko järjettömiä, vaan ymmärtäkää, mikä on Herran tahto.” (Ef. 5:17) Kyse on oikeastaan tehtäväksiannosta. Herran tahto on, että kaikki kansat tulisivat hänen opetuslapsikseen. Siksi ei ole yhdentekevää, miten kristityt elävät ja käyttävät aikansa. Ja siksi on tärkeää muistaa, ettei mikään aikakausi tai yhteiskunta sinänsä ole Jumalalle tuntematon. Kaikissa niissä on tietyt liittymäkohdat evankeliumiin ja toisaalta esteitä sille. Monet nykyajan ilmiöt ovat yhtäältä uhkia kirkolle ja sen tehtävälle. Samat ilmiöt voivat toisaalta olla myös mahdollisuuksia kirkolle ja sen lähetystehtävän toteuttamiselle. Tätä me emme saa unohtaa.

Apostolin opetus auttaa meitä kristittyinä välttämään kaksi vaaraa. Ensinnä sen, että heitämme ”hanskat tiskiin” ja toteamme savolaisittain, että ”olokoon”. Näin toimittaessa kirkko menettää olemuksensa. Se irtaantuu alkuperästään ja kadottaa identiteettinsä. Siitä tulee ajopuu kaikenlaisten aatteiden ja uskontojen keskellä. Siitä tulee vain yksi väritön ja mauton lisä muiden uskontojen joukkoon, yhteiskunnan uskonnollisia palveluja tuottava laitos, tyyliin ”jokaiselle jotain maun mukaan”. Olemuksensa menettäneestä kirkosta ei ole paljon iloa. Sen voi korvata yhtä hyvin jollakin hyväntekeväisyysjärjestöllä.

Toinen vaara on siinä, että kirkko sulkeutuu kuoreensa. Kristityt pakenevat elämään hurskauden seinien taakse. Pelko kaikkea kauhistavaa kohtaan, jota maailma on täynnä, kasvaa yksinkertaisesti liian suureksi. Siksi rakennetaan muurit ympärille, jottei paha pääse sisään. Sieltä turvallisen, samanmielisten sisäpiirin keskeltä on helppo arvostella maailman pahuutta ja kirkon maallistumista. Uhkana on tällöin kirkon kutistuminen lahkoksi, alakulttuuriksi, maailmasta eristäytyneeksi saarekkeeksi. Tällainen marginalisoituminen uhkaa siellä, missä käperrytään sisäänpäin. Tämä uhka on todellinen myös kirkkomme järjestöissä ja hengellisissä liikkeissä.

On kolmaskin vaihtoehto. Siihen apostoli Paavalin neuvo juuri ohjaa. ”Käyttäkää oikein jokainen hetki.” ”Ymmärtäkää, mikä on Herran tahto.” Tästä ajasta, nykyhetkestä kaikkine ongelmineen ja uhkakuvineen, tulee se kehottaja, joka saa kirkon ja meidät kristityt suuntautumaan kohti uskon sydäntä: itseään Jeesusta Kristusta. Näin tämä ”paha aika” pakottaa kirkon kirkastamaan lähetystehtäväänsä ja suuntautumaan ydintä kohti! Näin se johtaa meidät kristityt päivittelyn ja surkuttelun, eristäytymisen ja alistumisen sijasta elämään evankeliumista, ottamaan uskomme todesta. Se rohkaisee meitä viemään sanomaa Kristuksesta lähelle ja kauas.

Ensimmäisten kristittyjen kokemus aikansa pahuudesta oli totta. Yhtä hyvin meidän aikaamme sisältyvä pahuus on otettava todesta. Asennoitumisemme siihen paljastaa jotain olennaista uskostamme. Silloin kun katsomme vain omiin voimiimme, lyödään helposti ”hanskat tiskiin” ja laitetaan ”rukkaset naulaan”. Silloin kun tuijotamme vain inhimillisiin mahdollisuuksiin, eristäydytään pahuutta päivitteleväksi sisäpiiriksi. Siellä, missä luotetaan Jumalan mahdollisuuksiin, kysytään ”pahan ajan” haasteiden edessä: ”So what?” ”Entä sitten? Ryhdytään hommiin.” Kristittyinä emme ole omalla asiallamme emmekä omien voimiemme varassa. Teemme työtä niin kotimaassa kuin lähetyskentillä Jumalan kutsusta ja hänen varustamaan. Tähän apostolin opetus neuvoo meitä. Tästä avautuu rohkeus Kristuksesta todistamiseen.

Kristillisen uskon ja kirkkomme kohtalonkysymyksiä onkin se, löytääkö se olemukseensa kuuluvan lähetystehtävän ja ottaako se tämän tehtävän todesta. Se merkitsee samalla palaamista uskon alkulähteille, Jumalan sanaan, ja luottamusta evankeliumin omaan voimaan. Kirkkomme on koko ajan tavoiteltava uskollisuutta raamatullisille ja hengellisille lähtökohdilleen. Samalla sen on jatkuvasti tarkkailtava elämää ja ympäristöä tuodakseen evankeliumin sanoman läsnäolevaksi kulloisenkin ajan keskellä. ”Käyttäkää oikein jokainen hetki”, kuten Paavali muistuttaa.

Pahinta on, mikäli muuttuva maailma, laskevat käyrät tai negatiiviset ennusteet johtavat kirkossa lamaantumiseen tai kyynisyyteen. Silloin olemme unohtaneet keskeisen peruslähtökohdan: Mikään aika ei ole Jumalalle huonompi tai parempi kuin jokin toinen. Kirkolle jokaiseen aikakauteen sisältyy sekä uhkia että mahdollisuuksia. Siksi kirkolla eikä kristityillä ole mitään syytä lamaannukseen. Päinvastoin meidän tulee nähdä ne mahdollisuudet, joita tämä aika tarjoaa lähetystyölle ja muulle kirkon tehtävälle. Katseen on oltava tulevaisuudessa. Se on kristitylle aina avoin, sillä se on Jumalan käsissä.

Seppo Häkkinen